Anu Mattila - Se teatteri on vaan niin ihanaa

Pekkateatterin (nyk. Raahen Teatteri) näyttämöltä yleisölle tutuksi tullut Anu Mattila (ent. Krekilä) sanoo tammikuussa 2010: ”Tunne on tärkeintä. Kyllä se tuntuu hyvältä, kun ihmiset taputtavat. Hyvin onnistuneen esityksen jälkeen näyttelijällä on samanlainen tunne kuin urheilijalla, joka on päässyt maaliin voittajana.

Ensi-illat ovat aina jännittäviä. Perhosia on vatsassa. Kyllähän sitä pääsisi helpommalla, jos istuisi yleisön joukossa. Jännitys tuntuu kuitenkin mukavalta”, hän paljastaa.

Teatterikärpäsen purema

Pikku tyttönä Mattila haaveili näyttelijän urasta. Ammattia näyttelemisestä ei kuitenkaan tullut. ”Ei näyttelemisellä elä”, ohjeisti äiti, joka kannusti tyttöä harrastamaan esiintymistä. ”Ehkä olisin pyrkinyt teatterikouluun, jos minulla olisi nuorena ollut yhtä vahva itsetunto kuin nyt”, hän pohtii ja sanoo: ”Näin on hyvä.”

Teatterikärpäsen purema tyttö pääsi näyttämölle isän mukana seitsemänvuotiaana. Raatihuoneen puiston esiintymislavalla hän esiintyi ensimmäisen kerran suuren yleisön edessä. Mattila kehuu kaupungin järjestämiä nuorten kerhoja ja Riitta Männyn ilmaisutaitoleirejä Lännenrannalla. ”Oli hienoa, että pääsi esiintymään jo nuorena ja sai siihen ohjausta. Samanlaisia mahdollisuuksia hän toivoo myös nykynuorille. Pekkateatterin näytelmissä on ollut vähän rooleja lapsille ja nuorille mutta muutosta on tulossa”, hän iloitsee.

Aikaa järjestellen

”Sehän on oma valinta, mihin aikansa käyttää. Ihmisen kalenterista löytyy aikaa niille asioille, jotka ovat hänelle tärkeitä. Osa Pekkateatterin harrastajista tekee vuorotyötä, joten harjoitusaikoja sovitellaan työvuorojen mukaan. Katson hyvin vähän televisiota, en marjasta, en neulo. Villakoirat saavat välillä köllötellä rauhassa. Perhe ymmärtää hyvin äidin harrastuksen ja kannustaa häntä.”

Harrastajanäyttelijän kesälomat kuluvat yleensä Pekkateatterin näyttämöllä. Kesällä 2010 Mattila oli ajatellut pitää teatterista vapaan kesän mutta ei sitten malttanutkaan, kun hänelle tarjottiin roolia Posliinikoirat-näytelmässä. ”Sain laulaa ulkoilmassa. Eihän siitä voinut kieltäytyä.”

Unelmien roolit

Anu Mattila on saanut näytellä monenlaisissa rooleissa. Hän sanookin, ettei halua näytellä kahta samantyyppistä roolia peräkkäin, koska ei halua leimautua tiettyyn tyyppiin. ”En halua jatkuvasti esiintyä Justiina-tyyppinä”, hän painottaa. Hän tykkää myös komedioista. Lauluroolitkin ovat mieluisia.

Mattilasta oli hienoa saada näytellä Niskavuoren Hetaa. Se on iso klassinen rooli. Tällä hetkellä (vuonna 2010) hän näyttelee unelmiensa roolissa. ”Kun näin elokuvan Liian paksu perhoseksi, näin itseni Ernin akan Kaisun roolissa.”

Kun Pekkateatterin ohjelmistoon tuli Liian paksu perhoseksi -näytelmä, hän pääsi Kaisun rooliin. ”Pekkateatterin ässä on Anu Krekilän (nyk. Mattila) Kaisu. Krekilästä löytyy yritteliästä asennetta ja hersuvää huumoria. Krekilä on todellinen leading lady. Hän pyörittää draamaa suvereenisti ja kiertää yleisönkin pikkusormensa ympärille”, kirjoitti Eeva Kauppinen Kalevassa.

”Minulla on halua ja intoa esiintyä edelleenkin. Ei se ole mihinkään hiipunut 33 vuodessa”, hän vakuuttaa tammikuussa 2010.

Metcujen ohjaaja

Anu Mattila haluaa antaa nuorille mahdollisuuden esiintymiseen ja ohjaa innokasta 20 nuoren joukkoa Merikadun koulussa, kun tätä haastattelua tehdään. Ryhmä toimii osana Merikadun koulun vanhempainyhdistystä.

Nuoret harjoittelevat kerran viikossa ja valmistavat esityksen kevääksi. Tänä talvena (v. 2010) ryhmän toimintaa on tallennettu filmille ja nuoret pääsevät näkemään itsensä valkokankaalla. Helmikuussa Mattila toivottaa yleisön tervetulleeksi Merikadun koulun auditorioon seuraamaan Metcujen improvisaatioesityksiä.

Teatteri vaihtui hyväntekeväisyyteen

”Nykyisin en enää voi näytellä terveydellisistä syistä”, Mattila kertoo lokakuussa 2018. Hänen viimeiseksi näytelmäkseen jäi Liian paksu perhoseksi vuonna 2010, kun hän täytti 40 vuotta.”Tiesin sen jäävän viimeiseksi ja rakkaasta harrastuksesta luopuminen otti koville. Tilalle löysin hyväntekeväisyystyön ja sitä kautta tapahtumien järjestämisen”, hän kertoo. Yksi 33-vuotinen ovi sulkeutui ja uusia avautui.

Alkuperäinen teksti julkaistiin Raahen kaupungin internetsivulla Tiijäkkö nää, että… -palstalla 28.1.2010. Teksti päivitettiin 23.10.2018 Naisten Ääni -sivustoa varten.