Eeva-Liisa Siltala – monipuolinen toiminnan nainen

Eeva-Liisa Siltala kuuluu niihin – toivottavasti ei harvinaisiin – ihmisiin, joilla on halu ja kyky nähdä kaikissa asioissa hyvät puolet tai ainakin jotakin myönteistä. Tuo elämänasenne on näkynyt siinä, miten hänen elämässään on ollut ja on edelleen keskeistä toisten hyväksi toimiminen. Zonta-sisarestamme ja kerhomme Oulun Zonta-kerho I:n perustajajäsenestä piirtyy aidon kristityn ja lähimmäisen kuva.

Lapsuus Oulussa

Eeva-Liisa Siltala syntyi 12.11.1925 Oulussa Verner ja Emmi Elisabeth Siltalan perheeseen toiseksi vanhimpana tyttärenä. Tyttäristä vanhin, Anneli (avioiduttuaan Lahtinen) syntyi vuonna 1923, Eeva-Liisa vuonna 1925, Laila vuonna 1927 ja Raili vuonna 1931. Näistä nuorimmat, Laila ja Raili, sairastivat paljon, ja he ovat jo kuolleet. Perheen isä oli Oulun lääninvankilan virkailija ja äiti koko avioliittonsa ajan kotirouva. Eeva-Liisa Siltalan koti oli vankila-alueella, ja vankilan henkilökunta muodosti kiinteän yhteisön, jossa lapset olivat kaikkien lapsia ja jossa opittiin kunnioittamaan kaikkia ihmisiä, myös vankeja. Lapsille opetettiin, että jos kadulla tuli vastaan entinen vanki, häntä ei saanut tuntea, jotta tuo vanki ei leimautuisi. Siltala sanoo lapsuutensa olleen onnellinen, ja se onnellinen lapsuus on kulkenut hänen mukanaan elämän kaikissa vaiheissa. Vanhempien uskonnollinen vakaumus, herännäisyys, antoi vankan arvopohjan ja jo lapsesta Eeva-Liisa osallistui mm. körttiseuroihin. Vanhemmat olivat samalla myös kulttuurin harrastajia, ja heidän kanssaan Eeva-Liisa Siltala, samoin kuin hänen sisarensa, pääsivät jo lapsena tutustumaan niin teatteriin ja oopperaan kuin muihinkin taiteisiin. Siltalan lapsuudessa Oulun työväenteatterin joulutraditio oli esittää Topeliuksen näytelmiä, ja Eeva-Liisa pääsi näkemään ne kaikki. Perheen äiti oli jo nuorena saanut Savonlinnassa kosketuksen oopperaan, ja hän kertoi eri produktioista tyttärilleen. Niinpä tyttäret saattoivat kotona leikkiä oopperoita. Ei siis ole ihme, että opiskeluaikanakin ooppera kuului Eeva-Liisa Siltalan harrastuksiin. Myöhemmin hänestä tuli Savonlinnan oopperajuhlien vannoutunut ystävä: hän on käynyt siellä peräti 27 kertaa. Oulun kaupunginorkesterin kausikortti hänellä on ollut 15 vuotta. Eikä tietenkään voi unohtaa kirjallisuutta!

