Fanny Pirttiaho – tarmokas sotaleski

Fanny Katariina Pirttiaho (o.s. Pyhtilä) syntyi Pattijoella Pyhtilänperällä, jossa hänen vanhemmillaan Maria Loviisa (o.s. Pahn) ja Matti August Pyhtilällä oli maatila. Fanny oli perheen seitsemästä lapsesta nuorin.

Purjehdittuaan avioliiton satamaan Lauri Pirttiahon kanssa 1.4.1935 hän asettui asumaan Raaheen Reiponkadulle 1800-luvulla rakennettuun puutaloon.

Lauri oli ammatiltaan hevosmies, joka kuljetti hevosella tavaraa ympäri Raahea. Pariskunnalle syntyi Maija-tytär 18.3.1936. Lauri kaatui 21.7.1941 taistelussa, kun hän oli olut viemässä siltarakennelmaa Vienan Karjalassa vuolaana virranneen leveän Pistojoen yli.

Ilmahälytys keskeytti naisten talkoot

Eräänä talvisodan iltana Fanni Pirttiahon luokse oli kokoontunut joukko naisia. Rukit alkoivat surista, kartat kyhnyttää ja sukkapuikot heilua. Puheensorina täytti vähitellen ison hellahuoneen. Lepekasoja nousi pärekoreihin, leppeistä kiertyi lankaa, langasta syntyi sukkia ja villapaitoja rintamamiehille. Fanny kattoi korvikekuppeja pöytään, Maija-tytär touhusi apuna.

”Oulua pommitettiin taas mennä viikolla”, joku talkoolaisista sanoi.

”Mikähän siinä on, ettei tämä meijän Raahe tunnu kelepaavan ryssille maalitauluksi? Ollaanko me niin pieniä ja mitättömiä”, joku ihmetteli.

Sitten kuului hälytyssireenin ääni. Kaikki sävähtivät hiljaisiksi. Jännittynyt hiljaisuus täytti huoneen.

”Huutaa se! Herrajumala, nyt äkkiä mettään”, joku kiljaisi.

”Jättäkää hyvät ihmiset rukit ja kaikki ompelukset tänne. Vaatteet vaan päälle ja kaikesa rauhasa ulos”, Fanny sanoi määrätietoisesti ja kehotti naapurin Helmiä hakemaan piirongin laatikosta kaikki lakanat, mitä siellä on. Talkoolaiset selviytyivät jotenkin ulos ja kiiruhtivat juoksujalkaa kohti metsää.

Lakanoiden alta kurkistelevat naiset totesivat, että lentokoneet lentävät kohti Oulua. Kohta taivas Oulun suunnalla alkoi punoittaa ja etäinen jylinä kantautui Raaheen saakka.

Sotalesken arkea

Kaksihenkinen perhe – Fanny ja Maija – asui Maija-tyttären isoisoisän Efraim Pirttiahon ostamassa talossa Reiponkadulla. Rakennuksessa oli kolme asuntoa. Fannylla ja Maijalla oli aluksi käytössä pieni kamari ja keittiö. Yhdessä asunnoista asui Fannyn anoppi. Fanny piti anopistaan huolen tämän elämän loppuun saakka. Anopin kuoleman jälkeen asunnossa asui vuokralaisia. Fannyn vanhin sisko, Lyydia Moilanen, asui piharakennuksessa elämänsä ehtoopuolella.

Navetassa oli kaksi lehmää. Kaupungilta oli vuokralla maita, joista koottiin heinää. Hevonen oli mennyt sodassa.

Ennen vanhaan sanottiin, että raahelainen elää lehmästä ja seminaarilaisesta. Fannyn kohdalla sanonta lehmästä ja seminaarilaisesta elannon antajana ei toteutunut. Kyllä elannon hankkimiseen muitakin tulolähteitä tarvittiin.

Talosta oli velkaa ja sitä piti lyhentää. Aamuvarhain Fanny kiirehti lypsylle ja lähti sitten Gellmanin sairaalaan valmistamaan ruokaa. Välillä hän siivosi iltaisin postia. Hoidettuaan ilta-askareet kotona hän asettui tilausompelutöiden ääreen. Tämän lisäksi yksinhuoltajan oli hoidettava pihatyöt ja talvisin lumityöt.

Fannya voi pitää majoitustoiminnan uranuurtajana, sillä kymmenet semiskat ja lyseolaiset ovat hänen luonaan saaneet turvallisen kodin. Fanny huolsi vuokralaisiaan äidillisesti: laittoi ruuan, kasvatti ja valvoi, että läksyt tuli luettua.

”Juuri tuli lämpöinen kirje Seinäjoelta eräältä seminaarilaiselta, joka asui tässä viisi vuotta”, hän kertoo 80-vuotishaastattelussa Raahelaisen palstoilla. Jotkut oppikoululaiset asuivat Fannyn luona koko kouluajan ylioppilaaksi saakka.

