Suoma Loimaranta – lottajärjestön lääkintäjohtaja

Kun Suoma Loimaranta suostui vuonna 1922 Lotta Svärd -järjestön lääkintäjaoston päälliköksi, hän oli 41-vuotias lääketieteen lisensiaatti, joka oli erikoistunut keuhkosairauksien hoitoon. Tämä vastuullinen tehtävä jatkui 20 vuotta (1922–1924 ja 1927–1942), aina vuoteen 1942 saakka, lukuun ottamatta kolmen vuoden taukoa 1920-luvulla.

Suoma Helena syntyi vuonna 1881 Kuopiossa lääninrovasti Vilhelm Lindstedtin ja Hilda Nyholmin kymmenlapsiseen perheeseen. Perheen lapsista Yrjö, Siiri, Suoma ja Sakari Lindstedt muuttivat suurena nimenmuutosvuonna 1906 nimensä Loimarannaksi. Monet heistä toimivat varsin merkittävissä yhteiskunnallisissa tehtävissä ja olivat Suoma Loimarannan tavoin aktiivisia kokoomuslaisia.

Suoman sisar Siiri Johanna Loimaranta oli vuodesta 1915 lähtien NNKY:n pääsihteeri ja toimi kauan muun muassa Maailman NNKY:n johtokunnassa, Pohjoismaisen NNKY:n yhteistyötoimikunnassa ja Suomen kirkon sisälähetysseurassa. Toinen sisar Aura Lindstedt toimi sairaanhoidon opettajana. Veljistä Yrjö Loimaranta oli Viipurin hiippakunnan piispa ja pariin otteeseen opetusministeri 1920-luvulla. Yrjö Loimaranta ja Ilmi Loimaranta olivat aktiivisesti mukana Mannerheimin Lastensuojeluliiton toiminnassa. Teologian tohtori Sakari Loimaranta oli kirkkoherra. Lauri Loimaranta taas toimi Suomen raakasokeritehtaan toimitusjohtajana.

Keuhkotautien erikoislääkäri

Suoma Lindstedt pääsi 1901 ylioppilaaksi Tampereen tyttökoulusta ja kirjoittautui Helsingin yliopistoon Satakuntalaisen osakunnan jäsenenä. Medikofiilitutkinnon hän suoritti 1903, lääketieteen kandidaatin tutkinnon 1905 ja lääketieteen lisensiaatin tutkinnon 1910.

Opiskeluaikana Suoma Lindstedt-Loimaranta toimi amanuenssina kirurgian osastolla sekä assistenttilääkärinä Helsingin Diakonissalaitoksen lastentautien osastolla. Hän muun muassa tutki Diakonissalaitoksen sairaalassa tuberkuloottisten märkimisavanteiden röntgenkuvausta. Itävaltaan, Saksaan ja Italiaan suuntautuvilla opintomatkat Loimaranta jatkoi keuhkosairauksien hoidon tutkimista.

1910-luvun alussa Suoma Loimaranta toimi neljän vuoden ajan Punkaharjun Takaharjun keuhkotautiparantolassa alilääkärinä ja hoiti lääkärin viransijaisuuksia eri puolilla Suomea. Vuonna 1916 hän sai oikeuden keuhkosairauksien erikoislääkärin titteliin. Tuolloin hän asettui Tampereelle, missä toimi yksityislääkärinä sekä vt. piirilääkärinä. Sisällissodan aikana hän oli Kenttäsairaala n:o 5:n lääkäri ja sodan jälkeen liki vuoden Tampereen vankileirin ylilääkäri.

Vuonna 1919 Suoma Loimaranta solmi avioliiton lääketieteen lisensiaatti Ernst Gustaf Wilhelm af Hällströmin (1863–1931) kanssa, joka oli tuolloin Tampereen kaupungin 1. kaupunginlääkäri. Suoma Loimaranta käytti luonnollisesti naimisiin mentyään miehensä sukunimeä, mutta käytän tässä artikkelissa hänestä nimeä Loimaranta.