Oulussa koulussa sotavuosienkin aikana

Onnelliseen lapsuuteen kuuluu myös koulu. Eeva-Liisa Siltala on käynyt sekä Kirkkotorin että Kajaanintullin kansakoulua ja Uudessa keskuskansakoulussa 4. luokan. Tuossa koulussa oli kaupungin ensimmäinen kouluun rakennettu suihku, josta tosin sai vain kylmää vettä. Silti sen suihkun läpi juostiin voimistelutuntien jälkeen. Kouluajalta Eeva-Liisa Siltala haluaa erikoisesti nostaa esiin opettaja Lyydia Mannermaan. Tämä opettaja saattoi esimerkiksi käsityötunneilla kysyä oppilailta, mitä juttuja he olivat lukeneet lehdistä, ja oppilaat saivat kertoa niistä. Oppilaat osallistuivat raittiuskilpakirjoituksiin, ja heidän kanssaan käytiin myös elokuvissa. Kotona sitten kerrottiin, mitä kaikkea oli kuultu ja nähty, ja Mustalaisruhtinattaren laulut soivat kotonakin. Jo yläkoulun aikana Siltala oli ollut partiossa 10-vuotiaasta alkaen kolme vuotta. Tämä harrastus jäi, kun ei enää ollut vartiojohtajia. Oppikoulua Siltala kävi Oulun Tyttölyseossa, Tipalassa. Samalla luokalla oli kaikkiaan 40 oppilasta, jotka ovat tavanneet koulun jälkeen usein, nyt vuosittain, kun jäljellä on enää neljä neljästäkymmenestä. Sodan alkaessa koulunkäynti katkesi tältäkin luokalta, ja opiskelua oli esim. välirauhan aikana huhti- ja toukokuu, ja sillä kuitattiin yhden luokan oppimäärä. Monet tytöt siirtyivät jo sodan alkuvaiheessa pikkulottiin, ja Eeva-Liisa Siltala antoi lottalupauksen vuonna 1943. Hänelle partio oli antanut hyvän pohjan lottatehtäviin, ja koulun jälkeen hän oli lottana Kuuromykkäkoululla muonitustehtävissä koko kesän 1941. Sen lisäksi hän oli töissä lottien kanttiinissa. Työpäivät olivat pitkiä, jopa 10–12-tuntisia, kun kenttäkeittön kanssa oltiin maastossa mm. Muhoksella. Yöksi kuitenkin tultiin kotiin, mutta aamulla taas mentiin uusin voimin muonitustyöhön. Jatkosodan aikana Eeva-Liisa Siltala oli syyslukukauden ja kevätlukukaudellakin maaliskuuhun asti muonitustyössä Lyseolla. Ruoka valmistettiin Hiukkavaarassa kenttäkeittiössä miesten voimin. Vaikka koulunkäynti oli sodan vuoksi katkonaista, jatkosodan jälkeen koulua saatiin käydä melkein normaalisti omassa koulussa. Miesopettajien tilalla vain oli sijaisia, opiskelijoita. Tosin syksyllä 1944 tuli jälleen katkoksia, kun kouluille sijoitettiin Kuusamon evakoita. Silloin lottatyö kutsui taas, ja Eeva-Liisa Siltala komennettiin puhelinpäivystykseen. Ylioppilaskirjoitukset suoritettiin vuonna 1947 aivan tavalliseen tapaan. Silloin koko Oulun kaupungissa ylioppilaita oli niin vähän, että heidät kaikki voitiin kukittaa samalla kertaa kaupungintalon portailla.

Opiskeluaika Helsingin yliopiston maatalous- ja metsätieteellisessä tiedekunnassa

Niin kuin lottatoiminta jo osoitti, Eeva-Liisa Siltalalla oli valmiuksia käytännön kotitaloustöihin, ja ensiksi hän suunnittelikin opiskelevansa kotitalousopettajaksi. Mutta yliopisto veti. Helsingin yliopiston maatalous- ja metsätieteelliseen tiedekuntaan oli vuonna 1946 perustettu linja, jossa saattoi opiskella kodin taloustiedettä ja ravitsemustiedettä. Se houkutteli, ja sinne Siltala haki, ja hänet valittiin linjalle 15 muun kanssa. Uuden opiskelulinjan muotoutumisessa ja opiskelussa oli, luonnollisesti, alkuhämminkiä. Fysiikkaa, kemiaa ja kansantaloutta opiskeltiin tiedekunnan muiden opiskelijoiden, maatalous- ja metsäopiskelijoiden, kanssa yhdessä. Käytävillä kerrottiin, että ravitsemusaineiden opiskelu taisi kauhistuttaa tiedekunnan professoreita, kun pelättiin, että pihvien haju leviää yliopiston käytäville! Toisaalta linja tarjosi tilaisuuden tiedekuntien väliseen yhteistyöhön, kun lisäaineista mm. sosiaalipolitiikkaa, mikrobiologiaa ja kemiaa sekä kodin taloustiedettä opiskeltaessa tehtiin yhteistyötä eri tiedekuntien kanssa. Maatalous- ja metsätieteellisen tiedekunnan uudelle linjalle siis valittiin 15 opiskelijaa, mutta heistä aloitti vain 12, ja näistäkin kolme siirtyi muihin opintoihin. Lopulta tältä linjalta valmistui viisi maisteria. Eeva-Liisa Siltala esittelee itsensä usein sanomalla, että hän on opiskellut Helsingin yliopiston maatalous- ja metsätieteellisessä tiedekunnassa ”sen viivan kohdalla”, siis kotitalousalan edustajana. Hänen pääaineenaan tutkinnossa oli kodin taloustiede. Hän valmistui vuonna 1956. Ryhmä oli kiinteä – ja on edelleen – ja opiskeluvuosina opiskelijat tekivät paljon yhteistyötä. Opiskelu oli monella tapaa käytännönläheistä: opintoihin kuului mm. se, että haastateltiin perheitä ja tutkittiin tällä tavalla perheiden ruokailutottumuksia. Tämän vaiheen Eeva-Liisa Siltala suoritti Oulu-yhtiön perheitä haastattelemalla. Siinä tehtävässä haastattelija sai juoda kupillisen jos toisenkin kahvia ja maistella monenlaisia kakkujakin, mutta samalla hän pystyi tutustumaan ihmisten arkikäytänteisiin. Opintoihin kuului osana talouskoulun suorittaminen, harjoittelu suurtalouksissa ja viiden kuukauden jakso maalaistaloissa osallistuen erilaisiin talon töihin. Kun Eeva-Liisa Siltala teki tämän osuuden maaseudulla, vaatimus oli, että maalaistalossa 75 % tehtävistä oli taloustöitä. Tavatonta ei ollut, että harjoittelijan ruokapöydässä saattoi olla syömässä 17 henkeä. Eeva-Liisa Siltala arvostaa sitä, että sillä tavalla opittiin töiden käytäntöä – ja samalla myös elämää.

