Vieno Pölläniemi - Keskuskoulun monitoiminainen

Vieno Pölläniemi (o.s. Joensuu) on syntyjään Piehingin tyttöjä. Hän teki pitkän työuran Keskuskoulun talonmies-vahtimestarina.

Piehingin Ylipäästä kotoisin

Vienon lapsuudenkoti sijaitsi Piehingissä Anttilanmäellä. Koulutaipaleensa hän aloitti Ylipään koulussa, jossa opettajana toimi Taimi Karjalainen. Opettajan kilipukki juoksenteli koulun pihalla oppilaiden joukossa. Koulunkäynti jatkui Nurkkalan koulussa.

Taisto-veljen kanssa hän narrasi haukia Piehinkijoen koskesta, joka antoi voimaa Sippalan myllylle.

Vienolla oli Amerikan-kummi, jolta tuli paketti 2–3 kertaa vuodessa. Hän sai kummin, kun talvisodan jälkeen sai alkunsa sotakummitoiminta. Mannerheim-liiton yhteyteen perustettiin erityinen valiokunta organisoimaan avustustoimintaa sodassa kaatuneiden lapsille.

”Parasta oli, kun Amerikan-paketissa oli aina iso pussi karamellia”, hän muistelee. Kaikesta oli puutetta, eikä makeisia ollut juuri tarjolla.

Jäätyään orvoksi Vieno muutti Raaheen tätinsä tykö. Hän halusi kouluttautua ompelijaksi ja pääsikin opiskelemaan Ouluun ammattikouluun, josta valmistui ompelijoita ja vaattureita.

Työhön ja avioliittoon

Vieno Joensuu palasi Raaheen ammattikoulun suoritettuaan, mutta koskaan hänestä ei tullut ammattiompelijaa. Työpaikka löytyi Osuuskaupasta. Pääpaikka oli Osuuskauppa nro 1, joka sijaitsi Brahenkadun ja Kauppakadun kulmassa (nyt tyhjillään). Välillä hän työskenteli myös Mettalanmäen ja Saloisten myymälöissä.

Vieno Joensuu asui nyt omassa asunnossa. Vuonna 1955 hän solmi avioliiton Eero Pölläniemen kanssa. Eero oli juuri päässyt armeijasta, jossa oli ollut autokomppaniassa ja saanut siellä koulutuksen raskaiden ajoneuvojen kuljettajaksi ja asentajaksi. Työpaikka löytyi Korsu Oy:ltä.

Vuonna 1963 Vieno Pölläniemi jäi pois työstä, kun Irene-tytär syntyi.

 Töiden perässä Ruotsiin

Vieno Pölläniemi kertoo, ettei hän löytänyt Raahesta töitä ja siksi Pölläniemet päättivät muuttaa Ruotsiin, Oxelösundiin, jonne Eeron sisaruksia oli jo asettunut asumaan. Eero lähti edeltä järjestämään asioita ja tuli sitten hakemaan Vienon ja Irenen.

Eero pääsi töihin Järnverkerin viereiseen lasitehtaaseen. Perhe asui työsuhdeasunnossa. Vieno löysi työtä Eban tavaratalosta. Kumpikin kävi maksuttomia ruotsin kielen kursseja niin, että arki alkoi luonnistua ruotsiksi.

Tyttären hoito sujui ilman hoitopaikkaa, sillä vanhemmat tekivät vuorotyötä eri vuoroissa. Kun tuli lastenhoito-ongelma, naapurin suomalainen tytär auttoi. Irene sai leikkiä vapaasti pihalla ruotsalaisten lasten kanssa ja hyvin pian hän puhui hiekkalaatikkoruotsia. Lapsen kielitaito karttui vauhdilla ruotsinkielisessä leikkikoulussa.

”Ruotsin-vuodet olivat ihanaa aikaa. Minä viihdyin siellä oikein hyvin. Nautin siitä, kun perheellä oli paljon yhteistä aikaa vuorotyöstä huolimatta”, Vieno Pölläniemi muistelee. Mutta Eero ei viihtynyt. Hän oli autoilija henkeen ja vereen eikä sopeutunut tehdastyöhön.

Seitsemän Ruotsissa vietetyn vuoden jälkeen Pölläniemet paluumuuttivat Raaheen.

Takaisin Raaheen

Elettiin vuotta 1970. Perheen omaisuus tuotiin Ruotsista Raaheen Korsu Oy:n rekalla. Eero pääsi takaisin toiveammattiinsa raskaiden ajoneuvojen kuljettajaksi ja huoltajaksi Korsu Oy:lle.

Työttömäksi ei Vienon Pölläniemenkään tarvinnut jäädä. ”Minä olen aina tehnyt paljon töitä”, hän huomauttaa. Ensi alkuun hän pääsi tekemään siivoojan sijaisuuden Raahen lukiossa. Sen jälkeen urkeni talonmies-vahtimestarin ura Keskuskoulussa, josta tuli Vienolle vakituinen työpaikka eläkeikään, vuoteen 2000 saakka. Vuodet 1979–1988 hän työskenteli Palon koulun talonmies-vahtimestarina.

Keskuskoululaiset siirtyivät saneerauksen tieltä evakkoon Palon kouluun. Kun remontti oli valmis, Vieno Pölläniemi siirtyi kouluväen mukana takaisin Keskuskoulun hommiin vuonna 1988.

