Anja Torkko - postineiti, kauppias ja perheenäiti

Istun Anja Torkon keittiössä, hän minua vastapäätä rullatuolissa.

”Jalat eivät enää kanna”, hän sanoo.

”Mitään en enää kuule, mutta pää on kunnossa.”

Silmät ovat eloisat ja nauravaiset, kuten hänellä aina. Hiukset ovat aavistuksen verran harmaantuneet, eivät enää vahvan punaiset kuin nuorempana. Pöydän reunalla on kasa kirjoja, dekkareita, elämäkertoja ja romaaneja.

”Kaiken luen, mitä Kari minulle hakee kirjastosta”, hän sanoo. ”Tänään luin yhden kirjan. Katsotaan, mitä huomenna.”

Anja Torkon syntymäpäivä on tulossa. Marraskuussa 2017 hän täyttää 95 vuotta. Suomi oli vain viisivuotias, kun hän syntyi.

”Nyt en jaksa enää syntymäpäiväjuhlia järjestää”, hän huokaa. ”Täytyy vissiin laittaa lehteen ilmoitus, että olen matkoilla”, hän nauraa.

Muistan Anja Torkon 90-vuotispäivän. Koko kylän väki kävi tervehtimässä ja onnittelemassa. Edellisellä viikolla olin nähnyt hänen pesevän kiireisenä ikkunoita. Juhlissa oli oltava kaikki kiiltävän puhdasta. Muistelin, miten Anja vuosikymmeniä aikaisemmin oli pessyt miniänsä Pirkon kanssa talon ulkoseinää porstalla. Sateen tuoma kura oli liannut seinän tien puolelta. Anja sanoi silloin minulle, että varmaan ainoa talo koko pitäjässä, jossa seinät pestään siivouspäivänä ulkopuoleltakin.

Anja 

Anja Marjatta Viero syntyi Isokyrössä vuonna 1922 Jussi ja Tyyne Vieron esikoisena. Myöhemmin syntyivät sisarukset Viljo, Toivo, Anneli, Paavo ja Kyllikki. Lapsuuden koti oli maalaistalo ja Anja tottui tekemään kotonaan raskaitakin töitä. Viimeisinä rauhan vuosina Anja tapasi tansseissa laihialaisen Matti Torkon ja he alkoivat seurustella. Sota syttyi ja Matin täytyi lähteä rintamalle. Kirjeet kulkivat ja lomilla Matti vietti aikaa Anjan luona Isokyrössä. Sota-aikaan Anja oli kotirintamalottana, teki kotonaan töitä ja oli myös Huutoniemen sairaalassa siivoustöissä. Lottana hän oli ilmavalvontatehtävissä ja muonitusjoukoissa. Asemasodan aikaan 1943 Anja ja Matti vihittiin. Rauhan tultua he muuttivat joksikin aikaa Kylänpään Torkkolaan eli Matin kotitaloon Laihialla.

Matille tarjottiin pian mielenkiintoista paikkaa osuuskaupanhoitajana Kalajoella. He muuttivat sinne ja Markku, vanhempi pojista, syntyi siellä vuonna 1946. Matti kuitenkin ikävöi kovasti Pohjanmaalle ja kun tilaisuus tarjottiin, Anja ja Matti muuttivat Vähäkyrön Merikaartoon. Sielläkin oli osuuskaupanhoitajan paikka auki. Nuorin poika Kari syntyi Vähäkyrössä 1948 ja perheessä elettiin pienten lasten aikaa.

Kaupan ja postin arkea

Anja ja Matti Torkko tulivat Laihian Rudon kylään kauppiaiksi vuonna 1951. He olivat rakentaneet yhdessä toisen kauppiaan kanssa Laihia-Vaasa-valtatien varteen liikekiinteistön, mutta ostivat pian koko talon itselleen. Anjan ja Matin kaupan nimi oli T:mi Matti Torkko. Myöhemmin he perustivat myös sivuliikkeen Tyllijoentien varteen. Liike kasvoi ja valikoimissa oli ruokatarvikkeiden lisäksi rautakaupan ja maatalouden tuotteita. Siellä myytiin ruoan lisäksi esimerkiksi mopoja, työkaluja, sementtiä, kattopeltejä, maaleja, nauloja ja polttoaineita.

Ruokapuolella monet tuotteet tulivat kauppaan irtotavarana ja ne oli ensin pakattava paperipusseihin. Hienosokerit ja jauhot pussitettiin, kahvipakkauksissa oli kokonaisia papuja ja ne oli ensin jauhettava. Asiakas valitsi mieleisensä kahvipaketin ja sitten kauppias jauhoi pavut kahvimyllyn läpi ja pakkasi takaisin kahvipakettiin. Anja Torkko muistelee, miten eräälle kylän rouvalle kahvipavut oli jauhettava aina kahteen kertaan, että varmasti saadaan hyvää ja aromikasta kahvia.

Tuoretuotteita ei 1950-luvulla vielä ollut kaupoissa kovin paljon.

”Tuoretta leipää tuli Elon leipomosta joka päivä”, Anja Torkko selittää. ”Liha oli usein suolattua possunlihaa. Nautaa ei juurikaan ollut vielä silloin, ja suolaliha säilytettiin lihatiinussa viileässä ulkovarastossa. Sieltä kävin sitä lihakirveellä pilkkomassa asiakkaan tarpeen mukaan.”

