Anna Mustosen sana oli laki kirjastossa

Kirjastonhoitaja Anna Mustonen oli legenda jo eläessään. Hänet muistetaan tiukkana kirjastontätinä, joka ei suvainnut minkäänlaista meteliä tai kurittomuutta kirjastossa. On myös sanottu, että hän kasvatti raahelaisia kakaroita ihmisiksi.

Kauppias Mustonen Pekkatorilla

Anna Alina Mustonen syntyi Limingassa kauppias Jaakko Mustosen (1859–1921) perheeseen. Limingan lakeuksilta Jaakko ja Maria (1860–1945) sekä lapset, – Erkki (1890–1920), Jaakko (1892–1964), Katri (1893–1985), Jenny (1896–1913), Niilo (1898–1988) ja Anna (1902–2000) – muuttivat merituulten Raaheen vuonna 1910.

Muistitiedon mukaan Mustoset asuivat Pekkatorilla Hedmanssonin talossa. J. Mustosen liikkeen kaupparekisteriakti 3.705 on Kansallisarkistossa säilytettävässä Patentti- ja rekisterihallituksen arkistossa. Lakanneiden yritysten kaupparekisteriasiakirjojen (kotelo Eb 107) tietojen mukaan liikkeen sijaintipaikka Raahen kaupungissa oli IV kaupunginosa N:o 22.

Mustonen oli luonteeltaan huumorintajuinen mies, varsinainen välläke, josta kerrotaan monia hauskoja tarinoita. Eräänä kauniina kesäiltana Mustonen istui ongella Pakhuusin rannassa. Ongen siima oli paperinarua. Koho painui veden alle alavariinsa. Uteliaat kaupunkilaiset kehottivat kauppiasta nostamaan saaliin pintaan. Suuren katsojajoukon todistaessa hän kiskoi kuiville melkoisen vonkaleen ja sitä tutkittuaan totesi: ”Voi hyvät ihmiset, tämähän on priima suolasilli! Minä kun olen luullut, että näitä saa vain Mustosen kaupasta.”

Yhtenä päivänä Mustonen pyysi kaveriaan katsomaan uutta soittokonetta konttorin puolelle, jossa tuo ihmeellinen vekotin oli. ”Laita sormi tuohon soittolevylle kahden raudan väliin”, kauppias usutti. Kun pahaa aavistamaton kaveri teki työtä käskettyä, kauppias väänsi hanttaakia niin, että kaverin sormet litistyivät. Silloin kajahti ilmoille kova parahdus.

Mustonen joi kahvinsa aina samasta mukista, joka tyttöjen, Annan ja Katrin, mielestä oli likainen ja rumakin. Kerran tytöt päättivät pelata mukilla.

”Lyö sinä halolla, niin minä nostan”, sanoi toinen tytöistä. Ja näin tehtiin. Kuten arvata saattaa mukille kävi pelissä köpelösti: se meni säpäleiksi. Asia raportoitiin isälle.

”Teillä ei kestä harmaja kivikään, ja sekin on sinelmillä”, isä tuhisi hampaitaan kiristellen.

Mustosen perheessä luettiin paljon. Kirjoja ostettiin kirjakaupasta ja lainattiin kirjastosta. Anna oli kirjojen suhteen kaikkiruokainen jo pikku tyttönä.

Mustonen luopui kauppiaan urasta, kun terveys heikkeni. Perhe asui senkin jälkeen Pekkatorilla ja muutti 1940-luvulla Yritysperälle.

Kauppaopiston kautta kirjastokursseille

Perheen muutettua Raaheen Anna kävi Seminaarin Harjoituskoulua vuosina 1910–1913. Sitten hän kävi keskikoulua, josta erosi viidenneltä luokalta vuonna 1919. Sen jälkeen hän opiskeli Raahen Porvari- ja Kauppakoulussa saaden merkonomin paperit 3-vuotiselta kurssilta vuonna 1922.

