Helvi Frick - lotta joka solultaan

Koulussa saamaansa käytöksenalennusta harva, varsinkaan nainen, haluaa aikuisena ääneen muistella. Hämeenlinnassa asuva Helvi Frick (o.s. Heino), 98, kertoo kuitenkin omastaan ilman katumuksen tai häpeän häivää.  Jopa rahtusen ylpeänä.  Rehtorin tulkinnan mukaan koulutyttö syyllistyi rangaistavaan tekoon osallistuessaan luokkatoverinsa kanssa isänmaalliseen tilaisuuteen.

Koulun rehtoria pidettiin yleisesti patkulina, isänmaata vastaan vehkeilijänä. Tätä käsitystä vahvisti se, että hän kielsi oppilaita osallistumasta ilman hänen lupaansa mihinkään rientoihin, varsinkaan isänmaallisiin.  Ei edes elokuviin saanut mennä. Helvi Heino ja hänen ystävänsä eivät vaivanneet rehtoria lupapyynnöllä, koska tiesivät, ettei sellaista heruisi. Tytöt menivät omin luvin kiellettyyn tilaisuuteen. Rehtori palkitsi tyttöjen omatoimisuuden käytöksenalennuksella, sen ajan ankarimmalla mahdollisella rangaistuksella. – Tuohon aikaan itsenäisyys oli mittaamattoman arvokas, mutta vielä kovin uusi asia. Pelko sen menettämisestä häälyi kaiken aikaa meidän nuortenkin mielissä. Ei vähiten siksi, että kansan joukossa puuhasteli voimia, jotka olivat valmiit vaarantamaan nuoren tasavallan olemassaolon.

Autonomian ajan lapsi

Helvi Heino näki päivänvalon autonomian aikana, kolme viikkoa ennen Suomen ensimmäistä itsenäisyyspäivää.  Vanhemmat, Maria ja Mikko Heino, olivat kotoisin Koivistolta Karjalan Kannakselta, mutta muuttivat heti avioiduttuaan Pietariin, josta perheen pää oli alalle kouluttauduttuaan saanut paikan autokatsastusmiehenä. Kun lokakuun vallankumouksen kumu yltyi, ja vauva ilmoitti tulostaan Heinot, kuten valtaosa Pietarin suomalaisista, halusivat muuttaa Suomeen.  Heinot suuntasivat kotipitäjäänsä Koivistolle. Osan matkasta he rämpivät metsiä pitkin, mutta selviytyivät uhkarohkeasta retkestä ehjinä ja ajoissa kotiin. Helvi-tytär syntyi Koivistolla marraskuun 18. päivänä. Koivistolta nuori perhe muutti jonkin ajan kuluttua isän uuden työpaikan perässä Oulaisiin Pohjois-Pohjanmaalle. Siellä tytär kävi myös koulunsa. Äidin kuolema vaikutti monin tavoin tyttären elämänkulkuun. Hän vietti kesälomat Koivistolla mummolassa ja syksyn tultua palasi Oulaisiin. Äidittömän perheen avuksi saatiin palavasieluinen lotta. Juuri hän johdatteli Helvi Heinon ja hänen ystävänsä lottatilaisuuteen. Siihen, mistä seurasi käytöksenalennus, mutta alkoi 14-vuotiaan koulutytön rakas harrastus, joka jatkuu yhä.

Urasuunnitelma uusiksi

Helvi Heino kirjoitti ylioppilaaksi Oulaisten lukiosta vuonna 1936. Hän oli aina haaveillut opiskelevansa hammaslääkäriksi, mutta päätyi virkamiesharjoittelijaksi rautateille. Isä oli avioitunut vuosien leskeyden jälkeen Matkaselän asemapäällikön tyttären kanssa. Saattoi olla äitipuolen idea lähettää tuore ylioppilas töihin toiselle puolelle Suomea Laatokan Karjalaan, vaikka Karjalan Kannas ja mummolan kotikonnut olisivat olleet entuudestaan tuttuja ja sukulaiset lähellä.

Hyötytietoa elämän eväiksi

Jo pikkulottana Helvi Frick sanoo saaneensa paljon sellaista oppia ja ohjausta käytännön toimiin, joista on ollut hänelle hyötyä koko elämän ajan. – Meille opetettiin, miten pedataan vuoteet, voidellaan näkkileipä voita haaskaamatta, sidotaan haavat ja lukemattomia muita arjessa tarpeellisia taitoja, joiden puute näkyy nykyisin uusavuttomuutena. Pikkulotta-ajoilta Helvi Frick muistaa tapauksen, joka yhä vielä nostattaa punan hänen poskilleen. Hän oli saanut kunnian tarjoilla lounaalla suojeluskuntalaisten pöytään. Kaikki sujui muuten hyvin, mutta pikkulotta unohti kerätä perunankuorikulhot pois ennen kuin jälkiruoka tuotiin tarjolle. – Siitä tuli sellaista sapiskaa, joka ei koskaan unohdu.