Kulkukauppiaiden aika

Keskosta tuli teollisten elintarvikkeiden kuorma viikoittain, mutta myös T-ryhmän tukkuliikkeistä ostettiin tavaraa. Hedelmä- ja vihannesvalikoimat olivat 1950–1960-luvuilla vielä vaatimattomia, ja siksi esimerkiksi jouluksi tulleet omenat olivat erityisen odotettuja. Puhuttiin jouluomenoista ja tammikuussa odotettiin makeita uuden sadon appelsiineja. Myöhemmin tuli TV- mainos: ”Jaffat tulloo ja helemat paukkuu”. Talvisin tuorekurkusta ja tomaatista vain haaveiltiin.

Erilaiset ”kulkukauppiaat” eli autosta tavaraa myyvät toimijat olivat yleisiä aivan 1980–1990-luvuille saakka.

”Korppuja ostettiin Koiviston ja Niemen autoista ja Itikan eli myöhemmältä nimeltään Atrian liha-auto kiersi parikin kertaa viikossa. Sieltä ostettiin lihat ja makkarat”, Anja Torkko muistaa.

Keksikauppiaat ja pienet hedelmä- ja vihannestukkurit alkoivat kiertää 1960–1970-luvuilla. ”Vaasan Vihannes ja Wörlund Jurvasta ajoivat tuoretta tavaraa joka viikko”, Torkko kertoo. Tuoretuotteet ostettiin läheltä, oman maakunnan tuottajilta, joten noina vuosina lähiruokakeskusteluja ei käyty. Elintarviketeollisuus oli vielä paikallista ja keskittymätöntä ja pienet yritykset olivat voimissaan. Kaupan takaovella kävi päivän aikana useitten eri toimittajien rekkoja ja kauppiaan päivästä kului paljon aikaa ostamiseen.

Kaupasta saa kaikkea

Rautapuolelta myytiin pääasiassa nauloja, kettinkejä, työkaluja ja muuta pientavaraa, kun taas maatalouspuolelta rehut menivät hyvin kaupaksi. Tekstiiliäkin myytiin, sukkia, lankoja ja kangasta.

”Muistan, kun kerran sain myyntiin sievää puuvillakangasta pakan”, Anja Torkko kertoo.  ”Kaikki ihailivat sitä ja sen jälkeen kylän kaikilla naisilla oli kesäjuhlissa samanlainen kukkamekko. Tansseissakin erotti heti, kuka naisista oli Rudolta kotoisin.”

Tilausten teko tapahtui puhelimella. Keskolta soitettiin ja tilaus toimitettiin seuraavassa kuormassa. Myöhemmin täytettiin tilauskirjoja, joista irrotettiin viikoittainen paperiliuska ja se lähetettiin postissa Keskolle. Koneelliseen tilaukseen siirryttiin 1980-luvulla. Arttu-pääte oli uutta teknologiaa ja perustui EAN-koodeihin. Tänä päivänä kaupoissa on tietokoneille rakennetut toiminnanohjausjärjestelmät, joiden avulla muun muassa tavaratilaukset on automatisoitu. Tilaus lähtee järjestelmästä tavarantoimittajalle kassaraporttien ja varastoseurannan tietojen perusteella.

Maito tulee valikoimiin

Anja ja Matti Torkko eivät myyneet alkuaikoina tonkkamaitoa kaupassaan. Sitä myytiin yleensä meijereissä 1950–1960-luvuilla. Torkon kaupassa maito tuli valikoimiin silloin, kun meijerit alkoivat pakata sitä muovipusseihin 1960-luvun lopulla. Pakkaus osoittautui kuitenkin fiaskoksi. Maitokaappien lattioilla virtasi valkoinen liemi ja pussit paukahtelivat rikki asiakkaiden ostoskasseissa. Niksi-Pirkassa oli ohjeita, miten maitopusseista saadaan kätevästi kuteita muovimattoihin, mutta mikään ei enää pelastanut pussimaitoa. Pahvipurkit tulivat markkinoille. Vähitellen maitotuotteiden valikoimat kasvoivat ja vaativat lisää kylmätilaa. Juustoissa Valion punakuorinen pallojuusto oli erityisen suosittua ja siksi Torkon kaupan ulkovaraston hyllyt olivat usein täynnä näitä laatikoita.

Eräänä yönä Anja Torkko oli herännyt kovaan meteliin. Hän ajatteli, että joku oli täysinäisessä ulkovarastossa varkaissa. Anja otti piirongin laatikosta pistoolin ja lähti selvittämään, kuka varastoa tyhjensi. Kolina oli kova ja hän hiippaili pimeässä pistooli kädessä. Hyllyjen välissä näkyi liikettä ja Anja ampui useita laukauksia ääntä kohti. Aamulla selvisi, että hyllyillä olevat pallojuustolaatikot olivat pudonneet itsekseen alas ja juustot pomppivat kuin punaiset keilapallot pitkin lattiaa.

”Meillä oli seuraavana aamuna myynnissä myös reikäjuustoa”, Anja Torkko selittää nauraen.

Posti ja pankki valikoimiin

Kaupan yhteyteen tuli vuonna 1957 postiasema ja Anja toimi kauppatyön ohessa postiaseman virkailijana. Postille varattiin oma huone palvelutiskeineen. Kauppaan saatiin myös paikallisen pankin sivukonttori, jota Matti puolestaan ryhtyi hoitamaan. Hän palveli asiakkaita kaupan tiskin takana, ja jos oli pankkiasiaa, niin sitten siirryttiin pankkipöydän ääreen. Anjan hoitama postikonttori oli auki klo 8–10 aamupäivällä ja iltapäivällä klo 14–17. Hän aloitti päivän työt ensin kaupassa, valmisteli palvelutiskit ja siirtyi sitten sivuhuoneessa olevaan postiin lajittelemaan päivän lehdet ja kirjeet yhdessä jakajien kanssa. Postin kiinni ollessa Anja siirtyi kauppaan tekemään töitä Matin ja myymäläapulaisen kanssa.

