Tämän tarinan naiset ovat modisteja, hattumaakareita, monessa polvessa: Anni – Maj – Anne-Maj. Käsityötaito on kulkenut suvussa sukupolvelta toiselle.
Taidetakojat, Adolf Fredrik ja Viljo Westman
Adolf Fredrik (1863–1942) asuu Kauppakadulla, jossa myös hänen pajansa sijaitsee. Hän takoo pajassaan upeita kupari- ja messinkitöitä, joista tulevat sukupolvet hänet muistavat. Lisäksi hän valmistaa arjessa tarvittavia esineitä kuten kolakärrynrattaita, reenjalaksia, viikatteita, välttejä, lapioita, kattiloita, pannuja ja saranoita. Nokisessa pajassa työstetään monenlaista metallia. Viljo-poika (1903–1956) oppii sepän ammatin isänsä pajassa ja jatkaa tämän jalanjäljillä. Hän avioituu Anni (Anna Maria) Heikkisen (1903–1976) kanssa vuonna 1926. Perheeseen syntyy neljä lasta: Reijo, Maj, Hely ja Iiris. Pariskunnan tiet eroavat vuonna 1935. Viljo solmii uuden avioliiton, mutta Anni ei kelpuuta ketään rinnalleen. Anni Westman on erittäin taitava modisti, hän valmistaa hattuja. Hänellä on muotiliike Raahessa 15 vuoden ajan. Hän tietää omat vahvuutensa ja on ylpeä taidoistaan. Kerran eräs hieno raahelaisrouva tuo hänelle kasan tilkkuja ja tilaa niistä hatun. Kun Annin mielestä erittäin hyvin onnistunut hattu on valmis, on asiakkaalla sitä ja tätä huomautettavaa. Anni purkaa hatun ja palauttaa sen rouvalle tilkkuina. Eikä suostu ottamaan työtä vastaan toistamiseen.
Maj, käsityöläiseksi syntynyt
Maj (1926–2010) imee jo äidinmaidossa käsin tekemisen taidon. Viisivuotiaana hän tietää, että hänestä tulee modisti. Pikku tyttö valmistaa nukeille juhla- ja morsiuspukuja, joihin kuuluu aina myös hattu. Maj on alle kymmenvuotias, kun vanhempien yhteiselo päättyy avioeroon. Anni jatkaa modistin työtä perustamassaan Raahen Muotiliikkeessä. Sota-aikana on pulaa kaikesta, joten hattujen teossakin vaaditaan kekseliäisyyttä. Vinteiltä pengotaan miesten hattuja ja ne muokataan naisten käyttöön sopiviksi. Ei ole ollenkaan epätavallista, että hikinauhan alta kömpii esiin lutikoita. 17-vuotiaan Reijon kuolema umpisuolentulehdukseen suistaa Anni-äidin pois raiteiltaan niin, ettei hän enää jaksa pitää liikettään. Hän myy kaiken. Perhe muuttaa Kokkolaan vuonna 1949. Maj yrittää löytää uusia tuotteita ja tukea äitiään. Muovinen käsilaukku on uutuustuote, johon saadaan malli Ruotsista. Maj ostaa muovia rullakaupalla. Anni ompelee laukkuja. Maj auttaa äitiään. Laukkuja sekä nahkaisia lompakoita myydään ympäri Suomea, myös Helsingin Stockmannille. Suutarinompelukone surisee pitkiä päiviä. Maj´lla on tavoite: hän haluaa modistiksi. On unelmien täyttymys päästä harjoittelijaksi Turkuun Aino Ekmanin muotiliikkeeseen, joka on siihen aikaan yksi maan suurimmista alallaan. Siellä työskentelee neljä modistia, kaksi ompelijaa ja kaksi myyjätärtä.
Maj perustaa oman muotiliikkeen
Anni muuttaa (3.2.1950) Kokkolasta Raaheen. Hely ja Iiris ovat jo lentäneet pesästä. Nuori modisti Maj tuntee olevansa valmis perustamaan oman liikkeen kotikaupunkiinsa. Muotiliike Maj Westman aloittaa toimintansa Brahenkatu 3:ssa 1.3.1950. Maj omistaa vain yhden ompelukoneen ja muutaman hattutukin. Intoa nuorella naisella on vaikka muille jakaa. Hänellä säilyy intohimo hattuihin läpi elämän. Ensimmäinen liikehuoneisto ei ole mikään häävi lukaali: vesi jäätyy yön aikana ämpärissä, nuppineulat putoilevat palelevista sormista lattianrakoihin kadoten ikiajoiksi. Tämä ei Maj´ta lannista, sillä työtä riittää, ja asiakaskunta kasvaa vähitellen. Raahen Porvari- ja Kauppakoulussa opiskeleva kemiläinen Aarno Ravander rakastuu Maj´hin. Hän palastaa muotiliikkeeseen läksykirjoineen – joskus ihan riesaksi asti. Maj on muistellut, ettei työnteosta tahtonut toisinaan tulla mitään, kun sulhanen ei malttanut pysyä poissa. Yhdessä nuoret suunnittelevat tulevaisuutta, ja Aarno perustaa radioliikkeen, koska Raahessa ei sellaista ole.
