Pirkko Hietala - poimintoja pitkän elämän varrelta

On marraskuun 22. päivä 2017, kun puolenpäivän jälkeen soitan Jyväskylän Puikkarissa Pirkko Hietalan ovikelloa. Olemme lähteneet aamuvarhaisella Pirkon kuopuksen Heikki Hietalan kanssa Helsingistä kohti Jyväskylää. Tarkoitukseni on haastatella Pirkkoa voidakseni kirjoittaa hänestä Naisten Ääneen. Pirkko ilahtuu tulostamme ja ottaa meidät vastaan lämpimästi halaten.

Lapsuus ja nuoruus

Pirkko syntyi tammikuun toisena päivänä 1921 Keuruulla Saima ja Ville Ruuskasen perheen kolmantena lapsena. Juhani oli syntynyt 1916, Liisa 1919 ja Pirkon jälkeen syntyi vielä Eeva Kaarina 1922.

Perheen äiti Saima eli vuosina 1885–1971 ja isä Ville 1887–1935. Ruuskasen perhe muutti Mikkeliin, kun Pirkko oli seitsemänvuotias. Lapsuudessa kaikki oli hyvin ja koulunkäynti kivaa. Lempiaineita olivat voimistelu ja käsityöt. Kansakoulussa Pirkko muistaa neuloneensa harmaat pitkät villasukat.

Perhettä kohtasi suuri suru, kun perheen isä Ville menehtyi sydänkohtaukseen. – Se oli shokki, sanoo Pirkko, joka oli isän kuollessa vasta neljätoistavuotias.

Kouluaikanaan Pirkko oli monet vuodet partiossa. Partiojohtaja suunnitteli hänestä johtajaa, mutta Pirkko ei ollut mielestään syntynyt johtajaksi ja niinpä hän vaihtoi partion vuonna 1939 Lotta Svärd -järjestöön. Ensimmäisen lottakomennuksen Pirkko sai kotikaupungissaan Mikkelissä toimivaan Päämajaan, jossa hän toimi muonituslottana.

Pirkko kirjoitti ylioppilaaksi 1941. Ammatin suhteen Pirkolla oli selvät suunnitelmat, hän halusi voimistelunopettajaksi. Ellei kahdella pyrkimisellä pääsisi opiskelemaan toiveammattiin, niin vasta sen jälkeen olisi mietittävä jotain muuta. Opiskelupaikka heltisi kuitenkin ensimmäisellä yrityksellä. Pirkko aloitti voimistelunopettajakoulutuksen Helsingin Yliopistossa syksyllä 1942 ja valmistui 1945. Opiskeluaikanaan hän asui ensimmäisen syksyn tätinsä luona Teatterikujalla ja sen jälkeen alivuokralaisasunnossa Hietalahdentorin läheisyydessä.

Kesälomat lottakomennuksilla

Pirkon päästyä ylioppilaaksi 1941, syttyi jatkosota. Seurasi pitkä pesti muonituslottana Mikkelissä ja Porrassalmella. Vuonna 1942 Pirkko osallistui Helsingissä Metsätalon katolla pidetylle säälottakurssille. Lottaelämään tuli tauko, kun Pirkko aloitti opiskelun syksyllä 1942.

Kesäloman alettua 1943, Pirkko sai komennuksen säälotaksi Repolaan Itä-Karjalaan. Sääasemalla työskenteli kymmenen lottaa, sähköttäjiä ja säälottia. Sääaseman miespuolinen johtaja oli Ilmatieteenlaitoksen henkilökuntaa. Sääasemalla piirrettiin karttoja ja tehtiin säähavaintoja. Sodasta huolimatta porukassa työskenteleminen oli hauskaa. Pelottavinta oli yövuoron aikaan mennä katsomaan lämpötiloja.

Asuntona oli pahviteltta, jonka keskellä oli kamina. Sääasemalla oli myös oma autonkuljettaja ja emäntä, joka valmisti hyvää ruokaa. Ruokailuteltassa söi ainoastaan sääaseman henkilökunta. Repola oli eräänlainen keskuspaikka. Siellä oli sääaseman lisäksi kenttäsairaala, autokorjaamo ja vankileiri. Vangit kävivät metsätöissä. Alueella liikkui myös desantteja.

Kesän 1944 Pirkko toimi säälottana Aunuksessa venäläisten maihinnousukohdassa Ontroilassa. Pirkko oli viimeisiä lottia seudulla ja hänet evakuoitiin ihan viime tingassa.