”Postinjakajat olivat kylän omaa väkeä, luotettavia ja huolellisia työssään”, Anja Torkko kertoo.  ”Eräs jakajista halusi lajitella lehdet aina lattialla, että sai enemmän tilaa ja lehdet varmasti oikeaan järjestykseen”, hän kuvailee.

Kylällä tunnetaan myös tarina postinjakajien kesälomittajasta, joka pidätettiin epäiltynä pontikankeitosta. Hän oli poliisiaseman putkassa odottamassa kuulusteluja, mutta koska seuraavan aamun postit oli jaettava, hän sai jakaa kylän postit valvottuna poliisiautokyydissä. Lienee ainoa tapaus, jolloin poliisityöhön on yhdistetty myös aamupostin jako.

Palvelutiskit katoavat

Palvelutarjonta kyläkaupoissa oli 1950–1960-luvuilla monipuolista ja asiakkaiden erilaisia tarpeita vastaavaa. Kaupan keskittymisen ja erikoistumisen kiihkeimpään aikaan 1990-luvulla ruokakaupoista pyrittiin karsimaan kaikki raskaat rakenteet kuten palvelutiskit, omat puolivalmisteet, rönsyilevät tavaravalikoimat ja erikoiskaupan tuotteet kuten käyttötavara ja rauta. Tehostamisen vauhdittajana olivat myös 1990-luvun alun lamavuodet. Kyläkaupat hävisivät vähitellen tehokkaammille ketjukaupoille ja moni sulki ovensa viimeisen kerran. Nykyään ollaan palaamassa jonkin verran takaisin kyläkauppakonseptiin. Isoilla ketjuilla on jälleen pankkipalveluja, postitoimintoja, apteekki, Alkon läheisyys ja kotiinkuljetuspalveluja. Verkkokaupan mahdollisuus palvella yksilöllisesti on uusi ulottuvuus.

Kaupat suljettiin 1950–1970-luvuilla noin klo 17 toisin kuin tänään, jolloin kauppojen aukioloaikaa on vapautettu. Käytännössä kauppiaan työpäivä ei päättynyt viideltä vaan jatkui myöhälle iltaan jo silloin. Sulkemisajan jälkeen Anja Torkko siivosi liikettä, tilitti kassat ja valmisteli seuraavaa päivää. Eräänä iltana hyvin myöhään tuntematon mies koputti ovelle ja kysyi, voisiko kauppias myydä hänelle bensaa, vaikka ovet olivat jo suljettu. Anja veti takin ylleen ja lähti tankkaamaan vieraan autoa. Mies maksoi bensat ja oli kovin kiitollinen yöllisestä palvelusta. Hän kysyi Anjalta, mikä oli rouvan nimi ja vastasi iloisesti, että sattuipa sopivasti. Hänellä oli autossa Anja-tango niminen äänilevy ja hän ojensi sen kiitokseksi Anjalle. Myöhemmin Anja sai kuulla, että mies oli ollut Eino Grön, joka oli ollut keikkailemassa lähistöllä ja oli palaamassa yöksi kotiin.

Uusiin tiloihin

Matti Torkon liike siirtyi 1960-luvun lopulla joen toisella puolella olevaan osuuspankin omistamaan liikekiinteistöön. Työmatkaa kauppaan tuli sillan ylittämisen verran. Anjan ja Matin omistamaan kiinteistöön tehtiin siellä jo toimineelle pankkikonttorille uudet tilat ja Matti jatkoi aluksi osa-aikaisena pankkivirkailijana. Myöhemmin pankkiin palkattiin päätoiminen virkailija. Heidän talossaan toimi siis edelleen sekä posti- että pankkikonttorit. Siinä oli myös Anjan ja Matin koti ja yläkertaan oli tehty asunto Karin perheelle.

Anja Torkko lähti aamuisin 5.30 tekemään lihatiskejä kauppaan, ja hän myös täytti aamuisin ajoon lähtevän kauppa-auton, joka oli hankittu palvelemaan kauempana asuvia sivukylien asiakkaita.  Myymäläauton valikoimat täydennettiin, tuoretuotteet kannettiin kylmäkaapeista autoon ja kassat ”ladattiin”.

”Varhain aamulla kaikki talot olivat pimeinä, kun lähdin töihin”, Torkko nauraa. ”Vain Huidan Irmelillä oli jo navetassa valot, kun kävelin tienviertä kaupalle.”

Kaupan, postin ja pankkikonttorin toiminnan yhdistäminen vaati kekseliäisyyttä, varsinkin kun joki oli välissä. Anja ja Matti työskentelivät muutamia tunteja päivässä konttoreissaan ja silloin kaupassa asiakkaita palvelivat Kari ja vaimonsa Pirkko, Markku Hellevi-vaimoineen, Erkki, Pirkon pikkuveli sekä pari kylän nuorta tyttöä. Nuoret hoitivat tällöin keskenään kauppaa ja usein oli tarvetta kysyä Matilta tai Anjalta neuvoa. Päätettiin asentaa ”Kuuma Linja”, eli itseviritetty puhelinkaapeli joen yli kaupasta Matin luo pankkikonttoriin. Jos oli asiaa Matille, niin veivattiin puhelinta ja Matti vastasi toisella puolella ja antoi toimintaohjeita.