Yksi Katinhännän kauneimpia pihoja

Pirttiahon pihapiiri oli Fannyn elinaikana yksi Vanhan-Raahen kauneimpia. Matkailutoimisto valitsi aikoinaan viehättävän pihapiirin pienine aittoineen, piharakennuksineen, puineen ja kukkineen yhdeksi Katinhännän kävelykierroksen kohteeksi. Pihalla kasvavat Raahessa harvinaiset lehmus ja tammi. Monet marjapensaat ja omenapuut tuottivat runsaasti satoa syksyisin. Yhden omenapuista Lauri istutti siemenestä vuonna 1939 ennen sotaan lähtöään. Puu seisoo edelleenkin paikallaan pihamaalla.

Elämänsä ehtoopuolella Fanny oli sanonut, että hän kiittää joka aamu Jumalaa siitä, että on saanut herätä. Hän nautti kauniista pihastaan, jota hän hoiti rakkaudella. Usein hän istui pihalla kuuntelemassa lintujen laulua, antoi ajatusten kulkea ja silmien levätä pihan kukkaloistossa. Pihamaalla kukkivista monivuotisista orvokeista hän leikkasi kauniin kimpun, jonka vei koristamaan puolisonsa Laurin hautaa. Usein hänen vieraansa saivat mukaansa kukkakimpun.

Sotaleskien yhdistysaktiivi

Toiminta Kaatuneitten Omaiset -järjestössä oli Fanny Pirttiahon keskeisimpiä harrastuksia. Hän oli osaston perustajajäsen. Sodan jälkeen perustettu järjestö tarjosi puitteet keskinäiseen henkiseen ja aineelliseen turvaverkostoon. Omassa osastossa lesket löysivät tukea ja lohdutusta raskaina aikoina.

Fannyn kotona järjestettiin karttakökkiä eli karttaus- ja kehräystalkoita. Sotalesket kokoontuivat joka kesä Fannyn pihamaalle viettämään kesäjuhlaa. Kymmenien vuosien ajan kaatuneiden muistopäivänä paikallisosasto järjesti juhlan, johon osallistui runsaasti kaupunkilaisia. Sitten järjestelyvastuu siirtyi seurakunnalle. Sotalesket hoitivat sankarihautoja.

Valtio jakoi sotaleskille vaatimatonta eläkettä. Pärjääminen vaihteli. Sotaorvot saivat huoltoavustusta, jos osasivat sitä anoa. Maija-tytär sai sotaorvon avustusta ja meni sen turvin emäntäkouluun ja kotitalousopistoon.

Fanny ei mennyt enää koskaan naimisiin. Sotaleskiä tarkkailtiin ja häneltäkin kyseltiin usein, miksi ei. Hän vastasi olevansa niin pahankurinen, ettei hänestä kukaan huoli. Maija-tytär avioitui ja sai kaksi poikaa.

Hyväntahtoinen ja vaatimaton

Fanny halusi tuottaa iloa omaisille ja ystäville. Hän oli taitava ruuanlaittaja. Häntä voi hyvällä syyllä luonnehtia pitokokiksi. Hänellä kävi paljon vieraita, sukulaisia ja ystäviä, eikä vieraiden tarvinnut istua kuivin suin. Fanny ei unohtanut onnitella sukulaisia ja ystäviä heidän syntymäpäivänään. Usein joulunaikoihin hän kutsui lähipiirinsä jouluaterialle, jonka hän oli itse valmistanut. Jokainen sai myös lahjan.

Kerrotaan, että hän järjesti talossaan hautajaiset tarjoiluineen edesmenneille naapureille, joiden asunto oli niin ahdas, ettei tilaisuutta voinut siellä järjestää.

Fannyn vaatimatonta luonnetta kuvaa se, että hän kieltäytyi kunniasta ottaa vastaan Raahen Fiian arvonimi, kun sitä hänelle tarjottiin.

Kirkon helmassa

Fanni Pirttiaho eli vuosikymmenet kirkon helmassa, sillä Raahen graniittikirkko oli vain kivenheiton päässä hänen kodistaan.  ”Polku kirkkoon on lyhyt, mutta rakas”, hän sanoo syntymäpäivähaastattelussa.

Fanni viihtyi hyvin kotikirkossa ja sen vaiheilla. Upea alttaritaulu teki häneen voimakkaan vaikutuksen. Hänelle taulu sinänsä oli väkevä saarna. Pihapiirissään Fanny järjesti kesäisin pihaseuroja.

”Minun isäni kodissa on monta huonetta. Fanny Pirttiaho tiesi sen. Hän kuului vaeltavaan Jumalan kansaan. Hän kulki kohti taivaallisen Isän valmistamaa kotia”, kirkkoherra Kalevi Silvola lausui Pirttiahon muistotilaisuudessa.

”Sain elää Fannyn ystävänä yli 20 vuotta. Näin hänen pyhäaamuisin kulkevan kohti kirkkoa, aikaisemmin vetreämmästi, myöhemmin jo hengästyen. Siinä oli elävä kuva kristityn vaelluksesta: vaikka väsyneenäkin täytyy mennä Herran huoneeseen, koska muuten ei tule toimeen.”