Puoliso pikkujoulusta

Tulevan puolisonsa Matti Hietalan Pirkko tapasi ensimmäisen kerran Keskisuomalaisen osakunnan jumppalaisten järjestämässä pikkujoulussa vuonna 1944. Pirkko ja hänen ystävättärensä olivat hankkineet juhlaan kavaljeerit toisilleen. Pirkon ja Matin tapaaminen johti seurusteluun ja helluntaina 1946 heidät vihittiin avioliittoon Töölön kirkossa. Pirkon ystävättärelleen valitsema kavaljeeri oli kovasti kiinnostunut ystävättärestä, mutta kiinnostus jäi yksipuoliseksi. Tulkoon mainituksi vielä, että Matti oli syntynyt Keuruulla kuten Pirkkokin, vain muutamaa kuukautta myöhemmin.

Nuoripari Hietala perusti ensimmäisen kotinsa Töölöön Oksasenkadulle. Kotina oli pienen pieni yksiö, jossa ei ollut edes vessaa. Matti opiskeli vielä tuolloin Oikeustieteellisessä tiedekunnassa ja valmistui sieltä 1947. Valmistuttuaan Matti hakeutui valtionhallinnon palvelukseen. Pirkko sai aluksi voimistelunopettajan viransijaisuuden Suomalaisesta Yhteiskoulusta. Virka vakinaistettiin 1948.

Perhe kasvaa ja kodit vaihtuvat

Oksasenkadulta Hietalat muuttivat Kaivopuistoon. Asunto oli alun perin kuulunut Eero Järnefeltille. Taidemaalarin tytär vuokrasi asunnosta huoneita. Hietalat saivat vuokrata lastenhuoneen. Huoneeseen mahtui vain kirjoituspöytä, heteka, pieni pöytä ja kaksi tuolia. Perheen ensimmäinen lapsi Eeva-Maija syntyi tähän kotiin 1948. Tästäkään kodista ei tullut pitkäaikaista, sillä Järnefeltin tytär järjesti vuokralaisille häädön ja pani asunnon myyntiin.

Tällä välin Pirkon äiti, Saima oli myynyt omakotitalonsa Mikkelistä ja ostanut Töölöstä Topeliuksenkadulta kolme huonetta ja keittiön. Vielä pitkään sodan jälkeen asunnoista oli kova pula. Niinpä joku asuntokomitea velvoitti Saiman vuokraamaan yhden huoneen tyttärensä perheelle.

Keväällä 1949 perheeseen syntyi poika, joka sai nimekseen Matti. Perheen esikoinen, Eeva-Maija menehtyi pian Matin syntymän jälkeen. Leena syntyi keväällä 1951.

Asuttuaan viisi vuotta Töölössä, Hietalan perhe, muutti Herttoniemeen Mäyrätielle heinäkuussa 1953. Perheen uusin tulokas, Liisa, pääsi synnytyslaitokselta suoraan uutuuttaan kiiltelevään tilavaan kotiin. Viisi vuotta myöhemmin myös Pirkon äiti, Saima, osti asunnon Herttoniemestä.

Äitiyslomat olivat tuohon aikaan olemattomat eikä päiväkoteja ollut. Pirkko hoiti kaiken aikaa voimistelunopettajan virkaansa. Kotisisarharjoittelijat huolehtivat lapsista sinne saakka kunnes nuorimmainen, Liisa meni kouluun.

Työ ja lasten koulunkäynti rytmittivät Hietalan perheen arkea. Lomilla matkusteltiin ystäväperheen kanssa sekä kotimaassa että ulkomailla. Lapset olivat matkoilla mukana. 1960-luvun alussa Hietalat hankkivat kokonaisen saaren Keuruulta. Tuulisaaresta tuli koko perheelle rakas kesäpaikka vuosikymmeniksi eteenpäin. Isä Matin rakas harrastus oli kaitafilmaus. Hän tallensi kaitafilmille perheen elämää kotona, saaressa, matkoilla ja juhlissa.

Iltatähti

Perheen iltatähti, Heikki, syntyi elokuussa 1964. Pirkko jäi äitiysloman jälkeen loppuvuodeksi kotiin hoitamaan Heikkiä. Seuraavan vuoden alusta Heikille tarvittiin hoitaja, ja niinpä perheeseen päätettiin palkata kotiapulainen. Tilaus kotiapulaisesta toimitettiin Joensuun talouskouluun.

