Leena Koivu - Välitöinä käärittiin siderullia

Leena Koivu (o.s. Salkosalo) meni apuhoitajakouluun vanhempien vastustuksesta huolimatta eikä ole katunut päätöstään. Hän sai työskennellä mieluisessa työssä Raahen sairaalassa 30 vuotta. Ei tullut opettajaa, tuli hoitaja Leena Koivu on aina asunut Raahessa. Isä oli poliisi. Äiti oli kotona. Isä toivoi hänestä opettajaa. Leena halusi töihin sairaalaan, kun siellä haisikin niin hyvälle. Keskikoulun jälkeen hänelle järjestyi harjoittelijan paikka Gellmanin sairaalassa. Vanhemmat luulivat, että tyttö tulee kipinkapin kotiin, kun joutuu kohtaamaan sairaalan arjen. Toisin kävi. Leena pysyi päätöksessään ja valitsi Hämeenlinnan apuhoitajakoulun, vaikka olisi päässyt myös seminaariin. – Sairaalan talouspäällikkö Jaakko Hassi oli soittanut isälle töihin, että nyt olisi paikka auki, Leena kertoo työpaikan löytymisestä. Hän ilmoitti Hassille, että on valmis töihin. Ja asia oli sillä selvä. Hinni Niemi jäi pois ja Leena pääsi tilalle lokakuussa 1963. Yksi lääkäri ja muutama hoitaja Gellmanin sairaalassa työskenteli yksi lääkäri. Hoitohenkilökuntaa oli kymmenkunta. Harjoittelija ahersi kaikissa töissä hoitajien apuna ja niin ne työt opittiin. Aamulla tehtiin voileivät, keitettiin teetä ja vietiin potilaille. Kannettiin puita kakluunien eteen. Keskuslämmitystä ei ollut. Potilaat pestiin joka aamu: pesuvatiin lämmintä vettä, hantuuki kainaloon ja potilaan luo. Petivaatteet tuuletettiin päivittäin, sängyt petattiin. Sairaalassa oli yksi allas, jossa pesuvadit pestiin. Ne huuhdeltiin ammeessa. Samassa ammeessa kylvetettiin potilaita, joilla oli märkiviä haavoja. Tämän jälkeen amme taas puhdistettiin huolella. Suihkua ei ollut. Leikkauksia tehtiin paljon. Leikkausten jälkeen instrumentit pestiin, keitettiin autoklaavissa, kuivattiin, pyyhittiin pirtulla, rasvattiin parafiinilla ja laitettiin puhtaitten liinojen väliin. Käytetyt sidetarpeet pesetettiin. Puhtaudesta huolehdittiin hyvin eikä sairaalabakteeria esiintynyt. Välitöinä rullattiin puhtaita sidetarpeita. Myös röntgenkuvia otettiin. Röntgenkone piti melkoista pauketta. Kerran se pölläytteli savuakin. Tulipaloa ei kuitenkaan syttynyt ja kuvat saatiin otetuksi. Röntgenin vaatimat liuokset tehtiin itse. Kuin toinen koti Leenalle Gellmanin sairaala oli kuin toinen koti Leenalle. Siellä synnyttiin ja kuoltiin. Eikä siellä mitään kummituksia ollut, höpsistä! Leena ei koskaan pelännyt yövuorossakaan, vaikka siellä ei saanut edes ovia lukkoon. Kukapa sitä olisi sairaalaan tullut varkaisiin tai häiriköimään! Aika oli toinen kuin nyt. Kiesvaaran aikana sairaalaan saatettiin tulla talvella vain sen takia, että siellä oli lämpimämpi kuin omassa mökissä. Leena muistaa erään papan, joka tuli Siikajoelta kapsäkin kanssa. Hänelle laitettiin makuupaikka penkkien päälle, koska potilaspaikat olivat täynnä. Lääkäri Tolvanen tutki miehen, totesi terveeksi ja määräsi kotiin. – Minä oon ruukannu olla täällä talvisydämen, pappa vänkäsi, mutta Tolvanen passitti hänet pois. Monet vaivat paranivat kotikonstein. Leena muistaa, kun hänellä pikku tyttönä tuli korva kipeäksi. Salkosalon mummu lorautti korvaan tipan pissaa ja puhalsi savua päälle. – Sillä se korva parani, Leena nauraa.