Suuri työllistäjä

Noina vuosina kaupassa tarvittiin paljon väkeä, koska oli pussitettavaa, punnittavaa, varastoon kannettavaa. Palvelutiski sekä kassa vaativat oman miehityksen. Valikoimissa oli rautaa, maataloutta ja ruokatarvikkeita, ja sen vuoksi vastuuta myyjien kesken oli jaettava eri tavararyhmien mukaan. Rautakaupan tavarat olivat varastoissa ja usein niitä kuljetettiin asiakkaille kotiin. Maatalouden painavat rehut ja lannoitteet vaativat paljon tilaa ja myyjältä myös lihasvoimaa. Trukkeja ei ollut, varastotilat olivat sokkeloisia ja portaita oli kiivettävä. Pojat keskittyivät rauta-maatalouteen ja tytöt elintarvikkeisiin. Iltapäivällä Anja ja Matti tulivat kaupalle ja päästivät osan työporukasta kotiin.

Asiakkaat jäivät toisinaan juttelemaan päivän kuulumiset kaupan väen ja muiden asiakkaiden kanssa. Miehet istuivat kassan viereisellä penkillä, polttelivat tupakkaa ja juttelivat kassalla istuvan kauppiaan kanssa. Siinä saatettiin lukea päivän lehti ja keskustella sen jälkeen maailman tapahtumista. Kyläkauppakulttuurilla ja tämän päivän somettamisella vaikuttaisi olevan yhtäläisyyttä, kauppakin toimi siihen aikaan yhteydenrakentajana ja viestin viejänä. Myös mehevimmät juorut ja kireimmät kannanotot saatettiin heittää kaupan juttuporukassa.

”Asiakkaiden kanssa touhuaminen ja päivittäinen tapaaminen olivat tämän työn suola”, Anja Torkko miettii. ”Koskaan ei ole ollut ikävä lähteä töihin.”

Vähän ruotsiakin 

Matin ja Anjan kauppa oli suomen- ja ruotsinkielisen alueen rajamailla, joten kaupassa palveltiin myös ruotsinkielisiä asiakkaita. Toki ruotsinkielentaito oli joskus hieman ruosteessa. Anja muistelee, että kerran täysin ruotsinkielinen asiakas oli tullut tiskille, pyöritellyt käsillään ympyrää ja sanonut ”korv”.  Matti oli heti ymmärtänyt, että korveetahan (muovisaavi) asiakas haluaa ja juossut hakemaan sellaisen kellarista. Kun hän kantaa saavia asiakkaalle, tämä hätääntyy ”nej, nej” ja piirtää ilmaan vielä suurempaa ympyrää. Matti ymmärtää jälleen asiakkaan toiveen ja ilmoittaa nopeasti, että kyllä meiltä löytyy isompikin korvee. Pitkän käsillä puhumisen ja viittoilun jälkeen lopulta oli selvinnyt, että asiakas halusi makkaralenkistä palasen.

Anjan ja Matin kauppa oli keskellä maatalousaluetta. Lähes jokaisessa talossa oli viljelystä ja karjaa. Kolmostie eli Tampere-Vaasa-tie halkoi kylän läpi ja lypsyaikaan saattoi lehmälauma olla ylittämässä tietä toisella puolella olevaan navettaan. Samaan aikaan paluuliikenne Vaasasta oli melkoisen vilkasta, ja joskus kaupan myyjät ja kauppiaat olivat mukana ohjaamassa liikennettä, että lehmät pääsivät turvallisesti lypsylle tien toiselle puolelle. Tänään se ei olisi enää mahdollista, koska liikenne on monen tunnin ajan niin ruuhkaista, että jopa kääntyminen sivuteiltä päätielle vaatii kärsivällisyyttä ja uhkarohkeutta.

Tienvarren ongelmat

Eräänä tammikuun päivänä vuonna 1970 pieni naapurin poika oli tulossa kauppaan isoveljensä kanssa. Liikenne kolmostiellä oli tavanomaisen vilkasta, kun poika yhtäkkiä lähti juoksemaan tien yli ja samassa auto töytäisi häntä. Anja Torkko juoksi ensimmäisenä paikalle ja antoi ensiapua parhaan kykynsä mukaan. Hän vei pojan kiireesti sairaalaan veljenpoikansa kanssa, mutta tiesi jo, että mitään ei ollut enää tehtävissä. Poika oli kuollut heti ja koko kylä suri yhdessä omaisten kanssa.

Anja Torkko on luonteeltaan sitkeä ja peräänantamaton. Kun uutta kolmostietä aikoinaan rakennettiin, niin se halkaisi leijonan osan Torkon kaupan parkkipaikoista. Korvauksista ei kukaan puhunut, mutta Anja lähti sinnikkäästi kyselemään sellaisten perään. Hän toi esiin parkkipaikkojen merkitystä kaupalle. Autoja alkoi olla jo monessa talossa ja hevoskyyti kärryineen vasta parkkitilaa tarvitsikin. Anja ja Matti saivat lopulta tuntuvat korvaukset ja samalla puheella myös maataan menettäneet viljelijät saivat hyvitystä.

Perhe-elämää

Kauppiaan lapset kasvavat kaupan takahuoneissa, keksivät omia leikkejään ja osallistuvat jo pieninä kaupan töihin kykyjensä mukaan. Niin Anjan ja Matinkin lapset. Päiväkoteja ja -kerhoja ei ollut vaan yleensä lapset hoidettiin kotona.

”Kari oli silloin vasta muutaman vuoden ikäinen. Poika oli onnistunut karkaamaan ulos ja näin kauhukseni kaupan ikkunasta, miten Kari oli ylittämässä tietä. Samaan aikaan Vaasan suunnasta tuli linja-auto. Ennen kuin ehdin paikalle, oli linja-auto jo pysähtynyt ja kuski odotti rauhallisena, kun pieni mies käveli hitaasti mutta päättäväisesti tien yli”, Anja Torkko kertoo.

