Eila Huhtala - leipurin tyttären kohtalo

Kallioisten sukujuuria

Aarne (s. 1897 Viialassa) ja Elina Eufrosyne (1903-1932 o.s. Saine) Kallioinen asuivat 1920-luvun loppupuolella Oulussa, jossa Aarne työskenteli Viljo-veljensä kanssa yhteisessä leipomossa. Perheeseen syntyi Oulussa kaksi lasta: Irja (s. 1925) ja Armas (s. 1926). Perhe muutti Raaheen Armaan syntymän jälkeen. Aarne Kallioinen ryhtyi pitämään leipomoa ja pientä pullapuotia Aallon jälkeen Aurion talossa Koulukadulla.

Elinan siskot Signe ja Hilma (1905 – 1992) asuivat Aarnen perheessä ehkä jo Oulun-vuosina mutta ainakin pian Raaheen muuton jälkeen. Signe oli leski ja Hilma naimaton. Signen mies oli saanut surmansa kansalaissodassa. Kun Aarnen perhe kasvoi, he tarvitsivat apua, ja Signe tarvitsi paikan, jossa kasvattaa lapsensa Unton. Myöhemmin Signe ja Hilma asuivat Tampereella ja työskentelivät Finlaysonilla. Olivat pumpulitehtaan flikoi.

Kallioisten kolmas lapsi oli Eila, josta tarina kertoo, jäi sisarustensa kanssa pienenä orvoksi

Kallioisten kolmas lapsi, Eila, syntyi vuonna 1931. Elina-äiti sairastui melko pian synnytyksen jälkeen rintatulehdukseen ja menehtyi sen aiheuttamaan verenmyrkytykseen. Aarne jäi yksin kolmen pienen lapsen kanssa. Hän jatkoi leipomotoimintaa. 

Elettiin vuotta 1933, kun Aarne-isä eräänä aamuna oli tuttuun tapaansa lämmittänyt leipomon uunin, mutta hän oli laittanut pellit kiinni liian aikaisin. Hän sai häkämyrkytyksen. Hänet löydettiin leipomosta tajuttomana ja vietiin sairaalaan. Tapahtumien tarkkaa kulkua ei kukaan enää tiedä. Ensin Elina-äidin sisarukset Signe ja Hilma, jotka tuolloin asuivat Kallioisen perheessä, hoitivat lapsia.

Aarne Kallioinen muutti Kemiin kesällä 1933 kaikkien lastensa kanssa. Hän lienee ollut jo tässä vaiheessa halvaantunut häkämyrkytyksen takia. Jälkipolville ei ole jäänyt tietoa kenen luona he asuivat. Ehkä se oli joku Aarnen sukulainen tai sitten Anna Halonen järjesti paikan pelastusarmeijan kautta? Jouluksi 1933 Aarne muutti Viialaan. Perimätiedon mukaan Viialan mummu hoiti Aarnea muutaman vuoden häkämyrkytyksen jälkeen. Aarne nukkuu ikiunta Viialan hautausmaassa. 

Lapset sijoitettiin sukulaisten perheisiin

Irja asui Aarnen veljen, Einon, luona Jyväskylässä. Einon perheessä oli monta lasta ja niin Irja joutui huutolaiseksi Anjalankoskelle. Hän lähti 16-vuotiaana opiskelemaan Helsinkiin Diakonissalaitoksen kotiapulaiskouluun ja kävi 18-vuotiaana sukulaisten avustamana lastenhoitajakoulun. Valmistuttuaan hän löysi Helsingistä työpaikan. Hän avioitui ja jäi perheineen pysyvästi asumaan Helsinkiin.

Armas asui Viialassa Aarnen vanhan tädin luona ensi alkuun. Hän muutti 10-vuotiaana Viialasta Nokialle Saineen mummun pieneen 30 neliön torppaan, jossa oli keittiö ja kamari. Torpassa asui ennestään Armaan serkkupoika Unto, joka oli Saineen mummun tyttären, Signen, poika. Mummu ja Unto kävivät Nokian Kumitehtaalla töissä. Kun mummo jäi eläkkeelle, vastuu elannon hankkimisesta jäi pojille. Koska Armas oli alaikäinen, hän ei päässyt heti töihin. Hänen hommansa oli käydä Pyhäjärvellä kalassa ja myydä kalat Kumitehtaan portilla työstä palaaville työläisille. 12-vuotiaana hänet otettiin Kumitehtaan korjauspajalle oppipojaksi. Kumitehtaalla hän tapasi Einin, jonka kanssa solmi avioliiton.  

Eila jäi Raaheen Halosten perheeseen

Anna ja Hilda Halonen pitivät Raahessa Asemakadulla matkustajakoti-kahvila Koittoa (Asemakatu 4, puh. 274, 6 huonetta/14 petipaikkaa). He asuivat Saloisissa.