Kauppaopistossa hän sai kipinän kirjastonhoitajan työhön. Maisteri Lokka kannusti ahkeraa lukijaa alalle. Hän ryhtyi kouluttautumaan kirjastonhoitajaksi suorittamalla vuonna 1928 Kansanvalistusseuran kirjastonhoitajan kurssin kirjekurssina. Samana vuonna hän oli työharjoittelussa Oulun ja Turun kaupunginkirjastossa. Kummassakin paikassa hän työskenteli 1,5 kuukautta, mutta koska hän teki pitkiä päiviä, hän sai todistuksen kolmen kuukauden harjoittelusta.

Vuonna 1930 hän pääsi valtion kirjastotoimikunnan järjestämille ammatillisille kirjastonhoitajien valmistuskursseille Helsinkiin. Opiskelupaikaksi oli vuokrattu Helsingin kaupunginkirjastosta pääkirjaston talosta luentosali. Referenssiharjoitukset suoritettiin mainitun kirjaston opintolukusalissa. Neljä kuukautta kestäneiden kurssien ohjelmaan kuului 86 luentoa sekä keskustelutunteja ja retkiä. Muiden taitojen lisäksi opetettiin erityinen kaunokirjoitustyyli, koska kortit kirjoitettiin käsin. Annan kaunokirjoitus oli erittäin kaunista.

Vielä saman vuoden lokakuussa Anna Mustonen sai aloittaa työt kirjastonhoitajan apulaisena Raahen kirjastossa. Vuonna 1932 hän kokeili ammatillisten siipiensä kantavuutta vt. kirjastonhoitajana.

Päättäväinen nuori nainen hakeutui huhtikuussa 1933 Rauman kirjastoon vt. kirjastonhoitajaksi. Sijaisuus jatkui 30.4.1935 asti. Hän asui täysihoidossa äidin ja pojan huushollissa. Anna Mustosen aterioidessa pikku poika istui häntä vastapäätä ja katsoa nakotti silmiin. ”Ethän ota lisää”, hän toisteli. Elettiin niukkoja aikoja, ja Anna olikin jälkeenpäin ihmetellyt, mistä vuokraemäntä loihti aterioiden ainekset.

Vuonna 1935 Anna Mustonen palasi Raaheen hoitamaan kirjastonhoitajan apulaisen tehtäviä. Hänet valittiin Raahen kirjaston kirjastonhoitajaksi opettajatar Gerda Holmströmin jälkeen 15.5.1940. Hän työskenteli omien sanojensa mukaan maailman parhaassa työssä 31.12.1967 saakka, jonka jälkeen aloitti virkeät eläkepäivät.

Mustosen lapsista kukaan ei purjehtinut avioliiton satamaan. Niilo muutti aikuisena Säkylään mutta palasi Raaheen viettämään eläkepäiviään. Katri teki elämäntyönsä pankkivirkailijana Kansallis-Osake-Pankissa Raahessa.

Ensimmäinen ammattilainen Raahessa

Kansanvalistusseuralla oli huoli kirjastonhoitajien koulutuksesta 1900-luvun alussa. Kirjastonhoito otettiin kansakoulun seminaarien opetusohjelmaan vuonna 1911. Tätä koulutusta annettiin peruskoulun ja korkeakoulujen tutkinnonuudistukseen 1970-luvulle asti.

Seminaarien kirjasto-opetusta seurasivat Tuusulan kirjastokurssi, Kordelinin kurssi vuonna 1920 sekä valtion kirjastotoimikunnan valmistuskurssit vuosina 1924, 1930, 1934, 1937, 1941–1942. Kansanvalistusseuran kirjeopiston kirjekurssit aloitettiin 1920-luvulla.

Pääsyvaatimuksena valmistuskursseille oli alun perin ylioppilastutkinto, mutta vuonna 1928 kirjastoasetuksen myötä alimmaksi pohjakoulutusvaatimukseksi tuli keskikoulu. Tärkeänä pidettiin, että kursseille tulevat olivat harjoitelleet kirjastossa muutaman kuukauden ajan.

Anna Mustonen oli Raahessa ensimmäinen henkilö, jolle kirjastonhoito oli ammatti, vaikkakaan ei kokopäiväinen. Hänen seuraajansa Paula Pirinen palkattiin kokopäivätyöhön.