Anja Torkko oli paitsi kauppias ja postineiti myös perheenäiti. Työnsä ohessa hän valmisti keittiössään ruokaa perheelleen ja työntekijöilleen. Anjan ja Matin omat asuinhuoneet olivat kaupan takaosassa, joten sopan keitto soviteltiin asiakkaiden palvelemisen rytmiin.

”Yleensä keitin isoja määriä kerrallaan, sitä syötiin porukalla montakin päivää”, Anja Torkko muistelee.  ”Taisivat kaikki työntekijätkin käydä syömässä, ei kukaan ainakaan omia eväitä mukaansa tuonut”, hän naurahtaa.

Naapuriapua vieraillekin

Anja Torkko kertoo, miten hän oli eräänä syksynä, kun pojat olivat vielä pieniä, päättänyt tehdä omenahilloa puutarhan omenoista. Hän lähti lainaamaan sosemyllyä naapurin Tellervolta. Autoa ei ollut, mutta pihassa oli moottoripyörä, jota Anja oli aikaisemminkin kokeillut ajaa. Menomatka sujui mukavasti, mutta tulomatkalla sylissä oli iso sosemylly. Rudon kivisiltaa ylittäessään Anja ei saanutkaan moottoripyörää käännettyä riittävän ripeästi ja ajaa hurautti tien yli naapurin isännän viljapeltoon. Moottoripyörään ei tullut lommoakaan, mutta ohi ajanut Karjakunnan eläinkuljetusauto pysähtyi lehmänhakureissullaan tarkistamaan, että moottoripyörärouva oli kunnossa. Miehet auttoivat Anjan autoon ja hänet tuotiin rekkakyydillä turvallisesti kotipihaan saakka.

Kotityöt jäivät usein yömyöhälle. Eräänä yönä Anja Torkko oli ollut silittämässä pyykkejä, kun hän huomasi pihasaunan ovella liikettä. Hän meni katsomaan ja huomasi oven edessä risan kenkäparin. Saunan lauteilla makasi outo kulkumies, joka säikähti Anjaa. Vieras ei ollut uskonut kenenkään olevan enää valveilla. Mies pyysi yösijaa ja Anja antoi hänen jäädä saunaan nukkumaan, mutta otti mieheltä tulitikut ja tupakat pois, ettei saunaa polttaisi. Varhain aamulla, ennen kuin Anja ehti lähteä töihin, mies oli koputellut ikkunan takana ja kysellyt, olisiko emännällä aamupalaa tarjota. Jotakin saattoi kaapista löytyä nälkäiselle.

Ammatti periytyy

Torkon kaupassa työskenteli vuosien mittaan lähes kaksikymmentä työntekijää, suuri osa heistä jatkoi myöhemmin asiakaspalvelualalla muissa yrityksissä. Myös omat pojat aloittivat työuransa isän ja äidin liikkeessä.

Markku ja Kari menivät aikanaan naimisiin, ja Markku jäi aluksi vaimonsa kanssa töihin vanhempiensa liikkeeseen. Anja ja Matti hankkivat kauppa-auton vuonna 1968 ja Markku vaimoineen alkoi ajaa reittejä eri puolilla Laihiaa. Kari puolestaan meni naimisiin Pirkon kanssa. He perustivat kaupan kirkonkylälle 60-luvun lopulla aluksi K-valinta Torkko -nimellä ja siirtyivät myöhemmin isompaan K-halli Oskariin kauppiaiksi. He palvelivat asiakkaita kirkonkylällä aina 70-luvun puoliväliin saakka. Markku siirtyi myös myöhemmin vaimonsa kanssa kauppiaaksi Vaasaan. Molemmat pojat erosivat aikanaan vaimoistaan ja hakeutuivat muualle töihin, Markku Ruotsiin ja Kari Vaasaan ja Tampereelle.

Lapsenlapset kauppaan

Pirkolle ja Karille syntyi Kirsi vuonna 1968. Päiväkoteja ei ollut ja aluksi Kirsille hankittiin kotiin hoitaja. Myöhemmin Pirkko ja Kari olivat töissä kirkolla omassa kaupassaan ja Anja ja Matti päättivät huolehtia Kirsistä oman työnsä ohessa. Postin aukioloaikaan Kirsi leikki Anjan tiskin tuntumassa lattialla, usein naapurin Mika seuranaan. Anja keksi lapsille erilaisia lasku- ja askartelutehtäviä, että aika kuluisi.

Kirsi oppi näkemään jo varhain, että laskeminen ja laskujen maksaminen ovat Anja-mumman erikoisalaa. Anja Torkko muistelee, että Kirsi ei aina halunnut aikuisten puhuvan laskuista ja rahasta. Mumma oli joskus istunut WC:ssä Kirsin mielestä liian kauan ja oli jo ollut hieman huolissaan. Kirsi oli avannut oven rivakasti ja tiukannut mummaltaan, että täälläkinkö sä lasket? Torkko kertoo vielä juhannusaatosta, jolloin hän oli istunut kaupan sulkemisajan jälkeen Kirsin ja Pirkon kanssa kaupan takaoven portailla. Naiset olivat käyneet läpi laskupinoa ja keskustelleet niistä, kunnes Kirsi oli kiljaissut, että ei juhannuksena laskuja!