Tulikaste Matkaselässä

Matkaselässä lottatyö täytti nuoren naisen kaiken vapaa-ajan. Hän oli mukana voimisteluryhmässä, harjoitutti pikkulottien voimistelijoita, järjesteli lottien ja Suomen voimistelu- ja urheiluseuran paikallisen yhdistyksen tilaisuuksia ja iltamia ja ehti jossain välissä suorittaa lääkintälottakurssinkin, joka pidettiin Helylässä. Lääkintälotan taidot testattiin tositilanteessa ensi kerran marraskuun viimeisenä vuonna 1939, talvisodan ensimmäisenä päivänä. – Asemalle kiiri tieto, että neuvostokoneita oli tulossa. Ryntäsimme kaikki asemalaiturille katsomaan millaisia vempeleitä ne ovat. Ihmettelyn katkaisi konekiväärisuihku, jota pakenimme pommisuojaan. Asemalle perustettiin saman tien ensiapuasema, ja Helvi Heino määrättiin oman toimensa ohella lääkäriä avustavaksi lääkintälotaksi. – Pakkanen oli ankara, evakkojunat toivat itkeviä lapsia, uupuneita naisia ja sairaita vanhuksia. Vihollinen tulitti säälittä, monet haavoittuivat pahoin. Tulikaste oli nuorelle naiselle järkyttävä kokemus. Tuskaa lisäsi huoli omista sukulaisista, joiden kohtalosta Koiviston saaressa ei ollut tietoa. – Seuraavan vuoden maaliskuun alussa Matkaselän asema alkoi olla täysin tohjona, joten osa sen työtekijöistä lähetettiin pohjoisemmaksi Joensuun suuntaan. Koivistolaisetkin selviytyvät hengissä turvaan. Välirauhan aikana Helvi Heino suoritti talvisodan vuoksi kesken jääneen ylemmän rautatievirkamieskurssin. Jatkosodan alkaessa hänet sijoitettiin lääkintälotaksi Oulun sotasairaalaan, mutta jo syksyllä tuli komennus sotarautatiemuodostelmiin Karjalaan Kuokkaniemen asemalle. – Ennen kuin saatoimme asettua uuteen tukikohtaan, meidän oli muonituslotan kanssa kuurattava koko rakennus vihollisten jätöksistä. Seuraava komennus tuli Äänislinnaan perustamaan lipputoimistoa. Sieltä matka jatkui Syvärin suuntaan Puujoelle nykyiseen Derevjankaan ja takaisin Äänislinnaan.

Luutnantti hiihti korvikkeelle

Aurinkoisena maaliskuun päivänä Puujoen asemalla soi puhelin. Tuttu kapteeni soitti kysyäkseen, saisiko talossa korviketta, jos hän hiihtäisi erään luutnantin kanssa kyläilemään. Sotilaat kuuluivat Laguksen joukkoihin, ja heidän komppaniansa oli määrätty lepovuoroon ja halkotöihin läheiseen pikkukylään. Toinen hiihtäjistä, luutnantti Martti Frick ihastui vaaleakutriseen kahvinkeittäjään niin, että vei hänet jo saman vuoden heinäkuussa vihille. Myöhemmin hän tunnusti hieman hätkähtäneensä nuoren neidon seinällä roikkunutta kivääriä, kunnes oivalsi, että se kuului rautatiehenkilöstön turvavarusteisiin. Ensimmäisen yhteisen kotinsa Frickit perustivat Äänislinnaan. Vuoden 1944 vaihteessa nuorikko palasi Oulaisiin. Siellä syntyi esikoispoika Erkki huhtikuussa. Martti Frickin sota jatkui rintamajoukoissa muun muassa Tali-Ihantalassa. Sieltä hänet määrättiin Lapin sotaan komentajan apulaiseksi. Saksalaiset hän kohtasi ensimmäisen kerran ajaessaan moottoripyörällä viemään näille perääntymiskäskyä. Eräällä tällaisella matkalla hän haavoittui pahoin saatuaan osuman niskaansa ja joutui hoidettavaksi Oulun sotasairaalaan. Sodan aikana Martti Frick haavoittui kaikkiaan viisi kertaa.