Tiukan järjestyksen kirjasto

Anna Mustosen uran alkaessa kirjasto toimi Pakkahuoneen (nyk. Raahen museo) yläkerrassa, jossa ei ollut minkäänlaisia sosiaalitiloja. Vessa-asioille oli juostava rantasaunan päädyssä olleeseen yleiseen ulkohuussiin.

1900-luvun alkupuolella Raahe oli pieni ja köyhä kaupunki, jonka kirjastomäärärahat olivat niukat. Kirjasto käsitti kaksi huonetta, joista toinen oli kirjasto ja toinen lukusali, jossa istui ukkoja lehtiä lukemassa. Kerralla sai lainata yhden kirjan kaunokirjallisuutta ja yhden tietokirjallisuutta. Lastenkirjoja säilytettiin kirjakaapissa, jonka avaamista odotti aina lauma lapsia. Aikuisten kirjoja ei lapsille lainattu, ikäraja oli tarkka.

Kirjastossa oli käyttäydyttävä hyvin: lakki oli otettava pois päästä, oli tervehdittävä reippaasti selvällä ja kuuluvalla äänellä, kumarrettava tai niiattava eikä purukumia saanut jauhaa. Kirjastossa vallitsi ehdoton hiljaisuus. Käyttäytymissäännöt olivat yhtä ankarat kuin kasarmilla.

Siitä Anna Mustonen suuttui kovasti, kun vilkkaat poikaviikarit ja jotkut tytötkin tykkäsivät laskea pyllymäkeä kirjaston jyrkkiä portaita alas.

Kerran eräs Rantakadulla asunut poika tuli lainaamaan kirjoja likaisin käsin. Anna Mustonen lähetti pojan kotiin käsienpesulle ennen kuin suostui palvelemaan häntä. Oppi meni niin hyvin perille, että poika näytti tämän jälkeen Annalle puhtaat kädet aina kirjastoon tullessaan.

Kerran eräs Saloisten kunnan puolella asunut tyttö sai Raahen kirjastoon kirjastokortin, kun Anna Mustonen ei sattunut olemaan paikalla. Asiakkuus jäi lyhyeksi, kun hän palautti kirjoja, ja Anna huomasi hänen lakatut kyntensä. ”Kynsilakkaa noin pienen lapsen kynsissä!”

”Kenen tytär sinä olet?” Anna Mustonen tivasi. Sukunimen kuultuaan hän raivostui: ”Sen syntisen soittajan tytär! Sinulla ei ole asiaa tänne. Asut Saloisten puolella ja voit käydä Saloisten kirjastossa.” Tämä oli rankkaa pienelle tytölle, mutta ei auttanut muu kuin ajatella, että Anna ei ymmärtänyt isän musiikkimaailmaa. Yhteislyseossa opiskelleen tytön oli asioitava Saloisten kirjastossa, vaikka sinne oli pitempi matka kuin Pekkatorille.

Eräänä keväänä Raahessa oli riehunut joku tarttuva tauti, ja Anna Mustosta huolestutti taudin leviäminen kirjojen välityksellä. Kesälomalle lähtiessään hän ripusti kirjat pyykkinarulle tuulettumaan lääkäri Tauno Kiesvaaran ohjeiden mukaan.

Kirjat olivat harvinaisia ja arvokkaita. Anna Mustosen sydämenasiana oli pitää kirjoista hyvä huoli. Lasten kirjasto oli suljettuna kesäisin. Kirjoissa oli suojakannet, jotta ne kestäisivät kovaa käyttöä, ja joka kesä ne piti puhdistaa. Anna vei kirjat kotiinsa, jossa talkoisiin osallistuivat sisar ja veli.

Friemanin talosta uudet tilat

Lukusali siirrettiin marraskuussa 1935 entiseen työväentaloon. Lisätila mahdollisti lainaustavan muuttamisen avohyllyjärjestelmään vuoden 1936 alusta. Kirjaston täyttäessä 100 vuotta vuonna 1952 tehtiin remonttia, jotta voitiin ylpeänä esitellä tiloja alan toimijoille, joita saapui juhlaan eri puolilta Suomea.

