Hilkka Strandberg - karjalaistytön tarina

Hilkka Strandberg on harrastanut käsitöitä kansalaisopiston ryhmässä 10 vuotta. Hilkka kertoo koskettavasta elämänsä alkutaipaleesta ja harrastaa käsitöiden lisäksi aktiivisesti liikuntaa, joka varmasti osaltaan pitää hänet aina iloisena ja hyväntuulisena ja valmiina kokeilemaan uusia tekniikoita.

Ottolapseksi tädille

”Synnyin Joutsenossa siirtokarjalaiseen perheeseen. Isäni oli kuollut kuukautta ennen syntymääni. Äidillä oli viisi lasta, ja sitten syntyivät kaksoset, siskoni ja minä. Vanhin lapsista oli tuolloin 10-vuotias. Siinä oli äidillä paljon tekemistä, kun oli lehmät navetassa ja pellot hoidettavana. Olin puolivuotias, kun äidin sisko ajatteli auttaa ja ottaa yhden lapsen luokseen Valkealaan. Vanhemmat sisarukseni eivät olleet halukkaita lähtemään. Veli oli sanonut, että vie tuo ruma mustatukkainen vauva, se joutaa. Näin tulin Valkealaan ja sain kasvaa ainoana lapsena maalaistalossa.

Pienestä pitäen totuin työntekoon, koska maalla oli paljon tekemistä. Jo lapsena istuin kangaspuiden alla ja leikin matonkuteilla. Siitä sitten vähitellen opin kutomaan mattoja. Taitojen karttuessa osasin kutoa myös pellavapyyhkeitä ja pöytätabletteja kapioiksi. Kaikki maalaistalon työt tulivat tutuiksi, ja osallistuin kykyjeni mukaan kaikkiin töihin. Sieltä juurtaa käsillä tekeminen ja kiinnostus käsitöihin.”

Leipätyö sairaanhoidossa

”Karjalaisuus on antanut elämälle kestävän ja myönteisen pohjan. Olin nuorena tyttönä sekatavarakaupassa töissä. Siellä myytiin lähes kaikkea, kankaita, lankoja, makkaraa ja rautanauloja. Haaveissani oli lastenhoitajan ammatti, koska serkkuni oli lastenhoitaja. Lastenhoitajaa ei minusta kuitenkaan tullut vaan perushoitaja.

Naimisiin menin helluntaina vuonna 1971 ja jo seuraavana arkipäivänä aloitin työt sairaalassa kolmivuorotyössä. Kesän jälkeen sain vakinaisen viran samasta sairaalasta. Silloin oli kova pula hoitajista. Siitä alkoi yli 40-vuotinen hoitajan urani. Ainoastaan kun sain omat kaksoseni, tytön ja pojan, olin kolme vuotta kotona lasten kanssa. Töihin palattuani pääsin terveyskeskukseen päivätyöhön terveyskeskusavustajaksi. Sieltä siirryin kotisairaanhoitoon, jossa olin yhtäjaksoisesti 28 vuotta ennen eläkkeelle pääsyä.

Työ oli antoisaa ja mielenkiintoista. Vanhukset olivat kiitollisia, ja heillä oli paljon elämänkokemusta ja annettavaa nuoremmille. Siinä työssä ei kahta samanlaista päivää ollut. Tietysti työ muuttui vuosien varrella kiireisemmäksi ja vaativammaksi. Silti yritin aina hoitaa asiakkaani niin hyvin, kuin olisin toivonut itseäni hoidettavan. Hoitotyön palkinnot olen saanut vuosina 1999 ja 2005. Työvuosia kertyi päivälleen 41 vuotta.”

Rakas harrastus

”Olen kiitollinen, kun pääsin terveenä eläkkeelle. Nyt eläkkeellä ollessa minulla on enemmän aikaa rakkaalle käsityöharrastukselle. Vuosien varrella olen ehtinyt harrastaa erilaisia käsitöitä muun muassa kutomista omilla kangaspuilla, posliininmaalausta ja lasinsulatusta. Minulla on nyt oma työhuone, jossa ompelukone ja saumuri tikkaavat. Kankaita ja muita ompelutarvikkeita on kertynyt monta kaapillista. Materiaalista ei ainakaan ole pulaa, kun inspiraatio iskee!

Olen ollut nyt 10 vuotta samassa Kouvolan kaupungin kansalaisopiston kirjonta- ja käsityöryhmässä Naukion saunalla. Ryhmä on tullut tutuksi, ja ilmapiiri on positiivinen ja kannustava. On ilo jatkaa tätä rakasta harrastusta ja oppia uutta. Luovuutta on monesti joutunut käyttämään päästäkseen hyvään lopputulokseen. Tässä apuna on ollut hyvä opettaja Tuija Uotila. Myös muilta kurssilaisilta saa aina hyviä vinkkejä. Tämän harrastuksen olen onnistunut siirtämään myös tyttärelle ja tyttärentyttärelle, ja olen siitä kiitollinen. Lisäksi käyn säännöllisesti allasjuoksussa ja sauvakävelyllä. Oman lisänsä arkeeni antavat kuusi lastenlasta. Kyllä siinä mummia on monesti tarvittu, ja liikettä riittää. Luovuus kunniaan!!!!!!”