Kotiapulaisen tarina

Opettaja Kuusisto tarjosi paikkaa minulle. Suhtauduin tarjoukseen vastahakoisesti. Ei ollut mitään hinkua Helsinkiin, olinhan siellä jo edellisen talven piikonut ja ikävöinyt kokoajan kotiseudulle. Opettaja sai kuitenkin minut suostuteltua ottamaan tarjouksen vastaan. Eikä minun sitä koskaan tarvinnut katua, päinvastoin.

Uudenvuodenpäivän iltana 1965 lähdin yöjunalla kohti Helsinkiä. Seuraavana aamuna Pirkko ja Matti Hietala toivottivat minut tervetulleeksi Helsingin rautatieasemalla. Herttoniemessä, vain puolen kilometrin päässä edellisestä työpaikastani, odottivat lapset; Matti 16, Leena 13 ja Liisa 11 vuotta sekä 4½ kuukauden ikäinen Heikki. Pirkko täytti tulopäivänäni 43 vuotta ja Matti toukokuussa saman verran. Pirkko oli edelleen voimistelunopettajana Suomalaisessa Yhteiskoulussa. Isä Matti työskenteli tuolloin opetusministeriössä. Poika Matti kävi Suomalaista Yhteiskoulua ja tytöt Kulosaaren yhteiskoulua.

Tehtäviini kuului Heikin hoitaminen, siivous, ruoanvalmistus, leipominen ja osittain myös ruokaostosten tekeminen. Työtäni ja osaamistani arvostettiin. Olin kuin perheenjäsen. Heikki oli valoisa ja helppo lapsi.

Elämä Hietaloilla oli hyvin perhekeskeistä. Vierailut ystäväpariskuntien kanssa hoituivat puolin ja toisin lauantai-iltaisin. Päivällistä söimme arkisin aina klo 17, siihen mennessä kaikki perheenjäsenet olivat kotiutuneet. Sunnuntaisin, kun minulla oli vapaapäivä, Pirkko valmisti ruuan. Olohuoneessa nautitulle sunnuntaiaterialle osallistui myös naapuritalossa asuva Pirkon äiti sekä lasten serkku Anneli. Torstaisin Pirkko kotiutui töistä jo alkuiltapäivästä ja silloin meillä oli tapana viettää yhteinen kahvihetki. Kahvin kanssa nautimme ranskanleipää tai polakkaa. Työpäiväni päättyi torstaisin tuohon kahvihetkeen.

Viihdyin Hietaloilla hyvin. Useimmiten istuin Iltaisin perheen kanssa olohuoneessa katsomassa televisiota ja tekemässä käsitöitä. Pirkko ompeli vaatteita lapsille ja itselleen ja joskus jotain myös puolisolleen. Pirkko kannusti myös minua ompelemaan.

Kesäksi muutimme Keuruulle Tuulisaareen. Elämä veden äärellä oli minulle uutta. Nautin siitä. Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla oli mahdollisuus uida vaikka joka päivä. Opin soutamaan ja nostamaan verkkoja. Vesisuksille en uskaltanut nousta. Tuo kesä oli ensimmäinen vesihiihtokesä Tuulisaaressa. Isä Matti kaasutteli moottoriveneellä pitkin Keurusselkää ja nuoret vuorotellen perässä vesisuksilla nauttien vauhdin hurmasta.

Pirkolla ja Matilla oli tapana keväisin ja syksyisin viettää viikonloppu ihan kahdestaan Aulangolla. Minä olin silloin lasten kanssa kotona. Laitoin jotain hyvää syötävää, katoin pöydän kauniisti olohuoneeseen, näin me juhlistimme omaa viikonloppuamme. Perjantaisin Matti toi aina Pirkolle kukkia, joskus myös minulle.

Vuoden lähestyessä loppuaan, hain työpaikkaa Roihuvuoren vanhainkodista ja sain sen. Tarvitsin työkokemusta laitoskeittiöstä voidakseni hakea alan koulutukseen. Hietalat olisivat halunneet pitää minut edelleen, mutta ymmärsivät eteenpäin menohaluni. Työsuhteeni päättyi ennen joulua mutta yhteydenpitomme jatkui.

Jyväskylän aika

Matti Hietalan tultua valituksi Jyväskylän Yliopiston hallinnolliseksi johtajaksi, perhe muutti Jyväskylään 1970. Uusi tilava koti löytyi juuri valmistuneesta kaksikerroksisesta rivitalosta Palokkajärven rannalta Puikkarista.