Iso edistysaskel oli muuttaminen Pekkatorille Friemanin taloon vuonna 1959. Nyt saatiin käsikirjasto, lukusali, aikuisten ja nuorten osasto sekä lapsille satunurkkaus.

Seminaarilaiset olivat ahkeria kirjaston käyttäjiä, sillä he tarvitsivat tietoja esitelmiinsä. Lisäksi he olivat mainioita satutätejä ja -setiä. Suosituilla satutunneilla ei vain luettu satuja, siellä esitettiin tarinoita näytellen.

Lapset olivat lähellä Anna Mustosen sydäntä. Hän hankki satutunteja varten kreppipaperia, josta yhdessä askarreltiin näytelmien henkilöille kruunuja ja enkelinsiipiä. Lapsia varten oli myös piirustustarvikkeita.

Satutuntien yhteydessä järjestettiin tietokilpailuja, joista Anna Mustonen on kertonut hauskan tapauksen: Lapsilta kysyttiin, kuka tunnettu raahelainen kuoli vuonna 1808? Yks kaks lapset häipyivät jonnekin. He piipahtivat hautausmaalle katsomaan hautakivestä oikean vastauksen.

Anna Mustonen hoiti kirjaston kaikki toimet yksin, vain sairauden tai muun poissaolon takia palkattiin sijainen. Kun työaika ei enää viimeisinä työvuosina riittänyt kaikkeen, hän vei osan töistä kotiinsa, jossa Katri-sisar hoiti kirjaston kortistoa.

Kirjasto toimi Friemanin talossa vuoteen 1980 asti, jolloin kaupunkiin valmistui uusi kirjastotalo Rantakadun varteen.

Koti Yritysperällä

Anna Mustonen viihtyi Yritysperän kodissaan ja sai asua siellä melkein elämänsä loppuun saakka. Seitsemän viimeisen vuoden ajan Annaa ja hänen talouttaan hoiti lähihoitaja Aune Koskelin. Eläkevuosinaan Anna nautti aamutuimaan kahvit rinkeleiden kera ja lähti sitten koiran kanssa lenkille luontoon.

Hänellä oli tapana kerätä luontoretkiltä kukkia ja oksia, jotka hän sitten laittoi kuivumaan peräkamarin komeroon. Naapurit ja ystävät saivat joulun alla upeita kuivakukka-asetelmia ja itse askarreltuja kortteja.

Metsäretkiltään Anna Mustonen palasi usein taskut täynnä kiviä, joista hän rakenteli pihalle seitoja. Lisäksi hän koristeli pihan maalatuilla kivillä. Pihan hoito ja kukkien kasvattaminen olivat Annalle tärkeitä. Pihamaalla kukoistivat raahelaisten perinteisten perennojen lisäksi kaitaröyhytattaret ja idänhärmäpaju.

Mustosen perheeseen kuului aina koira. Rotu vaihteli: oli saksanpaimenkoiria, mäyräkoira, laivakoiria ja mopsi. Koiriaan Anna Mustonen hoiti huolella ja oli Oulun eläinlääkäriaseman vakioasiakas. Hän ystävystyi eläinlääkäreiden kanssa niin, että he tulivat toisinaan katsomaan koiraa Yritysperälle. Hän ulkoilutti Geisha-koiraansa 96-vuotiaaksi asti potkurin kanssa liikkuen. Eläinrakkaalla Annalla oli kaksi häkkilintuakin, seeprapeippoja.

Annan Mustosen rakkaus kirjoihin ei sammunut iän myötä, vielä yli 90-vuotiaana hän luki romaaneja ilman silmälaseja, eikä uni tullut silmään ennen kuin oli lukenut pätkän hyvää kirjaa.

Kesäparatiisi Iiläisissä

Mustan ja Iiläisen alue oli laidunmaata 1900-luvun puoliväliin saakka. Hevoset juoksivat vapaina kesämökkien pihoilla. Eeva-Leena Oesch kertoo, ettei hän koskaan pelännyt hevosia, hän syötti niille salaa hiivaa, koska ne tykkäsivät siitä.

Alueelle mentiin portista, jota vartioi sokea mummu. Oeschin mökkinaapureita olivat ainakin Mustoset, Timoset, Sundmanit ja Perkiset.