Työura Valiolla kuluttajavalistuskonsulenttina ja tiedottajana

Heti valmistuttuaan Eeva-Liisa Siltala toivoi saavansa työtä Oulusta. Se järjestyi yllättäen, kun Osuusteurastamo Karjapohjola oli kiinnostunut kotitalousalan opiskelijoista. Siltala otti yhteyttä, ja hänet kutsuttiin haastatteluun. Neuvottelussa oli mukana myös Valion konttorin johtaja, ja kun todettiin, että toimialue on yhteinen ja matkat pitkät, hakija nimitettiin kahteen yhtiöön vuonna 1956, ja hän työskenteli näin kolmisen vuotta. Kun sitten yhtiöiden toiminta monipuolistui ja tuotanto laajeni sekä kotitalouksien varallisuus kasvoi, Valio tarvitsi laajemmin tiedotusta ja käytön opastusta. Niin Eeva-Liisa Siltalasta tuli Valiolle kuluttajavalistuskonsulentti ja tiedottaja. Hänen työalueensa oli koko Pohjois-Suomi, Oulun ja Lapin lääni, mutta hän osallistui erikoistilaisuuksiin myös Vaasan läänin alueella. Pääasiassa hän kiersi kotitalousalan oppilaitoksissa ja ammatti- ja kodinhoitajakouluilla. Tärkeitä kohteita olivat myös järjestöt, jotka työskentelivät perheiden ja niiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Varsinkin uran alkuvuosina osuusmeijerit järjestivät maataloustuottajanaisille emäntäpäiviä, joihin saattoi osallistua jopa 100–300 emäntää kuhunkin. Niissä esiteltiin meijerituotteita ja Valion koekeittiön uutuuksia sekä niiden käyttöä siten, että tarjoilu oli aina omia tuotteita kuin havaintoesityksenä. Näiden tilaisuuksien merkitystä kuvaa hyvin se, että Eeva-Liisa Siltala sai niiden perusteella lempinimen ’Kuluttajan tulkki’. Myös lehtikirjoitukset ja luennot kuuluivat tiedottajan tehtäviin. Hyvin pian kouluruokailusta tuli Eeva-Liisa Siltalalle suorastaan sydämen asia. Kouluhallituksessa työskentelevän opiskeluaikaisen kurssitoverinsa Eeva Tammisen vihjeestä hän pääsi kutsuttuna puhumaan koulutoimen tarkastajien vuosittain järjestämille opettajien koulutuspäiville kouluruokailusta, sen kustannuksista ja ravitsemustietoudesta. Kun asian edistämiseen saatiin mukaan myös Mannerheimin Lastensuojeluliitto, jonka kanssa järjestettiin vuonna 1964 koululaisille ”Varhaisaamiaiskampanja”, voitiin ruokavalioihin ja muihin ruokatalousasioihin sekä vielä kasvatusasioihin saada laajemmin huomiota. Kouluruokailuhan sinänsä on Suomessa aika vanha asia: vuodesta 1921 oppivelvollisuuden tultua voimaan kansakouluissa tarjottiin ilmainen kouluruoka, mutta pitkään koulu tarjosi vain keiton tai puuron ja oppilas toi kotoa voileivät ja maidon. Oppikouluissa peruskoulun tuloon, vuoteen 1972, asti ruoka oli aina maksullista. Siltalan kuvaama koulutus pyrki monipuolistamaan kouluruokaa. Yhtenä esimerkkinä tämän koulutuksen tuloksista Eeva-Liisa Siltala kertoo olleen se, että ns. pulpettisokeri saatiin kouluista pois. Monissa kouluissa oli nimittäin ollut tapana se, että oppilailla oli pulpetissaan kotoa tuotua sokeria, jota laitettiin melkein ruokaan kuin ruokaan ja jota sormea kostuttamalla saatettiin karamellin tavoin imeskellä tunnillakin. Valion työntekijänä Eeva-Liisa Siltala oli mukana, kun Lastenklinikan kanssa tehtiin laaja anemiatutkimus vuosina 1965 ja 1975. Siltala oli mukana myös, kun laajassa otoksessa Haapavedellä, Raahessa ja Taivalkoskella selvitettiin viikon mittaisen havainnoinnin avulla perheiden ruoan käyttöä ja ravintoarvoja. Myös paikkakuntien kunnanlääkärit ja terveydenhoitajat olivat mukana tutkimuksen suorittamisessa. Siltala muistelee, miten tutkimuksen tulos yllätti, sillä anemiaa oli vain muutamalla lapsella eikä matoja juuri lainkaan. Tutkimus herätti laajaa huomiota, ja sitä esiteltiin ulkomaillakin, mm. Kanadassa ja Arktisessa symposiumissa eri paikkakunnilla. Kummassakin tutkimuksessa johtajana oli lastentautiopin professori Ole Wasz-Höckert. Näin monella tavalla ison yrityksen PR-työ oli myös yhteiskunnallista työtä, ja sen vaikutus näkyi laajalle. Eeva-Liisa Siltala jäi pois Valion Pohjois-Suomen tiedottajan tehtävästä jäädessään eläkkeelle vuonna 1985.