Kallioisen leipomo sijaitsi Koulukadulla ja Pelastusarmeijan talo oli kadun toisella puolella, Koulukatu 13. Naimattomina pysyneet sisarukset Hilda ja Anna (1884-1969) Halonen toimivat aktiivisesti vapaaehtoistyössä Pelastusarmeijassa.

Jälkipolvilla ei ole tarkkaa tietoa siitä, miten Eilasta tuli Anna Halosen kasvattityttö. Luultavasti hän otti Eilan (myöh. Huhtala) huostaansa joulun tienoilla vuonna 1933 eli kun Aarne muutti Kemistä Viialaan eikä häntä sijoitettu sukulaisiin. Anna huolehti tytöstä hyvin ja kasvatti hänet aikuiseksi.

Koska Anna Halonen oli pelastusarmeija-aktiivi, ja pelastusarmeijan talo sijaitsi melkein vastapäätä Kallioisten leipomo/pullapuotia Koulukadulla, Kallioiset ja Anna Halonen varmasti tunsivat toisensa. Ehkä Elinakin toimi pelastusarmeijassa? Hyvällä syyllä voimme olettaa, että Anna kävi ostoksilla Kallioisten leipomossa. Saattoipa hän ostaa sieltä leipomotuotteita Koitto-kahvilaankin. Kallioiset ja Haloset olivat yrittäjiä, he saattoivat tuntea toisensa sitäkin kautta.

Paul Sovion 99-vuotishaastattelusta löytyi pieni viittaus Koitto-kahvilaan. Kun kieltolaki poistettiin vuonna 1932 ja Raaheen perustettiin viinakauppa, Paul Soviosta tuli sen johtaja. Viinakaupan johtajan piti samalla valvoa Koitto-kahvilan ja Kauppaklubin toimintaa ja alkoholin käyttöä. Se vahtiminen meni ihan mahdottomaksi ja Sovio lähti töihin henkivakuutusyhtiö Salamaan Ouluun.

Talvisodan joulu matkustajakoti Koitossa

Eila kirjoittaa Raahen Joulu -lehdessä vuonna 1997 muun muassa näin: ”Kasvatusäitini Anna Halosen matkustajakoti sijaitsi Asemakadulla nykyisen Keskuskoulun vieressä. Talo oli erittäin kaunis Terijoelta kaksikymmentäluvulla tuotu entinen herrasväen huvila. Sen ikkunoita koristivat pienet, eriväriset lasiruudut. Jos katseli ulos keltaisen lasin lävitse, näytti päivä aurinkoiselta pilviselläkin säällä.

Talvisota oli alkanut. Joulukuun alkupuolella täyttyi pieni majatalo helsinkiläisistä pakolaisista. Asukkaat olivat enimmäkseen aikuista väkeä, mutta joukossa oli kolme lasta, joista tuli ystäviäni. Aattoillan ruokasalissa seisoi lattiasta kattoon ulottuva kuusi. Jo aamuvarhaisella me lapset olimme sen koristelleet kynttilöin ja hopeaköynnöksin. Latvassa kimalteli kultainen tähti.

Illalla sytytettiin kynttilät. Niiden elävästi lepattavat liekit juhlistivat yhteistä ateriaamme. Ensimmäisenä astui sisään sotilaspukuinen paroni Wrede. Hänen jälkeensä huoneeseen liihotteli hotelli Angletärin omistajatar. Sitten saapui harmaahapsinen venäläinen emigranttipariskunta. Pöytään istui myös juutalainen filmituottaja vaimonsa ja poikansa kanssa. Joukkoon kuului vielä eräs yritysjohtaja puolisoineen ja tyttärineen. Jouluillalliseen kuuluivat perinteiset ruokalajit. Ruokailun jälkeen me tytöt lauloimme ja lausuimme runoja. Lopuksi nautittiin torttukahvit. Pakolaisten matka jatkui. Matkaevääksi veisasimme virren: Jumala ompi linnamme.” 

Martti Nevala muistelee, että sotavuosina matkustajakoti Koitossa oli täisauna, jossa kävi viereisessä Keskuskoulussa toimineen sotasairaalan potilaita. 

Mäki-kahvila ja pököpaikka

Eilan hyvä lapsuuden ystävä Esteri Tokola muistelee, että Halosen neitien Mäki-kahvilasta sai sotavuosina ostaa kahvikupongilla teetä. Esterille tämä oli tärkeä, koska hän ei juonut kahvia.

Mäki-kahvilan rakennus, jossa Haloset myös asuivat, sijaitsi Saloisissa vanhan maantien varrella. Kahvilassa pidettiin Pelastusarmeijan pyhäkoulua sunnuntaisin. Mäki-kahvila oli tärkeä välietappi, jossa piehinkiläiset pysähtyivät, kun he pyöräilivät kaupungista Piehinkiin. Koululaiset kävivät siellä nauttimassa virvokkeita, kun olivat Saloisten kentällä urheilemassa. Talo purettiin, kun maantietä levitettiin.

