Kirsti Routaniemi - kiputätit ihanteena lastentarhasta asti

Kirsti (o.s. Kastell) Routaniemi on avojalakanen raahelainen. ”Minnoon syntyny vuonna 1931 Gellmannin sairaalan puuarkun kannella”, pirtsakka eläkeläinen sanua passauttaa alakajaisiksi. Ku Kirstin äiti oli jalakasten päässy kotua lasareetin pikku portille asti, meinas lapsi tulla vängällä ulos. ”Älä sielä synnytä”, oli kätilö komentanu äitiä akkunasta. Äiti kerkes hätäsesti puulata sisälle laitokselle. Siinä puuarkun kannella tyttö pulahti ulos sukkelaan niinku saippuapalanen. ”Kiire on sulla syntymävika”, ruukas äiti usiasti tokasta Kirstille.

Kirstin isä sai ilouutisen tytön syntymästä Varjakan satamaan. Kastell ahersi siihen aikaan satamahinnaajasa lämmittäjänä. Aittolan Reinon kans se veivas Raaheen polokupyörällä yötä myöten äitiä ja uutta vauvaa kahtoon.

Siihen aikaan lapset ruukattiin kastaa synnytyslaitoksella. Äiti oli aatellu tytölle nimeksi Kirsti Kaarina. Kätilön mielestä nimi kuulosti liian kovalta ja se ehotti, että tytöstä tehtäs sen kaima. Ja niin Ruskomaa sai kastaa tytön Kirsti Anni Helenaksi.

Lapsuus Katinhännäsä

”Oon kuullu, että meijjän perhe kortteeras hyyryläisenä monesa pihamökisä. Ihte muistan vaan Roppolan talon Brahenkavun pääsä Pattijoen tullisa”, Kirsti muistelee. Vuonna 1937 Kastell osti huutokaupasa sen talon Reiponkavulta (sillon Kaivok. 23), josa Kyösti Kallio oli kortteerannu joskus kouluaikana.

Vuosien saatosa Kastellin perhe asusteli muisaki osotteisa Raahesa. ”Isä rakensi vuosina 1947-48 meille oman kojin (Oikokatu 11), josa se ihte asu 95-vuotiaaksi asti”, Kirsti selevittää.

Ku Kirsti oli pesueen toiseksi vanahin, nii sen hääty heti pahasena sikiänä hyysätä mukuloita, joita siunaantu kaikkiaan kymmenen. Nuorimmat synty sotien jäläkeen. Äitillä oli käjet täynnä arpeetia huushollisa ja elukoita navetasa. Oli ihtestään selevää, että tenavat teki minkä osas: kuokki pottuja, sito lehtikerppuja lampaille, nouti ottosia, raijjas vettä ja polttopuita. Maatöisä oltiin aina väkivelekasilla.

”Lastentarhasta asti oon ihhaillu kiputätejä”, Kirsti selevittää ja muistelee lämmöllä Lehtisen tätiä, joka oli kaupunginkätilö ja maaliman parraimman jäätelön tekijä. Täti haalas aina jäätelökirnun tarhan juhuliin. ”Jäätelömyllyn kaapiminen puhtaaksi oli kunniatehtävä, joka lankes muksuille vuoron perrään”, naurahtaa Kirsti ja nimiää idoleikseen myös Aino Elfvingin, kiertävän sairaanhoitajan ja kaupungindiakonissa Aino Tengvallin.

Elettiin vuotta 1942, ku Kirsti pyrki ja pääsi Raahen Keskikouluun. Kirsti tienas koulurahoja siivuamalla lastentarhasa keskiviikkosin ja lauvantaisin sekä touhuamalla Olga Ekholmin apuna Raahen kirijakaupasa. Joinaki iltona tyttö pinkasi Bio Huvimyllyn kompiaiskioskille myyjäksi, saipa siinä samalla kahtua elokuviaki.