Perheen lisäksi työ oli ollut Pirkolle tärkeä osa elämää ja hän piti siitä. Muuttaessaan Jyväskylään Pirkko sai vuoden virkavapaata Suomalaisesta Yhteiskoulusta. Jyväskylään muutto tuntui kaikin puolin helpolta ja Pirkko viihtyi hyvin kotona kuusivuotiaan kuopuksen kanssa. Hän ei edes harkinnut palaamista työelämään. Kotona riitti puuhaa yllin kyllin. Miehen viran myötä tuli monenlaisia edustustehtäviä joihin liittyi myös kotona kestitsemistä.

Nyt oli aikaa enemmän myös käsitöille ja lukemiselle. Pirkko on aina ollut kova lukemaan ja lukemisen suhteen hän on ollut kaikkiruokainen. Pirkko tykkäsi käydä myös teatterissa, mutta se oli lopetettava kymmenisen vuotta sitten kuulon huononemisen takia. Parasta Jyväskylässä on ollut luonnonläheisyys ja rauha, vaikka kaupungin keskustaan onkin vain 2½ kilometriä.

Liikuntaa Pirkko harrasti päivittäin, pyöräili, lenkkeili ja kävi jumpassa. Itsekin innokkaana pyöräilijänä kysyn minkä ikäiseksi saakka hän pyöräili. Tytöt olivat kuulemma kieltäneet pyöräilyn, kun Pirkko yhdeksänkymppisenä kaatui katsoessaan ajon aikana kelloa. Jumpalla käynti loppui vasta pari vuotta sitten jumppapaikan mentyä remonttiin. Ihastelen Pirkon liikkumista siinä kotona. Ryhti on hyvä, eikä portaiden nousu yläkertaan tuota pienintäkään vaikeutta, vaikka ikää on jo melkein 97 vuotta. Terveyskin on hyvä. Lääkärissä Pirkko on käynyt viimeksi neljä vuotta sitten.

Vuodet kuluivat, lapset kasvoivat, pääsivät ylioppilaiksi ja lähtivät opiskelemaan, saivat työpaikat, avioituivat ja saivat omia lapsia – kukin vuorollaan. Nyt lastenlapsetkin ovat jo saaneet omia lapsia, ja omat lapset Heikkiä lukuun ottamatta ovat eläkkeellä. Matti ja Heikki asuvat pääkaupunkiseudulla, Leena ja Liisa Jyväskylässä. Liisa muutti eläkkeelle jäätyään asumaan äitinsä kanssa.

Rakas puoliso, Matti menehtyi sairauden murtamana 86-vuotiaana maaliskuussa 2008. Kaikki samanikäiset ystävätkin ovat jo kuolleet. Pirkko sanoo luulleensa, että hänen vuoronsa tulee pian Matin jälkeen. – Mitä ihmettä minä enää täällä teen, mikä tarkoitus sillä on, että ihmisen pitää elää näin kauan, Pirkko pohtii. Pirkko on kuitenkin kiitollinen siitä, että on terve ja saa elää omassa rakkaassa kodissa.

Lopuksi kirjoittajan mietteitä

Olen vieraillut Hietaloilla useita kertoja heidän Jyväskylään muuttamisensa jälkeenkin. Eräällä vierailullani Pirkko harmitteli sitä, ettei ymmärtänyt laittaa minua iltaoppikouluun silloin kun olin heillä kotiapulaisena. – Olisit kevyesti suorittanut sen ja samalla olisimme saaneet pitää sinut kauemmin, hän sanoi. Jutellessamme Pirkko ottaa asian taas esille ja harmittelee ymmärtämättömyyttään. Kuten aiemminkin, sanon, ettei ole mitään syytä harmitella. Minun elämäni on kuulunut mennä niin kuin se on mennyt ja olen siihen ihan tyytyväinen näinkin.

Pirkko on yksi elämäni tärkeistä naisista ja esikuvista. Olen elämälle kiitollinen vuodesta, jonka sain palvella Pirkkoa ja hänen perhettään ja elää heidän kanssaan. Yhteinen vuosi antoi minulle hyvän pohjan itsenäiseen elämään siirtymiselle. Olen myös kiitollinen siitä, että yhteys on säilynyt kaikki nämä vuosikymmenet. Ajattelen lämmöllä jokaista Hietalan perheen jäsentä.