Sotilaan matkassa maassa ja maailmalla

Rauhan tultua sodan aikaiset joukot hajautettiin ja Martti Frick määrättiin Hämeenlinnan Linnankasarmille JP4:n komppanianpäälliköksi. Sitä aikaa Helvi Frick muistelee lämmöllä, vaikka ulkoiset puitteet eivät järin ylellisiä olleetkaan. Asunnoksi osoitettu vanha puutalo oli kurjassa kunnossa, lattialaudatkin säleinä. – Meillä oli tuolloin yksi lapsi, kaksi seuraavaa syntyi runsaan vuoden välein. Asunnoksi saimme peräti kaksi omaa huonetta, mutta keittiön jaoimme Eräsaaren perheen kanssa. Kaksi emäntää mahtui hyvin yhden lieden ääreen. Sopu säilyi, ja meistä tuli elinikäiset ystävät. – Linnankasarmin asukkaat muodostivat tiiviin yhteisön, joka loi pettämättömän turvaverkon lapsille. Kaikesta oli puutetta, mutta emme valittaneet. Olimme onnellisia, sota oli ohi ja isänmaa itsenäinen. Hämeenlinnasta Frickien matka kulki Helsingin ja Säkylän kautta Washingtoniin ja sieltä takaisin Hämeenlinnaan. Kotimaahan paluun jälkeen edessä olisi ollut muutto Ouluun, mutta Martti Frick ei sinne halunnut. Hän siirtyi reserviin everstinä. Helsingin vuosina Helvi Frick työskenteli rautatiehallituksessa, mistä hänen oli määrä siirtyä Hämeenlinnaan perustettavan VR:n matkatoimiston vetäjäksi. Toimistohankkeesta kuitenkin luovuttiin. Matkatoimistokurssin suorittaneelle tarjottiin paikkaa Hämeen Matkatoimistossa. Helvi Frick on päässyt seuraamaan ikäisensä isänmaan vaiheita harvinaisilta näköalapaikoilta. Hän on nähnyt ja kuullut paljon sellaista, mistä ei julkisuudessa aikanaan, kaikesta tuskin vieläkään ole kerrottu. Erityisen mielenkiintoisia olivat ne kolme ja puoli vuotta, 1968–71, jotka perhe asui Washingtonissa. Siellä olivat 160 muun valtion diplomaatit ja sotilasasiamiehet. Koko maailma pienoiskoossa. – Vaikka tiesimme varautua, vasta siellä tajusimme, miten sulkeutunut Suomi tuolloin oli, kun muualta maailmasta saapunut tieto täällä kontrolloitiin ja suodatettiin. Frickit viihtyivät hyvin Washingtonissa ja matkailivat muuallakin maassa. Asumaan jäämistä he eivät silti edes harkinneet.

Lottaperinne talteen

Lottatyö on ollut olennainen osa Helvi Frickin elämää tyttövuosista lähtien. Hänen uurastuksena tuloksena Hämeenlinnaan perustettiin Lottaperinneyhdistys ja pystytettiin lottien työstä ja historiasta kertova näyttely. Alkusysäys saatiin vuonna 2004. jolloin Lottaperinneliitto vietti hengellisiä päiviä Hämeenlinnassa. Juhlapuheessaan maaherra Anneli Taina pahoitteli, ettei Hämeenlinnassa ollut paikallisyhdistystä, ja lupasi kaiken tukensa, jos sellainen päätetään perustaa. Helvi Frick kokosi muutamia asiasta kiinnostuneita naisia, jotka valmistelivat perustavan kokouksen. Sinne saapui 150 naista, joten oli selvää, että yhdistys syntyy. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin kunnallisneuvos Saara Mikkola ja varapuheenjohtajaksi Helvi Frick, joka kantoi vastuun käytännön asioiden hoitumisesta. – Toimintaan  sitoutui useita lottaperinteestä kiinnostuneita henkilöitä, joiden panos on ollut korvaamaton, kiittelee Helvi Frick. Lottaperinteen tallentamisesta näyttelyksi päätettiin saman tien. Näyttelyaineiston kokoaminen ja luetteloiminen oli suunnaton urakka, mutta innostus suuri. Ihmiset kaivelivat ullakoitaan, piironginlaatikoitaan ja muita kätköjään. Niinpä ensimmäinen näyttely saatiin kootuksi jo vuonna 2005. Kaikki lottiin liittyvä otettiin vastaan. Paljon lottaesineistöä oli sodan jälkeen leimautumisen pelossa hävitetty, mutta Helvi Frick ei hävittänyt mitään, vaan piilotti vaatteita kaappien uumeniin. Osasta hän tosin joutui pula-aikana ompelemaan vaatteita lapsilleen. Lottanäyttely sai aluksi tilat Suomen Tykistömuseon toisen kerroksen aulasta ja myöhemmin kokonaisen huoneen kolmannesta kerroksesta. Tykistömuseon, nykyisen Militaria-museon, toiminnan uudelleen järjestelyjen yhteydessä suurin osa lottaesineistöstä sijoitettiin museon eri osastoille. Loput on varastoitu odottamaan pääsyä vaihtuviin näyttelyihin. Lotta Svärd -säätiö valitsi kahden sodan rintamalotan Helvin Frickin vuoden 2014 lotaksi. Seuraavana vuonna hän sai kutsun tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Hänet johdatettiin kunniapaikalle samaan kahvipöytään illan isännän ja 101-vuotiaan kahden sodan veteraanin Hannes Hynösen kanssa. Presidentin vieraana Helvi Frick oli toki ollut aiemminkin.  Silloin vastaanotto pidettiin Valkoisessa talossa, ja isäntänä oli Yhdysvaltain presidentti.