Kätilöopistosta unelma-ammattiin

Keskikoulun jäläkeen vuonna 1947 Kirsti alotti työt Aurion paperikaupasa. Syksyllä 1950 kätilön ammattia suunnitteleva tyttö pääsi Gellmannin kunnallissairaalaan harijottelijaksi: ensin suurelle puolelle ja sitte vuosina 1951–1954 pätkätöihin synnytyspuolelle epäpätevänä apuhoitajana.

”Ahersin välillä myyjänä Laurinvaaran kenkäkaupasa ja ROK:n sekatavarakaupasa”, Kirsti muistelee. Ruokakauppaa varten piti hommata lääkärintojistus terveyvestä. Kiesvaaran lausunto oli lyhyt ja ytimekäs:  ”Näkee, kuulee ja ei ole ympäristölle vaarallinen.”

Vuonna 1954 Kirsti laitto hakupaperit Helsingin Kätilöopistoon. 295 pyrkijän joukosta 70 kuhtuttiin kakspäiväsiin pääsykokkeisiin, 41 otettiin oppilaitokseen ja 39 valamistu kätilöksi. Osa oppilaista oli kätilöksi erikoistuvia sairaanhoitajia. Koulutus kesti kaks vuotta niin tiiviisti, että välliin mahtu vaan yhen kuukauven luppoaika.

Kurssilaiset oli enimmäkseen neiti-ihimisiä. Kirsti oli purijehtinu avioliiton satamaan vuonna 1951 ja yks toinenki oppilas oli jo kerenny käyvä papin aamenilla. ”Ku teillä ojjo hyvät rouvanpäivät, nii mitä te täälä koulusa teettä? Kuulkaa, tämä eijjoo mikkään leikkitarha eikä täältä lähetä lapsia hoitaan eikä synnyttään”, paasas tiukka opetuskätilö oppilaille.

Kirstiä ootti arpeeti Raahesa synnytyslaitoksella. Ku soli saanu toikkarin kouraan, niin samana iltana Routaniemet puksutteli junalla Raahea kohti. ”Molemmat oltas saatu Helsingistä töitä, muttei me haluttu jäähä sinne”, Kirsti ja Kauko selevittää yhteen ääneen.

Kirsti listaa ensimmäisiä työkavereita: Mirjam Kytökangas, Laila Heinämaa, Toini Marjakangas-Sutinen, Ulla Ouramo-Okkonen, Anja Parri-Jussila, Eeva Alatalo, Helga Häkkilä ja tietenkin lääkärinä Tauno Kiesvaara.

”Tunsin olevani valamis kätilö vasta, ku olin ihte 18 tunnin synnytystuskien jäläkeen saanu oman terveen lapsen vuonna 1958”, Kirsti tuumii.

Kirsti on auttanu vuosikymmenten saatosa maalimaan ison joukon lapsia. Pitkän uransa aikana ammatinvalintaansa tyytyväinen kätilö on kerenny hoitaa äitejä ja vauvoja Raahen ja Kalajoen sairaaloisa sekä Reiponkavun, Kuusitien ja Kummatin neuvoloisa.

Synnytys laivasa, kätilö maisa

Joskus 1970-luvun alakupuolella Kirsti joutu uransa suurimpaan seikkailuun. Puhelin pirisi kiivaasti yhtenä iltana. Lindbergin Markku kyseli häjisään Kirstiä völijyyn synnytyshommiin Borella-nimiseen rahtilaivaan, joka keikkasi meren selällä kauhiasa syysmyrskysä.

Kirsti kaasutteli lasareetin kautta satamaan. Markku, Rahjan Toivo ja joku kolomas mies lähti viemään Kirstiä ja lääkelaukkua luotsikutterilla kohti laivaa. Vene keikku ku korkki laineilla. Pimmeyvesä erottu vaan valtavien laineitten valakoset vaahtopäät. Laivaan ei päässy muuten ku narutikkaita pitkin. ”Onneksi olin joskus kakarana kiivenny issoon paattiin, kyllä mua pelotti niin, että maksaki oli varmasti valakia. Purin hampaita yhteen niin lujasti, että yhestä hampaasta lohkes palanen”, Kirsti tunnustaa.