Eeva-Leena tutustui Anna ja Katri Mustoseen ikimuistoisella tavalla noin kuusivuotiaana. Hän meni silittämään Mustosen susikoiraa, Tomia, joka vartioi kesämökkiä. Tytöstä ja koirasta tuli heti hyvät kaverit. Lapsettomat neidit ottivat Eeva-Leenan ”ottolapsekseen” ja kutsuivat häntä Pirilinnuksi.

”Minulle tarjottiin siellä ihania herkkuja ja sain olla kaiken huomion keskipisteenä”, Eeva-Leena muistelee. Hän sai juoda jopa kahvia, jota ei kotona tarjottu lapsille.

Mustosten tontilla oli mökki, sauna ja erillinen keittiö. Isolahden rannalla keikkui soutuvene, jolla tehtiin retkiä Äijään. ”Mökillä naurettiin ja tehtiin hassuja juttuja”, Eeva-Leena kertoo nauraen.

Niilo-veli tuli Säkylästä Raaheen kesänviettoon. Sisaruksilla oli tapana vuokrata auto, jota kuljetti Arvo Asukas, ja matkustaa Lappiin ja Norjaan. Kesämökki paloi eräänä kesänä Mustosten Lapin-matkan aikana.

Uusi mökki rakennettiin sen tilalle (rakennuslupa maistraatti 13.9.1965 § 212). Piha istutuksineen oli yksi Iiläisten kauneimmista ja pihalla kukoistivat monet kukat, osa niistä oli tuotu Lapista. Keskellä pihaa oli pieni valkoinen allas, jonka pohja oli sininen. Altaassa uiskenteli styroksinen joutsen.

Valkovuokot ja sinivuokot puhkesivat kukkaan aikaisin keväällä. Mökin pihassa kasvoi myös punakukkainen muoto sinivuokosta, joka lienee syntynyt Iiläisissä. Sinivuokko on levinnyt siemenestä kuusikkoon. Keväistä kukkaloistoa jatkoivat narsissit, idänsinililjat ja lumikellot. Iiläisissä viihtyivät myös kotkansiivet, mukulaleinikit, luhtalemmikit, liljat, okakuuset, humalat ja loistopeurankellot.

Erikoisin Anna Mustosen kukista lienee ollut artturinkellukka, joka on melko varmasti syntynyt Iiläisissä sinne tuodun tulikellukan ja luonnonvaraisen ojakellukan risteymänä. Kantanimeksi on annettu epävirallisesti ”Anna”. Kukkaloiston lisäksi mökkitontilla kukoistivat marjapensaat.

Lapaluodossa asuneet Liinamaat olivat Mustosten hyviä ystäviä ja vierailivat usein Iiläisten mökillä. Vastavuoroisesti Mustosen neidit viettivät kauniita kesäiltoja Lapaluodossa Liinamaiden talon parvekkeella.

Eeva-Leena sai käydä yökylässä myös Mustosten kotona Yritysperällä. Siellä hän sai nukkua höyhenpatjalla. Reipas tyttö käveli Haaralankadulta Yritysperälle. ”Matka ei ole pitkä, kun oikaisee radan yli, pihojen poikki ja aitojen ali”, hän huomauttaa.

Anna Mustonen oli tomera ja käsistään kätevä. Hän maalasi mökillä ja kotona niin huonekalut kuin aidatkin. – Se onkin kesä, kun Mustosen neiti tulee ostamaan maalia, oli rautakauppias Kallio todennut.

Kun Anna Mustonen yhtenä kesänä oli maalannut mökkitonttia kiertävän aidan punaiseksi, tuhri pihapiirissä laiduntanut lammas itsensä tuoreeseen maaliin. Touhun tyttönä Anna päätti pestä lampaan. Pesutulos ei ollut valkoinen vaan entistäkin punaisempi lammas!

Huumorintajuinen seuraihminen

Anna Mustonen oli kaikkea muuta kuin byrokraatti. Hän oli huumorintajuinen ja seurallinen ihminen ja järjesti kotonaan niin juhannus- kuin vappujuhlatkin. Annanpäivä oli erityinen juhlapäivä. Pöytä oli katettu koreaksi. Jäätelö ja lakkahillo kuuluivat aina pöydänantimiin. Annan juhlissa oli kaikilla hauskaa.