Kahvilan ja Saloisten seurantalon välissä oli synkkä metsä, jota kutsuttiin pököpaikaksi. Laitonta rahapeliä ennen sotaa harrastaneet nuoret miehet olivat rakentaneet keskelle metsää lankuista pyöreän istumapaikan uhkapeliään varten. Paikka tuli Esterille tutuksi, sillä hänen veljensä kuului pelirinkiin. – Sieltä se tyttö taas tullee, miehet murisivat, kun Esteri joutui äidin määräyksestä hakemaan veljensä pois. Esteri arvelee, että kesällä 1940 pököpaikalla pelattiin viimeiset pelit.

Keskikoulun kautta työelämään

Eila kirjoittaa Raahen Joulu -lehdessä vuonna 2001 ensimmäisestä koulupäivästään näin: ”Koulutieni alkoi vanhan Keskikoulun (nyk. Keskuskoulu) nurkilta, jatkuen Koulukatua pitkin, kääntyen Nylanderin nurkilta Rantakadulle. Sitä pitkin lähdin kulkemaan ensimmäistä kertaa syyskuun 1 päivänä v. 1938. Koulun pihalla huomasin Seminaarin oppilaan kilisyttävän suurta, heleä-äänistä kelloa. Alli Hakalahti otti suojelukseensa ensimmäisen luokan.” 

Sota sotki monin tavoin raahelaislasten koulun käynnin. Keskikoulu (nyk. Keskuskoulu) muutettiin sotasairaalaksi. Seminaarin tilat piti luovuttaa puolustusvoimille. Sotavuosina Eila kävi Saloisten kansakoulua. Näin voi päätellä siitä, että hän muistelee kahdessa Raahen Joulu -lehdessä Saloisten kansakoulun joulujuhlia.

Raahen oppikoulun oppilasmatrikkelin mukaan Eila Huhtala kirjautui I luokalle vuonna 1944 ja pääsi keskikoulusta vuonna 1951. Keskikoulusta päästyään Eila oli parikymppinen nuori nainen ja valmis astumaan työelämään. Hän sai työpaikan Raahen Posti- ja Lennätinlaitokselta. Raahen Joulu -lehdessä vuodelta 2006 Eila kertoo eräästä jouluaatosta, kun hänen piti toimittaa sähkösanomaa Olutbruukin taloon (paikalla nyt Raahen lukio) talon ainoalle asukkaalle. Talo oli lähes tyhjä ja siellä kerrottiin kummittelevan. Yks kaks Eila näki valkoisen hahmon leijuvan ilmassa ja päätteli nähneensä kummituksen. Kun asukas oli saanut sähkösanoman, hän esitteli Eilalle kummituksen: se oli kaunis kipsipatsas Suojelusenkeli.

Hänen työsuhteensa jatkui vuoteen 1967 saakka kokopäiväisenä ja sen jälkeen hän toimi lennättimessä kiireapulaisena.

Eila ja Aaro

Eila solmi avioliiton Aaro Huhtalan kanssa vuonna 1957. Kun Aaro oli saanut 1960-luvun alussa Rautaruukilta vakituisen ja hyvän työpaikan, hän rakensi Saaristokadulle rintamamiestyylisen omakotitalon. 

Eilalle ja Aarolle syntyi kaksi lasta: Juha vuonna 1962 ja Johanna 1967. – Mummut hoitivat meitä päivisin, kun vanhemmat olivat työssä, kertoo Juha Huhtala. Hän muistelee, että hän kävi hyvin usein mummujen kanssa kävelyllä Haaralan hautausmaalla. Karuselliportti on erityisesti jäänyt pojan mieleen. Siitä oli hauska pyörähtää ympäri. Juha Huhtala, asuu nyt Kuusikarinkadulla. Hän kertoo, että orvoiksi jääneet ja eri puolille Suomea sijoitetut Kallioisen lapset viettivät ensimmäisen yhteisen joulun isänsä kuoleman jälkeen vuonna 1975 Kuusikarinkadulla.

Hilda ja Anna Halonen luopuivat iän myötä matkustajakodin pitämisestä. Matkustajakodin paikalla on tätä kirjoitettaessa kerrostalo. Halosen neidit muuttivat Huhtalan uuteen taloon ja asuivat siellä elämänsä loppuun saakka.

Kallioisen jälkeen leipuriksi Jyränen

Kallioisen jälkeen Aurion talossa Koulukadulla toimivat leipureina Niilo ja Hilma Jyränen. He muuttivat Tampereelta Raaheen 1930-luvun alussa. Leipomorakennus on purettu ja sen paikalla on uusi rakennus, jossa toimii Juha Lohtanderin liike tätä kirjoitettaessa.

Jyränen siirsi liikkeensä Koulukatu 19:ään. Kadun puolella oli ihana pullantuoksuinen myymälä, jossa myytiin leipomotuotteiden lisäksi lapsille mieluisia kakkujen ja pikkuleipien murusia. – Pieni pussillinen maksoi muutaman lantin, Eila Tähjänjoki muistelee. Talo seisoo edelleenkin samalla paikalla. Se on muutettu asuintaloksi.