Hattuja joka lähtöön
Viisikymmentäluku on hattumuodin kulta-aikaa. Joka asulle ja vuodenajalle pitää olla oma hattunsa. Hatut valmistetaan käsityönä. Kesäisin käytetään keveitä olkihattuja. Ihmiset haluavat suojata kasvot ja hiukset auringon porotukselta. Syksyisin pään suojaksi asetellaan lämmin huopahattu. Talvella ovat käytössä turkishatut. Maj tykkää turkissesongista. Sotien jälkeen turkislakkeja valmistetaan kanista, oravasta ja lampaasta. Sitten tulevat muotiin pitkäkarvaiset supikoira, kettu ja majava. Minkki pitää pitkään pintansa muotiturkiksena. Muodikas nainen kietoo kaulansa ympäri puuhkan, joka on samaa turkista kuin hattu. Kettu- tai minkkipuuhkassa on pahvinen pääkallo, jolle ilmettä antavat lasisilmät. Anni on erityisen taitava pahvipääkallojen käsittelijä, varsinkin ilmeen loihtiminen vaatii erityistä osaamista.
Kauppakadulla osoitteesta toiseen
Muotiliike Maj Westman siirtyy Brahenkatu 3:sta Kauppakadulle, jossa osoite vaihtuu monta kertaa: ensin liike toimii Plantingin talossa, sitten apteekin talossa ja sitten Roihun talossa. Maj solmii avioliiton Aarno Ravanderin kanssa vuonna 1951. Heille syntyy neljä lasta: Anne-Maj, Kai, Rita-Maria ja Arto. Avioliiton kariuduttua vuonna 1962 lapset jäävät Maj´n vastuulle. Maj on paitsi taiteilija myös liikenainen, hän hankkii muotiliikkeestä elannon suurelle perheelleen. Anni-mummo asuu tyttären perheen kanssa. Hän auttelee kotitöissä ja ompelee myyntiin asti nukkeja, pannumyssyjä ja muita pieniä tekstiilisiä käyttöesineitä. Kun apteekki laajentaa toimintaansa, on muotiliikkeellä muutto edessä. Muotiliikkeen tavarat varastoidaan Roihun piharakennukseen, sillä Maj´lla on vakaa aikomus muuttaa Etelä-Suomeen, jossa asuu unkarilainen pianisti ja pianonsoitonopettaja Andras Fekete, Maj´n tuleva aviomies. Hän viihtyy Etelä-Suomessa vain osan kesästä poikien kanssa, sillä eihän palijasjalakanen raahelainen voi elää muualla kuin Raahessa. Syksyllä muotiliike avaa ovensa Roihun talossa. Tavaroita ei ehditä purkaa laatikoista, kun asiakkaita on jo ostoksilla. Maj tekee pitkää päivää yrityksessään. Hän palkkaa avukseen harjoittelijoita. Kun Anne-Maj pääsee peruskoulusta, hän on 15-kesäinen ja alkaa opiskella modistin ammattia äitinsä muotiliikkeessä. Alan koulutukseen hänen ei kannata lähteä, sillä äiti opettaa hänelle kaiken, mitä modistin ammatissa on opittavaa. Työ tekijäänsä neuvoo. Huushollihommat eivät ole Maj´n vahvinta osaamisaluetta, joten perheessä on aina kotiapulainen huolehtimassa arjen rutiineista.
Uusi elämä
Maj solmii toisen avioliiton keski-ikäisenä Andras Feketen kanssa vuonna 1967. Heille syntyy Ilona-Helmi-tytär vuonna 1969. Elokuussa 1970 huushollia tulee hoitamaan Hanna Manninen (1918–1991), jolla vuosikymmenien kokemus kotihengettären töistä. Hanna on topakka nainen ja saa 10- ja 13-vuotiaat pojat jopa siivoamaan oman huoneensa. Työpäivät liikkeessä venyvät usein pitkiksi, eikä uusperheen vetäminen aina ole helppoa. Muotiliike hankkii uuden upean liiketilan Laivurinkadulta 1970-luvun alussa.
Maj leikisti eläkkeellä
Muotiliike Maj siirtyy virallisesti Anne-Maj Aholan nuoriin osaaviin käsiin vuonna 1987. Maj pääsee eläkkeelle. Niinhän sitä voisi kuvitella. Eläkeläinen ei osaa asettua joutilaisuuteen, vaan hänen askeleensa johtavat muotiliikkeeseen joka iltapäivä. Ei hän siellä jouten maleksi, vaan tekee hänelle niin mieluista työtä, tarttuu niihin työvaiheisiin, joista Anne-Maj ei tykkää. Äiti ja tytär työskentelevät yhdessä. Kumpikin tietää vahvuutensa ja paikkansa. Muotiliikkeen toiminta jatkuu 59 vuotta. Vuonna 2009 järjestetään loppuunmyynti. Anne-Maj lopettaa yritystoiminnan terveydellisistä syistä. Hän tekee edelleen hattuja voimiensa mukaan.
Kirjoittaja
Kirsti Vähäkangas
Lähteet
Maj Feketen keräämät lehtileikkeet, Pia Tervoja: juttu Kotiliedessä nro 17/2007, Kirsti Vähäkangas: Juorupeili-kirja, haastattelu: Anne-Maj Ahola (o.s. Ravander).
Julkaistu kirjassa: Kirsti Vähäkangas, Eijjoo lööperiä! Meijjän kaupunki tarinoi. Kustannus HD 2014.
Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.
Mikäli kirjoituksessa on virheitä, olethan yhteydessä yhteydenottolomakkeen kautta. Henkilötietojen tarkastuksesta löydät lisätietoja tietosuojalausekkeesta.