”Meitähän oli Gertrud Swanljung, Gretel Salmi ja Kerttu Husu minun lisäkseni, jotka Anna Mustonen aina kutsui Annanpäiville”, Meeri Larsson muistelee. Hän kyläili Annan luona usein ja Anna kävi Meerin luona. Anna seurasi päivän tapahtumia tarkasti ja antoi Meerille viisaita neuvoja valtuustotyöskentelyyn.

Kotipihassaan Anna Mustonen piti epävirallista kesäkahvilaa muutamana kesänä. Hän oli itse tehnyt kyltin kadun varteen ja itse hän palveli asiakkaat, joilta ei tietenkään perinyt maksua.

Kun Meeri työskenteli Raahen seminaarissa kielten opettajana 1960-luvulla, hän sai mennä seminaarin kirjallisuuspiirin kanssa Anna Mustosen vieraaksi Yritysperälle. Annan kodissa vallitsi ystävällinen ja kultturelli ilmapiiri. Hän oli jo tuolloin eläkkeellä, mutta keskusteli mielellään kirjallisuudesta kaikkien kanssa.

Anna Mustonen lienee vuosien saatossa tullut toisiin aatoksiin kynsilakkaa käyttäneen tytön isän musisoinnista, koska kutsui hänet soittamaan syntymäpäivilleen elämänsä ehtoopuolella.

Anna sai hatun, puiston ja patsaan

Sanavalmis ja kantaaottava kirjastonhoitaja sai painaa päähänsä Fiian hatun Pekanpäivien pääjuhlassa vuonna 1986. Hänen ansiokseen luettiin myös toimiminen useissa järjestöissä.

Anna Mustonen seurasi tiiviisti aikaansa ja otti kantaa ajankohtaisiin asioihin. Heinäkuussa 1996 hän antoi Raahen Seudulle haastattelun, jossa paheksui Pekanpäivien ja merikaupunkimessujen yhdistämistä. Asia sapetti häntä niin, että sanoi lopettavansa Pekanpäivien tapahtumiin osallistumisen ihan tykkänään.

Annan kotikulmilla Yritysperällä sijaitsee Anna Mustosen puisto. Alueella toimi pitkään lasten liikennepuisto, mutta sen siirryttyä Pikkulahdelle alue jäi hoitamatta. Alueelle esitetään kaavamuutosta ja sinne halutaan rakentaa senioriasuntoja. Tätä kirjoitettaessa asian käsittely on kesken.

Kesällä 2010 paljastettiin Kari Juvan veistospuistossa Nuori Anna -veistos. Pronssivaloksen lahjoitti Raahen kaupungille E. Helaakoski Oy. Valutyön on tehnyt Taidevalimo Kurantti Oy Lapinlahdelta.

Kuvanveistäjä Kari Juva kertoo, että Anna Mustonen oli hänen äitinsä hyvä ystävä. – Me tavattiin usein Annaa ja Katria, käytiin Iiläisissä heidän mökillään ja he kävivät meillä, Kari muistelee.

Kari Juva oli 1950-luvulla innostunut vuolemaan pieniä puuveistoksia. Anna Mustonen toi hänelle kirjastosta Albin Kaasisen kirjan, joka käsitteli puuveistoksia niin mielenkiintoisella ja vapaalla tavalla, että se muutti nuorukaisen elämän tyystin. Hän oli suorittanut Raahen Porvari- ja Kauppakoulussa merkonomin tutkinnon ja työskenteli Oulun OTK:n mainostoimistossa.

Kaasisen veistokset saivat Kari Juvan toisiin aatoksiin ja hän hakeutui Helsinkiin Ateneumin iltakouluun, jossa kiinnostui saven ja kipsin valamisesta. Ateneumista löytyi myös Seija-vaimo.

”Anna johdatti minut nykyiseen ammattiini ja sen takia halusin omistaa hänelle yhden veistospuiston veistoksista”, Kari sanoo.