Suoma Loimaranta piti koko ammattiuransa ajan yksityisvastaanottoa Tampereella, mutta hoiti sen ohella lukuisia muita lääkärintehtäviä. Hän toimi kauan Tampereen kaupungin sisälähetyksen lastenkodin lääkärinä, Lempäälän kunnallis- ja lastenkodin lääkärinä sekä Tottijärven kansakoululääkärinä. Lisäksi Loimaranta toimi Keski-Hämeen keuhkotautiparantolan rakennustoimikunnan ja myöhemmin parantolan johtokunnan varajäsenenä. af Hällströmin pariskunta omisti Kukkolan tilan Lempäälässä, mistä käsin Loimaranta kävi Helsingissä keskusjohtokunnan kokouksissa.

Vuonna 1931 leskeksi jäänyt Suoma Loimaranta solmi 1934 avioliiton leskeksi jääneen serkkunsa Helsingin yliopiston ”suomen kielen apulaisen”, filosofian tohtori Kaarlo Martti Airilan (aik. Nyholm, 1878–1953) kanssa. Loimaranta-Airila -sukunimeä käyttävä Suoma muutti asumaan Helsinkiin ja toimi siellä yksityislääkärinä.

Lottajärjestön lääkintähuollon suunnittelija

Suoma Loimaranta oli aktiivinen lottatoimija heti alusta pitäen. Hänen vuonna 1919 Tampereella pitämänsä esitelmä omasta toiminnastaan kenttäsairaaloissa sodan aikana oli tarkoitettu luomaan toimintalinjoja tulevaisuudelle. Loimaranta myös vastasi Tampereen paikallisosaston saniteetti- ja myöhemmin lääkintäjaoston päällikkyydestä 1919–1926 ja 1930–1935. Pohjois-Hämeen piirissä hän hoiti puheenjohtajan tehtävää piirin perustamisesta vuonna 1921 aina vuoteen 1936 saakka.

Suoma Loimarannan aviomies Ernst af Hällström oli suojeluskunta-aktiivi samoin kuin kaikkien naimisissa olevien keskusjohtokunnan jäsenten aviomiehet. Loimaranta osoitti 1920–1930-lukujen vaihteessa myös sympatiaa lapuanliikettä kohtaan. Hänen johtamansa piiri muun muassa keräsi lapuanliikkeelle varoja kommunismin vastaiseen työhön. Toisaalta kommunismin vastustaminen oli koko lottajärjestön keskeisiä päämääriä aina 1930-luvun puoliväliin saakka.

Suoma Loimaranta linjasi lottajärjestön valtakunnallisen tason lääkintätoimintaa ensimmäisen kerran vuoden 1921 lottapäivillä pitämässään esitelmässä. Samassa kokouksessa hänet valittiin lottajärjestön keskusjohtokunnan jäseneksi ja seuraavana vuonna hänet kutsuttiin järjestön lääkintäjaoston päälliköksi. Käytännössä hän johti jaostoa jo vuonna 1921, sillä virallinen jaostopäällikkö, sairaanhoitaja Maja Ahlberg oli koko vuoden ulkomailla. Loimaranta myös vastasi yhdessä keskusjohtokunnan toisen lääkärijäsenen Greta Silveniuksen kanssa lääkintäjaoston toimintaohjeisen laatimisesta heti toiminnan alussa vuonna 1921. 

Suoma Loimarannan ero keskusjohtokunnasta vuoden 1924 vuosikokouksessa johtunee järjestön riitaisuudesta. Yksi keskeinen riidanaihe oli rahankäyttö. Samoin kielikysymys tulehdutti välejä, kuten monissa muissakin organisaatioissa. Suomenkieliset naiset eivät voineet hyväksyä yläluokkaisten, pääosin aatelisten rouvien toimintakulttuuria. Lisäksi Lotta Svärd oli kiinteässä yhteydessä suojeluskuntajärjestöön, joka sekin etsi linjaansa monivaiheisten juonittelujen tietä.

Vuosien 1921–1925 aikana järjestöllä oli kuusi puheenjohtajaa. Kaudella 1924–1925 puheenjohtaja vaihtui kolme kertaa. Kun Helmi Arneberg-Pentti otti puheenjohtajuuden 1925 ja hänen johdollaan ryhdyttiin uudistamaan sääntöjä, Suoma Loimaranta oli mukana sääntökomitean työssä. Yksikään komitean jäsenistä ei kuulunut keskusjohtokuntaan ulkopuolisena jäsenenä. Vuonna 1927 hän palasi takaisin järjestön johtoryhmään, jossa suomenkieliset, keskiluokkaan kuuluvat naiset olivat jo enemmistönä.

