Eila Mattila - tarkkailukarjakko päivänsäteenä

On talvinen sunnuntai helmikuussa 2017 Joutsan Laitjärvellä. Olen tullut vierailulle Eila Mattilan kotiin. Minulle on tarjottu alkajaisiksi runsas monen ruokalajin maalaislounas. Eila-emäntä siirtelee ruokailuastioita koneeseen ja valmistaudumme muistelemaan niitä neljää vuotta, jolloin olin tavannut Eilan ammatissa, jota tänään ei enää ole. Ei ole ollut enää vuosikymmeniin. Teemme aikamatkaa yli 60 vuoden taakse.

On kesä 1956. Kotiini Leivonmäen Piilolaan tuodaan hevosella työkäynnille nuori neitonen. Hän täyttää elokuussa 20 vuotta ja minä olen täyttänyt 13. Hän on Eila Mäkinen Joutsan Pappisista. Nuoresta iästään huolimatta hänellä on jo sen ajan koulutusta, työkokemusta ja ammatti.

Aikansa koulutettu

Rippikoulun jälkeen Eila oli lähtenyt heti kansanopistoon ja sen jälkeen Lahteen Kujalan karjatalouskouluun 1953. Koulutukseen kuuluvan harjoittelun hän suoritti Messilässä. Opintojen jälkeen löytyi karjakon paikka Hollolasta Hertsin tilalta. Työ siellä oli vaativaa jo 18 lypsävän kanssa, mutta Eila osallistui myös talon muihin töihin. Pärekaton teossa tai pellolla oltiin päivällä ja sitten suoraan navetalle. Siihen kevättalveen sattui vielä yleislakko. Silloin kaikki maito kirnuttiin voiksi, ja kurri juotettiin lehmille. Karjakkokaan ei olisi saanut olla navetassa. Kerran tarkastaja oli tulossa, mutta säikähti koiraa ja kääntyi takaisin. Karjakolle kuului oma huone, joka piti itse lämmittää. Eila muisteli, että vapaa-aikana tuli käytyä elokuvissa.

Sitten tuli käänne. Kujalan koulun opettaja Hilkka Seppälä soitti ja pyysi Eilaa tulemaan karjantarkkailukurssille. Hertsillä olivat kovin mielistyneet Eilaan eivätkä olisi millään laskeneet häntä pois. Eila kuitenkin palasi Kujalaan ja valmistui tarkkailukarjakoksi. Välittömästi löytyi jälleen koulutusta vastaava työpaikka, nyt kotiseudulta. Hän oli saanut nimityksen Joutsan tarkkailuyhdistykseen tarkkailukarjakoksi.

Eila Mattila luettelee vielä sujuvasti ne 34 taloa, jotka kuuluivat hänen kierrokseensa. Myös isäntien ja emäntien nimet olivat edelleen kirkkaina mielessä. Vain kahden talon isäntäväki ei muistunut sillä kertaa mieleen. Myöhemmin palautuivat nekin.

Talosta toiseen

Talosta toiseen siirtyminen oli aina oma seikkailunsa. Assistentin kamppeet vietiin useimmiten hevospelillä. Eila itse kulki välit omalla polkupyörällään. Maitoautonkuljettaja Tenho Haajanen joutui myös usein hoitamaan karjakon laatikoiden siirron. Eila sanoi hänen kommentoineen joka kerta samoin sanoin: ”Taas on tytön romppeet vietävä.”

”Kerran mentiin Ritvan ja Taunon kanssa jalkaisin jäitä pitkin Hääsaareen. Jäät olivat huonot. Sanoin lapsille, että minä menen mittasangon kanssa edellä. Älkää pudotko samaan avantoon! Toivo-isäntä toi aamulla pois ja kauhisteli, että olimme menneet juuri pahimpien virtapaikkojen vierestä. Kyllä Ritvan ja Taunon olisi pitänyt tietää.”

”Oltiin kovalla tuulella matkalla Ruokosuolta Hääsaareen. Veneessä oli maitopystöt, sikalaatikko (sika sisällä) ja sen päällä kymmenysvaaka. Vaaka liukui myrskyssä järven. Toivo-isäntä olisi ruvennut sitä vedestä haromaan, mutta minä olin jyrkästi toista mieltä. Rantaan selvittiin.”

”Vehmaan isännälle sattui kokous siihen aikaan, kun olisi pitänyt viedä tavarat Jalkalaan. Ongelma ratkaistiin niin, että isäntä valjasti lähtiessään hevosen valmiiksi. Kun olin saanut hommat tehdyksi, siirrettiin tavarat kärryyn ja ajoin ne Jalkalaan. Toin hevosen takaisin, riisuin ja vein talliin. Sitten piti vielä kävellä takaisin Jalkalaan. Eikä se ollut ensimmäinen kerta hevosen kanssa.”

Yöpyminen

Yöpymisolosuhteet olivat taloissa moninaiset. Kerran oli Leivonmäellä maalattu taloa. Eila pantiin nukkumaan kamariin, jossa hänellä ennen pitkää alkoi päänsärky ja oksennus.

Toisessa talossa oli lämmitetty pitkästä aikaa kamari hänen yöpymistään varten. Päätä alkoi särkeä. Hän ymmärsi kuitenkin katsoa uunia. Siellä oli vielä kekäleitä. Ei muuta kuin kiireesti pelti ja ovi auki.