Seurakunta ja Ilembulan sairaala

Jo lapsuudesta lähtien seurakunta on ollut Eeva-Liisa Siltalalle läheinen. Aktiivisena seurakuntalaisena hän on osallistunut myös kirkon hallintoon: hän on ollut kirkkovaltuustossa ja seurakuntaneuvostossa 16 vuoden ajan, ja siitä ajasta viisi vuotta hän oli seurakuntaneuvoston varapuheenjohtajana. Varsinkin kirkon toteuttama lähetystyö on ollut Siltalan perheen erikoisharrastuksena peräti neljän polven ajan. Hänen lapsuudessaan lapsetkin osallistuivat vappukukkien ja sokeain kukkien myyntiin. Eeva-Liisa Siltala muistaa, miten hän jo koululaisena oli keräämässä varoja Itä-Karjalaan ja inkeriläisille, eli varhaisina kouluvuosinaan hän omaksui asenteen, että on autettava, kun voi. Lähetyspiirit puolestaan ovat hänen mielestään olleet jo siinä antoisia, että niissä on voinut tutustua uusiin ihmisiin ja päässyt näkemään, miten monella tapaa ihmiset voivat auttaa muita. Tansaniassa sijaitsevan Ilembulan sairaalan avustaminen on vuosikymmeniä ollut Eeva-Liisa Siltalan avustustyötä yhdessä Ilembulan ystävät -yhdistyksen jäsenten kanssa. Siltala on yhdistyksen perustajajäseniä ja toiminut yhdistyksen puheenjohtajana 28 vuotta ja jäsenenä 34 vuotta. Ilembulan kuntahan on Oulun kummikunta, ja yhteyksiä sinne on hoidettu ennen muuta sairaalan kautta, jossa on toiminut lastenlääkärinä oululainen Leena Pasanen. Sairaalaan on kerätty rahaa mm. valtakunnallisena lähetyshankkeena vuonna 1994. Silloin saadulla yli 200 000 markalla saatiin korjatuksi termiittien rikkomia sähköjohtoja ja laitettua koko sairaalan sähköistys kuntoon. Samalla tavoin seurakuntien ja zontien avustuksin on saatu useina vuosina sairaalaan lähetetyksi lääkkeitä ja maitojauhetta.