Suoma Loimarannan asema lottajärjestössä oli hyvin keskeinen. Hän oli vuonna 1929 ehdolla myös järjestön puheenjohtajaksi. Tehtävään valittiin kuitenkin Fanni Luukkonen. Lisäksi Loimaranta oli 1933–1934 jäsenenä neuvottelukunnassa, jonka puolustusministeriö asetti suunnittelemaan kenttäsairaaloiden yhdenmukaisuutta. Ernst af Hällströmin sisar Gerda Virginia af Hällström toimi Lotta Svärdin sairaanhoitoapulaisten oppilaskodin vastaavana hoitajana 1930-luvun alussa. Vuonna 1938 Loimaranta edusti lottajärjestöä yhdessä Eva Tulenheimon kanssa Saksassa, kansallissosialistisen puolueen naisjärjestön vieraana.

Suoma Loimarannan johdolla ideoitiin kenttäsairaalat ja ryhdyttiin varustamaan niitä. Nämä sairaalat olivat lottajärjestön suurisuuntaisin hanke 1930-luvulla. Sairaaloihin kuului 1250 sairassijan potilasvaatteisto ja sairaalavälineistö. 

Kun lottajärjestön kuusiviikkoiselle sairaanhoitoapulaiskurssille ei saatu tarpeeksi osallistujia, Suoma Loimaranta organisoi vuonna 1929 ns. maanantaimarkkakeräyksen. Tässä pysyvässä keräyksessä jokaisen järjestön jäsenen kuului lahjoittaa aina maanantaina yksi markka järjestön valistus- ja koulutuskassaan. Näin järjestö pystyi toteuttamaan laajamittaista, mutta kallista koulutusta myös 1930-luvun alun lamavuosien aikana.

Suoma Loimaranta johti myös lottien urheilutoimintaa ja osoitti tässä yhteydessä omapäisyyttä. Hänen piirissään lotille järjestettiin ampumakilpailuja, joihin lotta Loimaranta itsekin osallistui. Keskusjohtokunta paheksui asiaa.

Sotien aikana Suoma Loimaranta hoiti virkaa tekevänä muun muassa Savitaipaleen kunnanlääkärin ja evakuoimissairaalan lääkärin, Helsingin kaupungin tuberkuloosihuoltotoimiston apulaislääkärin sekä Kuusankosken kunnanlääkärin ja keuhkotautiparantolan lääkärin tehtäviä. Hänen tärkein työalansa oli kuitenkin Lotta Svärdin lääkintäjaoston päällikkyys, joka edellytti jatkuvaa suunnittelua yhteistyökumppanien kanssa jatkuvasti muuttuvissa tilanteissa. Lisäksi hän matkusti jatkuvasti tarkastamaan eri toimipisteiden toimivuutta. Loimaranta ennätti sodan aikana johtaa myös hevoshoitokursseja.

Suoma Loimaranta oli ahkera käytännön toteuttaja, joka hoiti lääkintäjaoston varsin itsenäisesti, toki tiiviissä yhteistyössä jaoston varapäällikkö sairaanhoitaja Märta Björkenheimin kanssa. Voi sanoa, että lottien tehokas toiminta sotien aikana oli pitkälti Loimarannan ansiota, sillä hän paneutui lääkintäjaoston lottien kouluttamiseen todella syvällisesti yhdessä lukuisten naisasiantuntijoiden kanssa. Vuonna 1927 hän esimerkiksi totesi, että ”lottien koulutus ensiavun antamiseen rintamalla on aivan turhaa”. Siitä vastasivat armeijan ja suojeluskuntien koulutetut lääkintäjoukot. Lottia tarvittiin sairaaloissa ja toipilaskodeissa.

Vuonna 1942 Suoma Loimaranta erosi 61-vuotiaana keskusjohtokunnasta ja luopui lääkintäjaoston päällikön tehtävistä. Tätä ennen hän oli määrätietoisesti ja vastuullisesti kouluttanut itselleen pätevän seuraajan, Eva Tulenheimon. Eron jälkeen Suoma Loimaranta kutsuttiin Lotta Svärdin kunniajäseneksi.

Suoma Loimaranta-Airila kuoli 73 vuoden ikäisenä 1954.