Yhtenä pimeänä yönä Eila herää siihen, että isäntä raapii korvan juuressa tulitikkuja katsoakseen, kuka sängyssä nukkuu. Emäntä oli kyllästynyt isännän kännisiin toilauksiin ja lähtenyt yöllä livohkaan.

Ystävyyttä

Eila oli taitavana maatalon tyttönä haluttu henkilö monenlaiseen apuun. Luonteeltaan avuliaana ihmisenä hän osallistui mielellään kiertotalojensa kulloisiinkin työtehtäviin jopa vapaapäivinään.

Huttulan väen tarvitsi päästä johonkin reissuun. Olivat kysyneet Eilaa kotimieheksi. ”Säästin vapaapäiväni ja otin lisäksi pari taloa yhteen”, muisteli Eila. Talo sai turvallisen lomittajan.

”Kerran olin Savenahossa ystäväni Kirkonmiehen Kertun häissä töissä. Juhlatanssien jälkeen pesin vielä siinä kolmen aikoihin tuvan lattian. Sitten lähdin ajamaan pyörällä Joutsaan. Juuri ja juuri pysyin loppumatkalla pyörän satulassa.”  Eila oli silloin nuori, vahva ja sisukas.

Juksauksia

Naimattomat tarkkailukarjakot olivat maaseudun poikamiestaloissa mieluista miniäainesta. ”Piilolan Uuno pyysi minua kerran kanssaan iltatöiden jälkeen kyläkäynnille Kirkonmiehelle. Talossa olisi hänen ikäistään nuorisoa ja hänellä oli olevinaan ja ehkä olikin sinne asiaa. Hyvässä uskossa lähdin matkaan. Kun astuimme suureen tupaan, laukaisi Uuno vanhalle emännälle: ’Minä toin nyt sinulle miniän taloon’. Talossa oli poikamiesisäntä. Kyllä minä Uunolle suutuin aivan silmittömästi.”

Hankintoja

Paikkakunnalla oli tarvetta lehmien keritsemiskoneelle. Assistentti Eila ryhtyi toimeen. Hän järjesti kahdet karjaväen pikkujoulut iltamatyyliin 1.12.1957 ja 7.12.1958 Leivonmäen urheilutalolle. ”Nimismies Vanhaselta heltisi luvat, jos tytöllä oli riittävästi järjestysmiehiä”, muisteli Eila Vanhasen sanoneen. Ohjelmaa oli monenlaista. Asiapuolesta ensimmäisessä tilaisuudessa esitelmöi Hilkka Juvonen ja toisessa Joutsan eläinlääkäri Kontio. Markkulan talosta hankittiin maito riisipuuroon. Juhani Myllykangas auttoi arpajaisten järjestämisessä. Yrjö Saxberg saatiin soittamaan. Pääsyliput, ravintola ja arpajaiset tuottivat niin paljon, että kun kulut oli vähennetty ja keritsemiskone maksettu, niin rahat riittivät vielä kalkitsemisruiskuunkin.

Avioliitto

Kesällä 1960 Eila Mäkinen avioitui maanviljelijä Tauno Mattilan kanssa. Eila olisi vielä jatkanut mieluista ammattiaan, mutta aviomies totesi, että kyllä kotonakin on töitä.

Tunteja on kulunut ja Eila ei osoita kiireen kierämää. Nuori isäntä on käväissyt muina miehinä muutaman kerran vilkaisemassa, mitä sisällä oikein puuhataan. Tilan navetassa odottaa 12 lehmää, joiden lypsyn Eila hoitaa vielä aamuin illoin. Minä saan vilkaista keittiön monitorista kuvan navetan tilanteesta. Ollaan nykyajassa.

Aikalaismuistelo

Soitin seuraavana päivänä Huttulan emännälle.  96-vuotias Aili Lahtonen asuu vielä samalla tilalla Savenahossa, jossa Eila kiersi tarkkailukarjakkona. Hän muisti kirkkaasti nuo ajat.

”Oli niin ihmeellinen nuori tyttö. Kun meidän piti mennä aina Mäntsälään tai Lahteen, niin Eila saatiin monesti kotimieheksi. Oli varma ja luotettava hoitaja karjalle. Lapset olivat pieniä ja hän oli heitä kohtaan niin myötätuntoinen.”

”Lehmät tykkäsivät keritsemisestä. Ne seisoivat liikkumatta paikoillaan ja kuuntelivat tyytyväisinä.”

”Kun aamulypsyn toimet ja kirjanpitotyöt oli tehty, Eila ryhtyi kyytiä odotellessaan auttamaan talon töissä. Kitki turnipsia ja teki, mitä milloinkin.”

”Eila jäi elinikäiseksi ystäväksi. Vielä tänäänkin hän on kovin toimelias: lypsää tilan lehmät, marjastaa ja sienestää koko syksyn. Hän järjestää kodissaan monenlaisia tilaisuuksia ja on aktiivinen osallistuja moniin tapahtumiin, mikäli kyydit vain järjestyvät.  Hän on oikeudenmukainen ja rohkea sanomaan omat mielipiteensä. Osaa pitää puolensa, vaikka on muuten vaatimaton luonteeltaan.”