Satamon Suoma, hallikauppias

”Äiti Hilma ja isä Jaakko yrittivät patistaa oppikouluun, mutta veljen peloteltua koulun vaikeudella en itsepäisenä mennyt pääsykokeisiin. Silloin Hilma-äiti antoi selvän komennon:” Sitten tyttö tiskin taa!”, eikä siinä ollut mitään vastaan pullikoimista. (Salmetar, 28.9.1984.)

Satamon Suoma oli anoppini. Hän teki pitkän päivätyönsä Iisalmen kauppahallissa myyden paikallisia tuotteita, kuten maalaisvoita, erilaisia jauhoja, emäntien leipomia karjalanpiirakoita, pullapitkoja ja pikkuleipiä. Tärkeimmät tuotteet ja Suoman bravuuri olivat kalakukot, joita hän leipoi työpäivän päätteeksi.  Suoman maukkaita kalakukkoja matkasi Amerikkaan Sampoveljen mukana ja usein Helsingistä tuli Suomalle puhelu: ”Edvin täällä terve! Saisinko pari kalakukkoa tänne pääkallopaikalle!” Edvin Laine sieltä soitteli. Kukot olivatkin niin kysyttyjä, ettei niitä juurikaan näkynyt tiskissä myytävänä. Suoma otti päivisin tilauksia vastaan ja leipoi öisin.

Suoma kasvoi 11-lapsisen perheen yhtenä työteliäänä jäsenenä. Isä Jaakko Matinpoika (Öster)Satamo (1874-1947) oli kotoisin Seinäjoelta Östermyran kylästä. Hän oli käynyt isänsä toivomuksesta maanviljelyskoulun Orismalassa, mutta ei halunnut jäädä pehtooriksi ruukin tilalle. Sen sijaan hän lähti topparoikkaan Jyväskylän ratatyömaalle ja sieltä Tampereelle teknilliseen kouluun. Jaakko oli luotettava ja raitis työntekijä. Kun vuonna 1902 pohjoinen rata valmistui Iisalmeen, Jaakko tuli ensimmäisen junan mukana kaupunkiin ja jäi ratavahdiksi, myöhemmin Iisalmen rataosaston esimieheksi. Vielä ennen eläkkeelle siirtymistä hän toimi jonkin aikaa Mikkelin ratapiirissä. Suomalaisuusaatteen mukaisesti Jaakkokin muutti sukunimensä Öster Satamoksi entisen kotikylänsä lasten leikkipaikan Satamon ahde mukaan[i].

Jaakko meni naimisiin kauppias Hilma Maria Moldakaisen (1881-1964) kanssa v.1907. Moldakaiset olivat kotoisin Sonkajärven Sälevän kylästä. Hilmakin oli muuttanut tyttönimensä Manneriksi. Hän oli käynyt koulua Iisalmen kotiteollisuuskoulun käsityölinjalla ja möikin alkuun käsitöitään, kunnes siirtyi elintarvikekauppiaaksi. Hän leipoi kotona leipää ja kalakukkoja sekä paistoi vohveleita, joita möi Iisalmen torin ”laahkassa”. Jaakolle ja Hilmalle syntyi 11 lasta, joista anoppini Suoma oli perheen viides lapsi.

Iisalmen kauppahalli valmistui 1926. Jaakko toimi monissa Iisalmen kaupungin luottamustehtävissä sekä kuului myös hallin rakennustoimikuntaan. Oli luonnollista, että Jaakko varasi Hilman kaupalle oman osaston hallista. Kun kauppa siirtyi lämpimiin tiloihin, myytävät tuotteet lisääntyivät. Suoma aloitti äitinsä apuna kauppahallissa vuonna 1928, 14-vuotiaana. Hilma jatkoi kauppiaana oloaan 76-vuotiaaksi, mutta vielä eläkkeelle jäännin jälkeen hän paistoi tyttärensä puotiin vohvelit aamuisin.

Suoma ja Sulo Laukkanen

Suoma meni naimisiin Sulo Laukkasen kanssa sotien jälkeen ja heille syntyi viisi lasta. Vanhin tytär Eila muistelee, kuinka äiti kaiken kiireenkin keskellä opetti lapsilleen iltarukouksen ennen nukkumaan menoa. Hän kertoi myös paljon satuja. Tutuiksi tulivat Lumikit ja Tuhkimot sekä varsinkin jännittävä Hannu ja Kerttu-tarina. Nuorin tytär Eeva muistaa, että äiti kertoili monenlaisia tarinoita samalla kun siivosi kaloja tai valmisteli kukkotaikinan tekoa. Vapaapäiviä kauppiaalla oli vähän, mutta sunnuntaisin Suomalla oli tapana vierailla lastensa kanssa lähikylissä ystävien, tuttavien ja tavarantoimittajien luona.  Usein kylille mentiin linja-autolla ja junalla, jopa polkupyörällä. Siihen aikaan juna pysähtyi kylien seisakkeilla. Kuopiossa käytiin vappupäivinä.

Satamon kauppa työllisti liki kuudenkymmenen vuoden uransa aikana lukuisia iisalmelaisia ja ympäristökuntalaisia. Hallissa tarvittiin kiireimpään aikaan neljä-viisi kauppa-apulaista, lisäksi Suoman ja Sulon kasvavaan perheeseen palkattiin kotiapulaisia. Suoma osti osan myytävistä tuotteista maalaiskunnista, kuten esimerkiksi vehnä-, peruna- ja ohrajauhot. Jauhot tuotiin lähikuntien myllystä suuriin jauholaatikoihin, joista niitä kauhottiin paperipusseihin asiakkaille heidän tarvitsemansa määrän. Myös kotivoita myytiin hallin puodista kilotavarana.