Hajamielinen mumma

Kirsi vietti aikaa sekä postikonttorissa että kaupassa joen toisella puolella mumman ja paapan kanssa. Hänellä oli kaupan takahuoneessa usein leluja, nukkeja, nalleja, hattuja ja muita leikeissä tarvittavia tavaroita. Joskus Anja Torkko toi sulkemisajan jälkeen lastin leluja takaisin kotiin joen toiselle puolelle. Eräänä iltana hänellä oli yllään useita lasten villatakkeja, päässään monta lierihattua ja hän työnsi nukenrattaita, jotka olivat täynnä kaikenlaista lelutavaraa. Samassa ohi ajoi tuttu linja-autokuski ja nosti kättään. Kuskia ei hämännyt Anjan epätavallinen vaatetus, vaikka moni tuttukaan ei olisi ehkä Anjaa silloin tuntenut. Todennäköisesti kuski tunnisti tutun asiakkaan, joka oli juuri edellisellä viikolla matkustanut samalla linja-autolla Kirsin kanssa kirkolle. Anja oli kysynyt sisään tullessaan, että onko tämä linja-auto? Kuski oli tietenkin rauhoittanut asiakastaan ja vakuuttanut, että kyllä tämä on: ”Rouva voi huoletta nousta kyytiin.” Anja oli tarkoittanut tiedustella, että oliko auto kirkonkylään menevä linja-auto? Samassa hän oli kauhistunut, että jalkoihin oli luiskahtanut eriparia olevat sukat. Mitenkäs nyt voidaan mennä Kirsin kerhon kevätjuhlaan? Illalla Kirsi oli neuvonut mummoaan, että ehkä hänen ei enää kannattaisi matkustella linja-autolla.

Muutokset koettelevat

Lapset kasvavat jokaisessa perheessä arkisten arvojen keskellä, niiden ajatusten, huolien ja ilojen ympäröimänä, joista perheen yhteys rakentuu. Yrittäjäperheissä tämä saattaa olla vielä konkreettisempaa, koska lapset ovat usein mukana isän ja äidin työpaikalla, he näkevät läheltä, miten työtä tehdään. Lapset imevät itseensä äidin, isän, mummon ja paapan mallit ja erityisesti sanattomat viestit. Arjen taidot siirtyvät sukupolvelta toiselle ja näkemys siitä mikä on tärkeää.

Matin sairastelu ja kuolema elokuussa 1975 oli Anjan elämän raskain vaihe. Hän oli 53-vuotias ja koki jääneensä yksin kaupan velkojen ja muiden velvoitteiden kanssa. Matti oli kantanut suurimman huolen taloudesta ja kirjanpidosta ja Anjalle selvisi kaupan koko tilanne vasta Matin kuoleman jälkeen.

”En olisi silloin jaksanut, ellei Pirkko olisi jäänyt minun kanssani kauppaan töihin”, Anja Torkko kertoo ja ilmeestä voi lukea, että kaupan tulevaisuus oli ollut silloin hauras.

Pirkko, Karin entinen vaimo, oli jäänyt asumaan Kirsi-tyttärensä kanssa Anjan yläkerrassa olevaan huoneistoon ja ryhtyi Matin kuoleman jälkeen hoitamaan kauppaa yhdessä Anjan kanssa.

Anja ja Pirkko

Kaksi naista, ahdingossa oleva kauppa ja epävarma tulevaisuus. Molemmilla oli monien vuosien kokemus kauppatyöstä ja selkeä käsitys siitä, mitä tulevat vuodet tulisivat heiltä vaatimaan. He keskustelivat erilaisista vaihtoehdoista ja pankissa oli jopa kehotettu lopettamaan yritys. Sanoivat, että näin suurista veloista he kaksi naista eivät selviäisi. Keskon aluejohtaja oli kannustavampi ja etsi aktiivisesti uudenlaista takausmallia kaupan pelastamiseksi. Lopulta hän ehdotti, että kaupan kalusto olisi kertyneiden velkojen takuuna ja naiset voisivat jatkaa kauppaa. Naiset päättivät olla sitkeitä ja pitää kylän kaupan hengissä. Tavarantoimittajat tekivät aluksi ainoastaan käteiskauppaa naisten kanssa, kunnes velat olisi maksettu. Naiset hakivat noutotukusta viikoittain kuorman ja yrittivät saada kerättyä kasaan seuraavaan viikkokuormaan vaadittavat summat. Anja Torkko käytti vuosien ajan myös oman postista saamansa palkan kaupan kulujen kattamiseen.

Anja ja Pirkko saattoivat syksyisin lähteä marjaan, kun kaupan ovet oli suljettu. He keräsivät puolukoita ja myivät niitä eteenpäin ja saivat näin pientä lisätuloa itselleen. ”Kerran saimme kolmesataa markkaa”, Anja muistaa. ”Se oli siihen aikaan iso summa.”

Pirkko muistaa ostaneensa puolukkarahoilla itselleen stereot.

”Meillä oli niin mukavaa Pirkon kanssa”, Anja Torkko sanoo lämpöisesti.  

”Kaksitoista vuotta yhdessä emmekä koskaan edes riidelleet.”

Uskolliset asiakkaat

Joitakin vuosia myöhemmin, kun velat oli maksettu ja Anja ja Pirkko saivat kaupan parempaan vauhtiin, Keskon aluejohtaja tuli vierailulle. Hän sanoi ihmeissään, että täytyy tulla paikan päälle katsomaan, minkä näköisiä ovat ne naiset, jotka selviävät mahdottomasta tilanteesta.