Linnalle tukea herkuttelulla

Jokainen Hämeen keskiaikaisessa linnassa vieraileva voi kohdata esineistöä, jonka hankkimisessa Helvi Frickillä on ollut ratkaiseva osuus. Linnan restaurointi kesti kaikkiaan 35 vuotta. Valtion budjettivarat suunnattiin rakenteiden kunnostamiseen, sisustamiseen niitä ei saanut käyttää. Helvi Frick toimi pitkään Wanhan Linnan Killan naistoimikunnan puheenjohtajana. Hänen kaudellaan alettiin kerätä varoja muihin tarkoituksiin, joita toteutettiin Museoviraston valvonnan ja ohjeistuksen mukaan. Tuottoisa tulolähde olivat Hämäläiset pirot, sittemmin Linnan pirot, joita aluksi järjestettiin ammattikoululla, myöhemmin linnan leivintuvassa. Koti- ja ulkomaiset retket, konsertit ja esitelmätilaisuudet olivat myös hyvin suosittuja ja kartuttivat killan kassaa.  Linnan toiseen kerroksen johtavien portaiden viereisellä seinällä tulijaa tervehtii taiteilija Laila Karttusen suunnittelema keskiaikaa kuvaava seinäkudos, joka hankittiin Hämeen Wanhan Linnan Killan naistoimikunnan keräämillä varoilla.  Ensimmäisiä hankintoja olivat linnan oppaiden yhtenäiset asut. Kun rahaa saatiin riittävästi, ne korvattiin keskiaikaisen mallin mukaisilla puvuilla, jotka valmistettiin Wetterhoffilla.  Killan naistoimikunnan keräämillä varoilla saatiin hankituksi paljon muutakin arvokasta ja hyödyllistä linnan elävöittämiseksi, muun muassa kynttilänjalat, pienoisurut, kastemalja ja virsi-koraalikirjat linnan kappeliin. Helvi Frick muistelee kiitollisuudella ammattikoulun opettajia ja oppilaita, linnassa työskennelleitä tutkijoita, historiallisen museon johtajaa ja useita muita, jotka mahdollistivat varainkeruuhankkeet. Heille linna oli sydämen asia.

Ymmärrystä yli Atlantin

Amerikassa vietetty aika havahdutti Helvi Frickin pohtimaan, miten suomalaisia voisi kannustaa kohentamaan Amerikan tuntemustaan ja englannin kielen taitoaan. Hämeenlinnassa oli jo sodan päättymisestä lähtien toiminut Suomalais-Amerikkalainen (sittemmin Suomi-Amerikka) yhdistys, jonka tarkoituksena oli ystävällisten ja luottamuksellisten suhteiden kehittäminen ja edistäminen Suomen ja Yhdysvaltain välillä. Englanninkielisen leikkikoulun perustaminen oli ollut yhdistyksessä pitkään vireillä, mutta toteutuksen asteelle edettiin vasta vuonna 1975 Helvi Frickin tartuttua toimeen. Hän piti alusta alkaen tärkeänä, että opettajaksi hankitaan lastentarhaopettajan koulutuksen saanut englantia äidinkielenään puhuva amerikkalainen. Opettajan palkkaaminen oli mahdollista Suomi-Amerikka -yhdistysten liiton avustuksen turvin. Tilat koululle löytyivät purkutuomion saaneesta talosta, josta remontoimalla ja lasten mitoituksella tehdyillä kalusteilla saatiin viihtyisä tila. Myöhemmin koulu on vaihtanut paikkaa muutaman kerran. Nykyisin englanninkielinen päiväkoti on osa yksityistä päiväkotiyhtiötä.