Laivasa auttajaa oli oottamasa nuoripari, jokkoli tulosa häämatkalta Hollannista. Lapsi oli yllättäen syntyny keskosena. ”Poika on jo tullu”, solokkasi ruottin kielinen isä huonolla suomella.

Lapsi paino reilun kilon, oli kalapia ja kylymisään. Virvottelun jäläkeen Kirsti puhalsi varovasti katetrilla ilimaa keuhkoihin ja paineli pientä rintakehhää peukaloilla. Sitte lapsi käärittiin alumiinikapaloon ja tällättiin äitin massun päälle lämmittelleen. Sitte hoijettiin nuori onnellinen äiti: lääkittiin, peiteltiin, seleviteltiin asioita huonolla pakkoruottilla.

Markku oli hällyyttäny Lassilan ampulanssin satamaan. Äiti, lapsi ja Kirsti kiijätettiin Raahen lasareetiin, josa vauva tojettiin tytöksi. Ensiavun jäläkeen vaavi sai hätäkasteesa nimen Helen Borella. Äiti jäi osastolle. Sitte Kirsti ja vauva kiiruusti takasi ampulanssiin ja nokka kohti Oulun diakonissalaitosta.

”Minä sannoin Lassilalle, että hengisä täälä ollaan, ei tartte kaahata niin älytöntä vauhtia”, Kirsti toimittaa ja lissää, että Ouluun päästiin 38 minnuutisa!

”Pystyin olemaan koko ajan ihan rauhallinen, ku olin nähäny tämän etukätteen unesa ja tiesin että kaikki mennee hyvin”, Kirsti muistelee ja kiittää yläkerran ylilääkäriä, että kaikki selevis hengisä jännittävän yön tapahtumista.

Viimenen työpäivä kätilönä

Marraskuun 18. päivä vuonna 1988 ei häivy eläkepäiviä viettävän terveyvenhoitajan mielestä hevillä. Oli kauhia syysmyrsky ja kalijamikkokeli. Kirsti lähti Kummatin neuvolasta polokupyörällä viemään näytteitä lapraan ja hakemaan lääkkeitä lasareetin apoteekista. ”Mennesä kupsahin nurin Korhosen kukkakaupan kohalla, muttei siinä käyny kuinkaan”, Kirsti totiaa. Mitä ny vähä polovet meni rikki ja vaatteet ryötty kurraan. ”Misä sinnoot rypeny?” lasareetin väki taivasteli.

Palluumatka ei sitte onnistunukkaa yhtä hyvin. Alakumatkalla Kirsti lykkäs pyörää turvallisuussyistä, ku oli liukkaat kavut ja raskas lääkelaukku ohojaustangosa, mutta päätti sitte nousta pyörän selekään. Laukun kuluma tökkäs pinnan rakkoon ja Kirsti teki kuperkeikan Kumi-Heleniuksen kohalla. Rillit hajos silimille. Naama oli naarmuilla, lisäksi vasemmasta ranteesta oli molemmat luut poikki, oikia olokavarsi murtunu ja olokapään nuppi viitenä pirstaleena.

Onneksi onnettomuuspaikalle juoksi kiireen vilikkaa Okkosen Kari, joka kuskas Kirstin ja lääkelaukun Kummatin neuvolaan. Matka jatku sieltä taksilla lasareetiin. Ensin tuli sairauslommaa ja lopulta eläkepaperit. ”Siihen loppu ammattityö ku kanan lento ja seki oli pakko opetella hyväksymmään”, Kirsti pohtii tapatunutta.

”Palijo oon saanu kokia ilua ja surua, on itketty ja naurettu tilanteitten mukkaan”, Kirsti summaa elämänmyönteisen työn antia ja on ilonen siitä, että on saanu tuntia niin monia hienoja ihimisiä. Vieläki jokkainen päivä on ku suuri seikkailu ja päivät kulluu rattosasti Kaukon ja harrastusten parisa, joita pirtiä mummu lujettellee pitkän litanian. Myös suuri suku ja omat lapsenlapset Anna ja Sara sekä kotiseurakunta on Routaniemen Kirstille rakkaita.

Kirsti Routaniemen maallinen vaellus päättyi 14.3.2016.