Asiakkaat eivät hylänneet kyläkauppiaitaan. He olivat uskollisia, vaikka suuret marketit alkoivat vetää valikoimillaan ja tarjouksillaan. Luottamukseen oli ehkä monta syytä. Anja ja Pirkko olivat positiivisia ja palvelutyölle omistautuneita ammattilaisia, jotka myös kannustivat toinen toistaan.   Kyläkauppakulttuuri oli vielä voimissaan Rudolla, vaikka yleisesti kaupan rooli ihmisten arjessa oli muuttumassa voimakkaasti. Vuodet 1970-luvulta 1980-luvun loppuun saakka olivat vielä kylän yhdessäolon ja yhteisen toiminnan aikaa. Anja ja Pirkko olivat mukana aktiivisesti sekä nuorisoseuratoiminnassa että maatalousnaisissa ja muissa kylän tapahtumissa. Ystävyyssuhteet kyläläisten kanssa olivat vuosikymmenten mittaisia.

”Asiakassuhteet olivat myös ystävyyssuhteita”, Pirkko kertoo. ”Ei ollut mitenkään tavatonta, että sulkemisajan jälkeen mentiin asiakkaan kotiin rullaamaan ja kampaamaan tämän hiukset.”

Kyläläiset auttavat

Kun kaupassa syttyi tulipalo talvella 1978, kyläläisten apu Anjalle ja Pirkolle oli korvaamaton. Erkki, Pirkon veli, joka asui kaupan yläkerrassa olevassa huoneistossa, oli mennyt vielä iltamyöhään tarkistamaan, että kaupan ulko-oven edestä oli lumet luotu. Hän huomasi kaupan sisäkaton palavan ja juoksi nopeasti soittamaan palokuntaa apuun. Hän soitti myös Anja Torkolle kehottaen ensin olemaan ihan rauhallinen ja sen jälkeen pyysi Anjaa ottamaan kaupan avaimet ja juoksemaan kaupalle. Palokunta tuli ja sammutti välikatossa riehuvat liekit ja Anja huokaisi, että koskahan saadaan taas ovet auki. Joku palomiehistä tokaisi, että tämä kauppa ei kovin pian avaa oviaan. Hän oli väärässä. Kyläläiset kokosivat porukan, purkivat vaurioituneet osat ja rakensivat yöllä kauppaan uuden katon. Siivojen jälkeen he vielä auttoivat Anjaa ja Pirkkoa järjestämään tavarat uudelleen hyllyihin. Kauppa avasi ovensa normaalisti seuraavana aamuna.

Jälkeenpäin Anja Torkkoa nauratti, miten Erkki oli ensin kehottanut olemaan rauhallinen ja heti sen jälkeen jatkanut, että kauppa palaa. Kuka siinä voisi olla rauhallinen. Anja oli juossut paikalle maailmanennätysvauhtia.

Hävikki hyödyksi

Jossakin vaiheessa Anja Torkko oli päättänyt hankkia takapihalle possuja. Kaupassa tulee aina ruokahävikkiä ja hän ajatteli syöttää sioille muuten hukkaan menevät ruoat. Naiset lähtivät hakemaan possuja naapurista ja ajattelivat ottaa ne kiinni viltillä, lämpöisellä peitteellä, johon possun voisi kietoa. Niitä olikin vaikea saada kiinni, ne olivat nopeita ja liukkaita.

”Se oli kuin härkätaistelua”, Pirkko nauraa.  ”Possu juoksi ympäri karsinaa kirkuen pakoon ja Anja perässä punainen viltti levällään.”

Kun possu lopulta saatiin kiedottua peitteeseen, niin naiset kantoivat sen Anjan pihassa olevaan karsinaan. Molempia nauratti niin, että matkanteko kangerteli.

”Nyt ei naureta, vasta illalla kotona nauretaan”, Pirkko muistaa Anjan sanoneen.

Myöhemmin possut lahdattiin ja Anja ja Pirkko myivät lihat kaupassa. Asiakkaat oppivat kysymään tiskillä ”Anjan lihaa”, joka oli tuoretta ja maukasta. Kerran vieras asiakas tuli lihatiskille ja Anja heti tarjoamaan kaupan omaa erikoisuutta, tuoretta possun lihaa. Asiakas olikin terveystarkastaja, joka oli kierroksella tutkimassa kauppojen tuoretuotteiden laatua. Hän kehotti Anjaa ottamaan heti pois tiskistä leimaamattoman lihan ja näin Anja ja Pirkko tekivätkin. Kun tarkastaja oli kadonnut, niin naiset kantoivat lihat takaisin esiin ja myivät loputkin kyläläisille, jotka eivät niin perustaneet lihaleimoista. Tämän jälkeen naiset eivät kuitenkaan enää yrittäneet kilpailla Itikan ja Karjakunnan kanssa lihantuotannossa.

Uusi tuttavuus

Anja Torkko oli ollut leskenä jo noin kymmenen vuotta ennen kuin lähti kokeilemaan, miltä tuntuisi jälleen tanssia. Pirkko oli tutustunut uuteen mieheen ja Anja lähti mukaan ensitreffien ”esiliinaksi”.  Ravintolareissu oli onnistunut ja Anja lähti jatkossakin mielellään silloin tällöin tansseihin myös muiden kavereidensa kanssa. Sulhasehdokkaita oli muutamia vuosien varrella. Eräs vanhempi herra oli tulossa treffeille ja Pirkko oli kammannut Anjan kauniista ja paksuista punaisista kiharoista upean kampauksen. Vain hiuslakka puuttui. Oli jo kiire ja kaikki pullot samannäköisiä, joten Anja suihkutti hiuksiinsa tuhdin pilven voimakkaasti tuoksuvaa deodoranttia. Seurustelusuhde jäi lyhyeksi.

