Elna Axelsson - puotipuksusta kauppiaaksi

Nuoren Elna Olivia Laineen suuri haave toteutui, kun hän pääsi 15-vuotiaana ”puotin pääl” eli på boden. Erik Nordlinin siirtomaatavaraliike toimi Salossa Turuntiellä ja se oli Elnan ensimmäinen työpaikka. Hän oli muuttanut 13-vuotiaana perheensä kanssa Hangosta Saloon, jonne hänen vanhempansa Juho ja Selma Laine perustivat yleisen saunalaitoksen.

Kapakalat puutynnyreissä

”Tuoksujen maailma oli hurmaava”, Elna Axelsson kertoi työstään kaupassa lastenlapsilleen. Hän osasi kuvailla tarkasti, miten mausteet tulivat aina Aasiasta asti. Kahvit tulivat papuina ja ne jauhettiin. Kuivat hedelmät tulivat puulaatikoissa, kapakalat eli kuivatut turskat ja sillit puutynnyreissä. ”Pomadamunkkeja oli vaikea vastustaa, ja niitä me puksut ostimme, kun maksoivat vain muutaman pennin kappale”, Elna muisteli.

Vanhanpiian kirkkokaramellit, kermakaramellit ja muut ”mellit” säilytettiin kannellisissa lasiastioissa. Ja puksun piti osata tehdä truutteja käärepaperista ja piti osata päässälaskua. Ja se oli ollut Elna Laineelle helppoa. ”Ja aina piti juosta, mutta se oli mukavaa, eivätkä jalat painaneet ollenkaan”, Elna kuvailee.

Kaupasta perheyritys

Ison perheen esikoisen Elna Laineen piti tuoda osan palkastaan kotiin. Polkupyörän hankkiminen oli hänellä pitkään mielessä, mutta siihen pappa Juho ei ollut suostunut, vaikka tytöllä oli jo rahatkin säästössä. Ja niin jäi pyörä ostamatta.

Kauppias Nordlinin sukulaispoika Ragnar Axelsson asioi enonsa kaupassa usein ja oli huomannut reippaan myyjättären Elnan asiakkaita palvelemassa. Nuoret ihastuivat ja heidän välilleen syntyi ”vispilänkauppaa”, joka myöhemmin oli kirjaimellista. Elna ja Ragnar avioituivat 1916 ja ryhtyivät kauppiaiksi. He ostivat torikauppias Welleniuksen varaston ja avasivat liikkeen, jossa myytiin koreja, astioita ja myös vispilöitä. Puotipuksu Elnasta oli tullut itsenäinen kauppias.

Yksin johdossa

Ragnar sairastui nivelreumaan, jota sen aikaisten hoitojen avulla ei voitu parantaa. Hän kuoli 1929 reumakuumeeseen. Leski Elna Axelsson jatkoi T:mi R. Axelssonin johdossa vielä yli 30 vuotta. Hänen kolmesta lapsestaan pojat Åke ja Nils-Erik Axelsson jatkoivat perheyrityksessä.

Elna Axelsson oli alaisilleen oikeudenmukainen ja pidetty rouva kauppias. Hän arvosti hyvää käytöstä ja uutta työntekijää palkatessaan sanoi kiinnittävänsä huomiota tervehtimiseen ja siihen, katsooko hakija silmiin. ”Katse on sielun peili”, hän opetti lastenlapsiaan. Ja käsiä ei saanut pitää taskussa. Se oli huono merkki työtä haettaessa.

Sota tuntui kaupassa

Sota vaikutti ihmisten arkeen. Kaikesta oli suuri pula ja sotateollisuus tarvitsi sekä käyttötavaroita että ruokatarpeita. Kauppojen oli kaikin konstein etsittävä myytävää. Pommitusten keskellä Axelssonin kuorma-auto ajoi Salosta pitkin maakuntaa sammutetuin lyhdyin öiseen aikaan tavaraa hankkimassa. Peltiastioita, mittoja, koreja, luutia ja muita kodin tarve-esineitä noudettiin suoraan valmistajilta.

Elna Axelsson oli vahva ja lämmin isoäiti. Hän kuunteli lähimmäistään, opetti tasa-arvoa ja uskoi naisen selviytymiseen aikana, jolloin se ei vielä ollut poliittista retoriikkaa. ”Ihminen oppii, mitä hän tahtoo”, oli isoäitini motto.