Eläkkeelle päästyään hän ahersi osa-aikaisesti Palon koulussa 3 vuoden ajan. Vapaaherrattaren vuodet koittivat 66-vuotiaana. Työuran lyhyydestä ei kukaan pääse Vieno Pölläniemeä moittimaan.

Talonmies-vahtimestari on moniosaaja

Vieno Pölläniemi luettelee toimenkuvaansa kuuluneita tehtäviä tähän tapaan: portaitten puhtaanapito, konehuoneen hoito, ovien avaaminen aamuisin ja lukitseminen iltaisin, aamukahvien keittäminen opettajille, postin kuljetus, monistamiset, toimiminen opettajien apuna luokissa ja tavaroiden hankkiminen käsityöluokille. Joka paikan höylä, Vieno itse määrittelee tehtävänsä.

Vieno Pölläniemellä oli Keskuskoulun ala-aulassa oma lasikoppi, Vienon koppi. Mutta harvoin hänellä oli aikaa siellä istua. Aamulla ei koskaan tiennyt, mitä työpäivä tuo tullessaan. Pitkäveteiseksi työpäiviä ei voi moittia.

Vieno Pölläniemi kuvaa ammattiaan palveluammatiksi. Hänen puoleensa käännyttiin moninaisissa asioissa. Hän auttoi kanslisteja ja keittiöllä. Jos opettaja oli aamulla poissa, Vieno meni luokkaan pitämään oppilaille tuntia. Tyttöjen käsityötunneilla hän oli usein opettajan apuna. Myös poikien käsitöitä hän kertoo opettaneensa. Vienolla ei ole peukalo keskellä kämmentä ja häneltä onnistuu niin porakoneen kuin vannesahankin käyttö.

Vieno Pölläniemi on ollut mukana myös luokkaretkillä. Hän muistelee erityisellä lämmöllä matkoja Italiaan ja Viroon.

Keskuskoulun saneerauksen jälkeen Vieno Pölläniemen työt muuttuivat yhä teknisempään suuntaan. ”Uusien koneiden ja laitteiden käyttö piti vain opetella”, hän tuumii.

Remontin jälkeen Keskuskoulussa järjestettiin paljon kulttuuritilaisuuksia ja iltatyötä oli usein. Myös kaupungin luottamusmiehet pitivät kokouksia Keskuskoulussa. Suurin urakka hänen urallaan on ollut maaherran uudenvuodenvastaanotto. Keskisaliin ja luokkiin katettiin pöytiä, joka kerroksessa oli pukuhuone ja yläkerrassa tupakkahuone. Loppusiivous piti tehdä nopeasti, koska talo piti saada kuntoon seuraavaksi aamuksi koulupäivää varten.

Vieno Pölläniemi on iloinen siitä, että on saanut olla terve. Askelia kertyi työpäivän mittaan valtava määrä: Keskuskoulun opetustilat ovat kolmessa kerroksessa ja ruokala kellarissa. Ajokortittomana hän hoiti postien haut ja kauppareissut jalkaisin. Ehkä liikkuvassa työssä onkin hyvän terveyden salaisuus.

Kiinteistö Oy Kauppaporvarin tilojen valmistuminen vuonna 1999 vähensi Keskuskoulun iltakäyttöä. Rakennus tarjoaa monipuoliset kokouspalvelut ja konserteille on tarjolla upea Raahesali.

Ei vahtimestari, vaan Vieno

Vaikka työpäivät usein venyivät pitkiksi ja työtä on tehty sekä arkena että pyhänä, Vieno Pölläniemi ei valita. Eläkkeelle jäädessään hän painotti paikallislehden toimittajalle, että työ on ollut hänelle mieluista. Työvuosia on mukava muistella eläkepäivinä.

Vieno Pölläniemi kertoo, ettei hän ollut lapsille koskaan vahtimestari, vaan pelkkä Vieno. Oppilaat pyörivät ympärillä ja hän tunsi heidät nimeltä. ”Lapset olivat ihania”, hän sanoo ja esittelee lahjoja, joita hän on saanut työvuosiensa aikana: piirustuksia ja pieniä käsitöitä.

Keskuskoulun työyhteisöä Vieno Pölläniemi muistelee lämmöllä. Muutamat opettajat pitävät yhteyttä edelleenkin. Keskuskoulun keittäjä Helinä Kolari on hänen hyvä ystävänsä.

Vieno Pölläniemen eläkejuhla oli koko koulun juhla, läsnä olivat henkilökunnan lisäksi oppilaat.

Mökkeilyä ja matkailua

Kesämökki Ruottalossa on paikka, jossa Pölläniemet ovat akkujaan ladanneet. Eero oli innokas kalamies. Vaikka Vieno on luonteeltaan vilkas ja ulospäin suuntautunut, joskus on hyvä olla omassa rauhassa. Mökki on silloin hyvä pakopaikka.

Etelän aurinkoon Vieno on matkannut usein Helinän kanssa. ”Yhdessä olemme kolunneet Kreikan saaria läpi”, hän kertoo. Eikä hänellä ole aikomusta matkailusta luopua tulevaisuudessakaan.

Eläkepäivät kuluvat Nikolantiellä pihatöissä, käsitöiden parissa ja lukien. Lintulaudalla ja ison kuusen juurella on aina tarjolla evästä niin linnuille kuin oravillekin. Onpa Vienon ruokapöydässä käynyt kauriskin välipalalla.

Eeron elämänlanka katkesi vuonna 2015. Pariskunta sai viettää yhdessä 60 elämäntäyteistä ja rikasta vuotta.