Zonta-toiminta ja samalla osallistuminen monipuoliseen avustustyöhön

Oman Valion palveluksessa tehdyn työnsä ohella Eeva-Liisa Siltala toimi vuoden opettajana terveydenhoito-opistossa esitellen terveydenhoitohenkilöstölle ravitsemustietoutta. Sitä kautta hän tutustui naisiin, jotka suunnittelivat Zonta-kerhon perustamista Ouluun. Siltala lähti mukaan suunnitteluun ja hänet kutsuttiin yhdeksi kerhon perustajajäsenistä. Oulun Zonta-kerho I perustettiin sitten vuonna 1961, ja Eeva-Liisa Siltala on ollut aktiivinen kerhonsa jäsen yli 50 vuotta. Vuonna 2008 hänet kutsuttiin kerhonsa ensimmäiseksi kunniajäseneksi. Zonta-toiminnan keskeinen tavoite on toimia maailmanlaajuisesti naisten ja tyttöjen aseman parantamiseksi mutta samalla tutustuttaa eri aloilla toimivia aktiivisia naisia toisiinsa ja auttaa näin verkottumista. Kunniajäsenen asemasta katsoessaan Eeva-Liisa Siltala korostaa myös sitä, että kerhon kautta syntyy ystävyyssuhteita sukupolvirajojen yli. Siltala muistaa Oulun Zonta-kerho I:n alkuaikojen toiminnasta sen, miten kokouksissa oli hyvä tunnelma ja keskustelut eri aloilta vilkkaita. Kokouksissa käytiin mahdollisuuksien mukaan; oli suorastaan kunnia-asia olla läsnä. Hän korostaa samanlaisen sitoutumisen olevan yhä edelleen tärkeää kaikissa yhteisissä hankkeissa. Yksi osa Eeva-Liisa Siltalan laajaa avustustyötä on toteutunut Zonta-kerhon toiminnassa. Pienimuotoisia, mutta mieleen jääneitä ja tärkeitä, ovat olleet sellaiset kerrat, jolloin on viety joulupaketteja niin vähävaraisille perheille kuin naisvangeillekin. Hän on ollut mukana myös järjestämässä jäätelökutsuja lastenklinikan lapsille ja kerhon jäsenenä hankkimassa Simo Taikurin esiintymään lapsille. Zonta-kerhossa on hankittu varoja erilaisin tempauksin, mm. konsertein. Niistä perinteikkäin on vuosittain edelleen järjestettävä Kynttiläkonsertti. Kerhon alkutaipaleellakin varoja saatiin esitelmätilaisuuksia ja myös teatterilippuja myymällä. Nämä varat on käytetty kansainvälisen Zonta-järjestön avustuskohteisiin mutta myös paikallisesti nimettyihin kohteisiin. Kohteina olivat alkuvuosina mm. Annikki Raatikaisen lastenkoti ja Ilembulan sairaala Tansaniassa. Erikoisin avustustyö, jossa Siltala oli zontien kanssa mukana, oli Iin kunnanlääkärin virasta eläkkeelle jääneen tohtori Skurnikin pois lahjoittaman röntgenkoneen toimittaminen Itenten sairaalaab Keski-Tansaniaan. Kerho otti silloin yhteyttä Suomen Lähetysseuraan ja maksoi koneen purkamisen ja pakkaamisen ja toimittamisen Helsinkiin. Helsingistä lähetysseura toimitti sen eteenpäin. Joskus Ilembulan ystävien avustustyö on ollut sillä tavalla konkreettista, että Zonta-kerhojen toimesta on kerätty lakanoita ja yhdessä revitty niistä sidetarpeita lähetettäväksi Ilembulan sairaalaan. Tässä työssä oli mukana myös Oulun kaupungin koululaisia, jotka näin saivat kosketuksen avustustyöhön. Siinä jokaisen taidot ovat riittäneet, mutta työ on vastaanottajan kannalta ollut merkityksellistä, tärkeää.

Eläkeläisenäkin merkityksellistä toimintaa

Avustustyöstään puhuessaan Eeva-Liisa Siltala korostaa sitä, että toimiminen yhdessä antaa paljon, joskin se vaatii myös sitoutumista. ”Aikaa riittää kaikkeen siihen, mihin itse sitä haluaa antaa.” Eeva-Liisa Siltala on vielä eläkkeellä ollessaankin osallistunut hänelle tärkeisiin avustustehtäviin niin seurakunnan ja Ilembulan ystävien kuin myös oman Zonta-kerhonsa toiminnassa mukana ollen. Eläkeläisvuosinaan Eeva-Liisa Siltala on toiminut myös sisartensa omaishoitajana näiden sairastaessa. Siltala asuu nykyisin yhdessä vanhimman sisarensa Anneli Lahtisen kanssa Oulussa. Hän tietää, että silloinkin kun omat voimat ovat jo heikentymässä, rakkaus läheisiä kohtaan antaa voimia, ja onneksi myös yhteiskunta on antanut tukea tärkeässä hoitotyössä.

Kunniamerkit

Eeva-Liisa Siltala on saanut sekä talvi- että jatkosodan muistomitalit ja Valion 25 vuoden palveluksesta hakeman 1. luokan vapauden mitalin miekkojen kera.