Teuvan Kaarihovilta löytyi eräs kiva mies, joka oli myös tulossa treffeille Anjan luo. Pirkko lähti silloisen miehensä Antin kanssa naapuriin, että eivät häiritsisi tapaamista. Anja huikkasi ovenraosta vielä vitsinä, että ei väliä millainen mies sieltä on tulossa, kunhan ei tule Ladalla. Illalla Pirkko ja Antti tulivat kotiin ja pihassa oli Lada. Myöhempinä vuosina tämä Lada oli tuttu ja toivottu näky Anjan takapihalla. Onni oli leski ja asui Kauhajoella lähellä lapsiaan. Hän kulki uskollisesti viikonloppuisin Anjan luona ja joskus Anja vieraili Kauhajoella Onnin perheen luona.

”Onni oli hyvä ystävä ja turvallinen kumppani”, Anja kertoo ja silmiin on noussut ikävä. ”Me olimme Onnin kanssa yhdessä 26 vuotta.”

Kaupalle jatkaja

Anja Torkko jäi eläkkeelle postista 1980-luvun lopulla ja samoihin aikoihin hän myi kaupan Pirkolle ja Antille. He jatkoivat Rudolla muutaman vuoden 90-luvun alkuun saakka. He olivat ensimmäisten kuuden kaupan joukossa silloisessa Vaasan läänissä, jotka saivat kauppa- ja teollisuusministeriön poikkeusluvalla pitää kauppaansa auki myös sunnuntaina. Myöhemmin Pirkko ja Antti siirtyivät Vaasaan kauppiaiksi ja myöhemmin Kokkolaan. Anja jäi asumaan yksin suureen taloonsa. Vain viikonloppuisin Onni tuli seuraksi. Joitakin vuosia sitten Onni kuoli ja Kari, Anjan nuorempi poika, muutti eläkkeelle jäätyään äitinsä tueksi.

Olemme jutelleet jo pitkään ja nauhurissa on tarinoita vuosien varrelta. Joskus Anja Torkko sanoo, että napsauta nauhuri kiinni niin kerron yhden jutun, jota ei voi kirjoittaa muistiin. Hän kertoo ja me nauramme yhdessä.

Muistelemme menneitä vuosia ja keskustelemme hänen työnsä varjoista ja valoista. Hän haluaa nostaa esiin kolme asiaa.

”Paljon oli työtä. Sain olla terveenä koko ajan ja siitä on hyvä mieli, että me selvisimme.”

Anja 95-vuotta

Anja Torkolle työ on ollut arkipäivän voimaa, elämää ja iloista yhdessäoloa tärkeiden ihmisten kanssa. Hän on ollut aina hyvin terve, tuskin on flunssiakaan sairastellut. Vielä 95-vuotiaana hän on hyväntuulinen ja energinen. Selviäminen on Anjalle merkittävä saavutus. Selviäminen tarkoittaa hänelle sitä, että onnistuttiin täyttämään jokapäiväisen elämän vaatimukset ja kauppa oli elossa.

Keskustelemme vielä naisyrittäjän asemasta 1950–1960-luvuilla ja myöhemmin. Oletan, että nainen yrittäjänä 50-luvulla olisi ollut outo ja pelottava ilmiö, mutta Anja on toista mieltä.

”Paremmin minua kohdeltiin kuin miesyrittäjiä”, Anja Torkko sanoo. ”Sain tukea ja apua aina kun vain sitä pyysin.”

Toisaalta perheyrityksessä miehensä rinnalla kauppiaana toimiva nainen ei ehkä joudu kaikkein kovimman paineen alle. Leskeksi jäätyään Anja Torkko jäi yksin vastaamaan liikkeestään ja oli alttiimpi ympäristön reaktioille. Hän päätti luottaa kovaan työhön, kokemukseen ja vahvaan huumorintajuunsa. Hänellä oli myös rohkeutta pyytää apua, kun sitä kipeästi tarvittiin.

Rahalla ei merkitystä

Kysyn Anja Torkolta, mitä raha hänelle merkitsi työvuosinaan? Hän vastaa, ettei yhtään mitään.

”Raha oli lujas, mutta mitä mä olisin sillä tehnytkään. Tärkeintä oli vain, että selviää päivästä toiseen. Siihen aikaan paljon kauppoja meni konkurssiin, mutta me jäimme eloon. Kova yrittäminen ja tarkka taloudenpito ovat selviämisen perustat”, Torkko sanoo.

Yrittäjillä on tyypillisesti työvälinesuhde rahaan. Se on kuin bensiini auton tankissa: sitä on oltava riittävästi, että pyörät lähtevät liikkeelle. Mutta tärkeintä on liike, eteenpäinmeno ja yrityksen vahvistuminen. Anja Torkko teki kaikkensa, että joka päivä tavaraa saatiin hyllyyn ja kaupan ovet voitiin avata asiakkaille. Hän on luonteeltaan työhön tarttuva, käytännön ongelmien ratkoja ja se katsotaan myös erääksi yrittäjille tyypilliseksi piirteeksi. Yrittäjä ei jää kierimään ongelmiin vaan hakee mieluummin ratkaisuja.

Anja Torkon kauppiastyössä on ollut aineksia sekä tragediaan että komediaan, mutta hän hakee luontaisesti asioihin sen hauskemman näkökulman. Hän on sopeutuja, joka näkee vanhenemisessakin mieluummin sen parhaimmat puolet. Hän osaa nauraa itselleen. Suuret koomikot sanovat, että sellainen persoona säilyttää elinikäisen vahvan elämänilon.

Eletyt vuodet eivät ole taakka hartioilla, joka murtaa hauraat luut. Ei, ne ovat siemeniä, jos ne peitellään armolliseen multaan ja kastellaan kärsivällisyydellä. Ne voivat kasvaa viisaudeksi.