Yllä mainitussa Salmettaren jutussa kerrotaan, kuinka Suoma oli tullut iisalmelaisille tutuksi ystävällisyydestään ja avuliaisuudestaan ja tasapuolisuudesta kaikkia asiakkaita kohtaan. Kun joku sivullinen huomautti, että rikkaille asiakkaille voisi aivan hyvin myydä kalliimmalla omia leivonnaisia ja varsinkin kaikkien himoitsemia kalakukkoja, Suoma tuumasi: ”Ihan sama kenen kukkarosta tulot tulevat, sillä kaikki raha on samanarvoista ja mikä hinta on määrätty, sen on käytävä kaikille asiakkaille!”

Sopu sijaa antaa, eikä hyvä sana maksa mitään

Iisalmen kaupungin historiasta kertovassa teoksessa Suoma totesi kaipaavansa entistä kauppahallia. Yksissä tuumin pidettiin juhlia, tehtiin retkiä ja yhdessä tuumin autettiin niitä, jotka tulivat sitä pyytämään. Äiti sieppasi korin, kulki myymälältä toiselle, sanoen, ”pankeepa tuohon evästä”, ja niin tuli joku autetuksi pahimman yli, hän kertoi.[ii]

Anoppini oli pidetty ja arvostettu ihminen sukulaistensa keskuudessa. Kun arkana maalaistyttönä tulin perheeseen, hän ojensi heti auttavan kätensä kodinrakentamiseen ja lastenhoitoon. Paljon hän halusi olla lastenlasten kanssa, mikäli vain töiltään ehti. Ensimmäiset lähellä asuneet lapsenlapset, pikku kaksoset olivat usein Suoma-mummon hoivissa samalla, kun hän perkasi muikkuja seuraavan yön kalakukkoja varten.

Työelämästä Suoma jäi viidenkymmenenkahdeksan kovan työvuoden jälkeen vapaalle. Sen jälkeen hänelle jäi aikaa tulla meidän perheeseemme lapsenvahdiksi tai muuten kyläilemään. Tällöin hän leipoi lähes joka kerta pari kalakukkoa sekä teki luukeittoa ja marjasoppaa. Luukeitto oli hyvää, mutta eihän sitä olisi jaksanut aina syödä. Niinpä kerran tullessaan jälleen liha- ja kalanyssäköiden kanssa kylään, mummo kysäisi lapsilta, mitä ruokaa tänään tehtäisiin, kuului pienimmän suusta napakka vastaus: ” Ei ainakaan luukeittoa!”

Suomalta minäkin opin kalakukkojen tekoniksit ja myös perkaamaan kaloja oikeaoppisesti. Nuorin tyttäreni harjoitteli kukkojen tekoa murrosikäisenä niin paljon, että Suomankin mielestä hän voi jo niitä ryhtyä myymään. Sen Kukka-Maaria teki. Hänelläkin on suvun yrittäjähenkisyys verissä, koskapa hän hankki lukiokoulutukseen tarvittavat varat pitämällä kesäisin Sonkajärven terveyskeskuksen kahvilaa.

”Se on hyvin suuresta merkityksestä”

Suoma luki paljon lehtiä, sillä hän kääri kukkonsa hautumaan uuniin paksuihin sanomalehtikääreisiin. Helsingin Sanomista, varsinkin sunnuntainumerosta saattoi riittää kahden kukon ympärille, mutta Savon- ja Iisalmen Sanomia tarvittiin enemmän. Aamuöisin kukkoja kääriessään hän luki uutisia ja pysyi siten kartalla maailmanmenossa.

Hän oli kannustava esimerkki lapsilleen ja miniöilleen sekä vävyilleen monella tapaa. Kun opettelin ompelemaan omalle jälkikasvulleni vaatteita, mummo kehaisi: ”Se on hyvin suuresta merkityksestä, jos osaa lapsensa itse tekemällä vaatettaa!” Tällä hän tarkoitti sitä, että olimme köyhä postimiesperhe ja minä kotiäitinä jouduin venyttämään pieniä tuloja kasvavan perheen tarpeisiin.

Mitä Suoma-mummo meille opetti?

Hän opetti jälkeläisilleen suvaitsevaisuutta ja avuliaisuutta sekä ystävällisyyttä kaikkia kanssaihmisiä kohtaan. Hän ei tuonut esille omia mielipiteitään eikä pyrkinyt ohjailemaan muita. Päinvastoin, usein lukiessaan lehtiartikkeleita tai kuullessaan radiosta jyrkkiä puheita, hän saattoi tokaista: ”Itse kutakin uskonsa auttakoon!”  Hän oli myös viimeiseen saakka ahkera ja työteliäs. Viimeisinä elinvuosinaan mummo usein mietti ääneen, että jotain pitää joka päivä tehdä, vaikka lattiaa lakaista. Muuten jää sängynpohjalle eikä sieltä enää nouse.

Muistan anopin vain kerran hermostuneen minuun. Se oli silloin, kun hän oli jo eläkkeellä. Iltapäivällä hän katsoi naapurin Helgan kanssa Kauniit ja rohkeat-ohjelmaa televisiosta. Töistä ohi kulkiessani erehdyin jotain asiaa toimittamaan pikaisesti kammarin ovella, jolloin hän tokaisi: ”Ole hiljaa, nyt on jännittävä paikka menossa!”

Suoma-mummon hautajaisissa oli ystäviä, tuttavia ja sukulaisia kymmenittäin. Jopa hautaan Suoman siunannut pappi tuumasi, että Suoma on ollut pidetty ja rakastettu ihminen kaikkien keskuudessa. Hänkin pani merkille sen ison nuorten joukon, joka oli saattamassa mummoa viimeiselle matkalleen.

Olen ylpeä siitä, että olen saanut tuntea anoppini, Suoma Laukkasen.