Kaisa Pudas - Kyläkaupassa vaihdettiin kuulumiset

Kaisa Pudas (s. 1939) piti kyläkauppaa Tarpiossa kaksi vuosikymmentä. Sinä aikana kylä ja sen asukkaat tulivat tutuiksi. Rautaruukin terästehtaan käynnistymisen jälkeen Raaheen muutti nuorta väkeä. Tarpio sai ensimmäiset asukkaat 1960-luvun alussa. Otanmäestä Raaheen muutti perheitä, jotka rakensivat kotinsa Tarpioon. Kaisa ja Markku Pudas ostivat syksyllä 1966 Tarpiosta puolivalmiin talon, jossa Kiven pariskunta oli aloittanut kyläkaupan pitoa. Pariskunta muutti Kanadaan. Kaisa aloitti kyläkauppiaana vuoden 1967 alussa. Hänelle kaupan tiskin takana seisominen oli tuttua työtä. Hän oli nuorena tyttönä ahertanut kauppa-apulaisena Himangalla ja Kannuksessa. Omassa kaupassa työpäivät venyivät usein pitkiksi. Lasten hoidossa auttoivat kotiapulaiset. Kauppaankin palkattiin apulaisia. Henkilökohtaista palvelua Asiakkaita palveltiin henkilökohtaisesti. Kauppias seisoi tiskin takana ja asiakas kertoi mitä oli tullut ostamaan. Kiirettä ei ollut eikä itsepalvelusta tiedetty mitään. – Se oli oikeaa asiakaspalvelua. Jauhot ja ryynit olivat irtotavaraa. Asiakkaan toivoma määrä mitattiin paperipussiin ja punnittiin. Vaaka piti kruunauttaa määräajoin. Näin varmistettiin, että se näytti oikean painon. Kahvit tulivat kauppaan papuina. Ne jauhettiin vasta kaupassa. Kahvi oli Paulingin, ja kahvipakettien päällä hymyili Paula-tyttö. Kaisa muistelee, että myynnissä oli ainakin Sinetti- ja Santos-merkkistä kahvia. Makkaroita oli tarjolla vain muutamaa laatua: lenkki-, tee- ja lauantaimakkaraa sekä paksua luonnonsuoleen tehtyä kyröläistä. Alkuaikoina makkaraa myytiin palana. Leipä kääräistiin valkoiseen paperiin. Maito mitattiin asiakkaan pääläriin litran mitalla. Jos asiakas maksoi ostoksensa käteisellä, myyjä repäisi käärepaperista pitkän liuskan ja merkitsi siihen kynällä ostosten hinnat. Pikku hetkessä hän laski loppusumman ilman laskukonetta. Useimmat asiakkaat ostivat vihkolle. Jokaista asiakasta varten oli oma vihko, johon ostokset merkittiin. Yleensä velat maksettiin tilipäivänä. Jos perheellä oli isoja maksuja, kyläkauppias jousti ja perhe sai automaattisesti korotonta maksuaikaa sen verran kuin oli tarpeen. – Kaikki laskutoimitukset laskettiin päässä, Kaisa vahvistaa. Lähiruokaa Elintarvikkeet olivat lähiruokaa. Maito tuli Raahen meijeristä päniköissä ja säilytettiin kylmähuoneessa. Myös voi ja juustot olivat paikkakunnan oman meijerin tuotteita. – Sitten tuli ne maitopussit. Kyllä niistä oli oma harminsa, kun saumat joskus vuotivat. Maitopusseja varten oli myynnissä kannuja. Pussia ei tarvinnut tyhjentää, vaan se laitettiin muovikannuun. Tyhjät maitopussit leikattiin nauhaksi, josta askarreltiin mattoja. Perunat tulivat alueen maanviljelijöiltä. Perunoita myytiin vain vähän, koska useimmat tarpiolaiset viljelivät perunoita ja juurikasveja kotitarpeiksi. Liha tuli kauppiaalle kokonaisina ruhoina, jotka paloiteltiin kaupassa. Myös jauheliha jauhettiin kaupassa. Makkaran ja suolalihan lisäksi ei juuri muita leikkeleitä ollut tarjolla. Eikä vakuumipakkauksia. Tarpion kaupassa myytiin pienten lähileipomoiden leipää. Maija Pasolla oli leipomo lähellä Saloisten koulua, Piehingissä oli Jokelan leipomo, Raahessa Juhan Leipä. Fazeria ja muita suuria leipomoita ei vielä ollut. Hedelmät tulivat tukkuliikkeen kautta – omenoita ja appelsiineja ainakin oli saatavilla. Nappeja ja naskaleita Monenlaista hilpentööriäkin piti kaupassa olla tarjolla: nappeja, vetoketjuja, ompelulankaa ja muuta pikku tavaraa, mitä kotitalouksissa tarvittiin. Saippuat ja pesuaineet kuuluivat tuotevalikoimaan, mutta kankaita ja vaatteita Tarpion kaupassa ei myyty. Pakastinta ei ollut. Ei siis myyty jäätelöäkään. Valmiita ruokia ei tietenkään ollut kaupan hyllyllä, vaan perheenäidit kokkasivat itse. – Eihän sitä voitu kuvitellakaan, että kohta eletään aikaa, jolloin napataan kaupasta mukaan valmiit lihapullat ja muusit. Makeannälkä tyydytettiin uskovaisten pastilleilla. Niitä kääräistiin paperitötteröön asiakkaan pyytämä määrä. Suklaalevyjä, tikkareita ja lakritsipötkyjä oli myös myynnissä. Limsaa myytiin aika vähän. Useimmissa perheissä limsakori ostettiin vain juhannukseksi. Talouskaljaa oli myynnissä kahden litran pulloissa. Kylän keskipiste Kylän kuulumiset kerrottiin ja kuultiin kaupassa. Kauppa oli seurustelupaikka, jossa kotirouvilla oli aikaa jutustella keskenään ja kauppiaan kanssa. – Kyllä se oli mukavaa. Siinä oppi tuntemaan ihmiset ja heidän tapansa. Eräällä rouvalla oli tapana järjestää joulun alla glögitarjoilu kaupassa. Hän toi sinne myös itse leipomiaan pipareita. Tarpiossa on aina ollut turvallista asua ja elää. Murtovarkaat eivät vierailleet kaupassa kertaakaan. Paitsi kerran eräät pikkupojat olivat käyneet luvatta hakemassa karkkia. – Se oli osittain meidän oma vika, kun ulko-ovi oli jäänyt yöksi lukitsematta. Pienessä kylässä syylliset löytyivät pian. He tulivat vanhempiensa kanssa kauppiaan puheille ja asiasta sovittiin. Kaupankäynti muuttui vähitellen: tuli itsepalvelu ja kiire. Kyläläiset siirtyivät markettien asiakkaiksi. Tarpion kyläkauppa sulki ovensa lopullisesti vuonna 1983.