Sylvi Koivisto - monesti on saanu lähtiä

Piehinkiläinen Sylvi Koivisto (o.s. Tähjänjoki) muistetaan vuosikymmenien mittaisesta työstä kunnallispolitiikassa. Hänen miehensä Väinö oli pienviljelijä ja moniosaaja.

Mökin tyttö kasvoi työväenaatteeseen

Sylvi syntyi vuonna 1921 pienen mökin tytöksi. Piehingissä sijainneessa kotimökissä oli huone, keittiö ja kanttuuri. Perheeseen kuului kymmenen henkeä. 16-vuotiaana hänen oli otettava vastuu kodista, kun äiti kuoli. Nuorin lapsista oli tuolloin vain kolmen vanha. Keuhkotauti riehui ja vei mennessään kaikki muut paitsi Sylvin. Hän on itse sanonut, että oli niin pahansisuinen, että jäi henkiin. Sylvi kasvoi työväenaatteeseen jo kotona. Vakaumusta vahvisti kansakoulussa ilmennyt ihmisten eriarvoisuus: jyrkät luokkarajat ja IKL-läinen opettaja. – Kapitalistinen järjestelmä osoitti ”punikin penikalle” paikan heti lapsena, hän sanoo eräässä lehtihaastattelussa. Tyttösenä ollessaan oli Sylvi sisarustensa kanssa poiminut marjoja ja käynyt myymäsä raahelaisiin koteihin. Siihen aikaan oli Piehingissä hilluja nevat keltaisenaan. Siltä ajalta oli hänellä monia tuttuja kaupungissa.

Tyhjästä täysi elämä

Sylvi avioitui Väinön kanssa vuonna 1941. Timanttihäitä juhlittiin vuonna 2001 ja silloin pariskuntaa haastateltiin paikallislehteen. Sylvi ja Väinö tapasivat lokakuussa 1940 Piehingin nuorisoseuran talon portailla tansseissa välirauhan aikana. Siihen tuli kaksi rautiolaista poikaa ja Sylvi kysyi heiltä, että ”miksi ette lähde sisälle”. Pojat meinasivat, etteivät kehtaa kun on niin huonot vaatteet. Siihen Sylvi, että ”sanokaa, että kotia jäi paremmat”. Siinä portailla syttyi rakkaus. Kalajoen Rautiossa asunut Väinö pyöräili riijuureissuilla 80 kilometriä suuntaansa. Kovin monta reissua nuorukaisen ei onneksi tarvinnut veivata, sillä huhtikuussa 1941 ostettiin kihlat ja elokuussa käytiin papin aamenilla. Nuoret pyöräilivät Piehingistä Saloisten kirkkoon. Yhteinen elämä aloitettiin Sylvin kotona Piehingin Tähäjällä, josta pariskunta siirtyi vain kivenheiton päähän Koivistontielle. – Kuokalla ja kirveellä on tehty mökki ja maat, omin käsin. Leipä otettiin lujasta ja marjakin maasta, Koivistot kertovat haastattelussa. Oma koti valmistui vuonna 1948.

Väinö teki monenlaisia töitä

Pienviljelijän leipä oli kapea ja sen takia Väinö oli töissä kodin ulkopuolella. Hän tuli kanavalle Jouttisuolle ja on muistellut, että työporukka kaivoi kanavaa päivän ja iltatöinä talkoilla Maanis Heikille raivaukselle ojaa. Lisätienestiä hän hankki metsätöissä, ropsin-, halon- ja tukinkaadosta uittoon. Välillä molemmat olivat laivanlastuussakin. Hän aloitti maalarin ammatin Ruona-yhtiöllä ja toimi tässä ammatissa läpi elämän. Rakennustyömailla hän työskenteli maalarina tehden myös työhön liittyvät tasoitukset ja hiomiset sekä tapetoimiset. Iltatöinään hän tapiseerasi ja maalasi yksityisille. Väinöllä ja hänen maalarikavereilla oli pieni kimppayritys. He laskivat urakat ja tekivät kaikenlaisia maalausurakoita. Porukka maalasi muun muassa Saloisten kirkon ja Pyhäjoen kirkon, joka harmiksi sitten paloi kohta remontin jälkeen. Koivistot pitivät neljää lehmää. Sylvi hoiti lehmät ja hankki lisäansioita jäkälän nostolla. Koivistojen kaksi lasta ovat molemmat ottolapsia. Kauko on Sylvin veljen poika. Hän oli 2-vuotias, kun Väinö-isä kuoli ja 6-vuotias, kun äiti-Anneli (o.s. Rantanen) kuoli. Pirjo on Sylvin sisarvainajan tytär.

Ensimmäisenä naisena luottamustehtävissä

Piehingin työväentalolla järjestönuorten parissa alkanut toiminta työväenjärjestöissä jatkui vuosikymmenien ajan. Sylvi oli ansiokkaasti mukana muun muassa demokraattisten naisten toiminnassa, Uuden Naisen asiamiehenä ja kunnallispolitiikassa. Sylvi valittiin Saloisten kunnanvaltuustoon ensi kerran 1950-luvulla ensimmäisenä ja ainoana naisena. Kun Saloinen liittyi Raaheen vuonna 1973, hänen uransa kunnallispolitiikassa jatkui. Valtuustotyö toi mukanaan muita luottamustehtäviä, joista suurin osa oli sosiaalitoimen piiristä. Hän toimi perusturvalautakunnassa ja vanhainkodin kuntainliiton liittovaltuustossa. Vuonna 1971 Sylvi valittiin Saloisten kihlakunnanoikeuden lautamieheksi ensimmäisenä naisena. Kuntaliitoksen jälkeen lautamiehen tehtävä vaihtui kunnallisneuvosmiehen virkaan kaupunginvaltuuston äänestyspäätöksellä. Hän hoiti tätä tehtävää vuosina 1974-1991. Sylvi oli niin monessa tehtävässä ensimmäinen ja ainoa nainen, ettei ehtinyt tästä ansiosta lukua pitämään. Tienraivaajan osa ei aina ollut helppo. – Mieluummin kai minutkin olisi pidetty kotona ja eiköhän ne kaikki miehet halunne, etteivät naiset niin kovin osallistuisi, hän sanoo eräässä haastattelussa. Entisinä aikoina oltiin kiinnostuneita kanssaihmisten pärjäämisestä. Sylville oli tärkeä pitää yhteyttä ihmisiin. Hän ajeli polkupyörällä ja pistäysi milloin mihinkin taloon, sillä melkeinpä köyhimmät ihmiset olivat kaikki hänen ystäviään. Jos jollakin oli asiat huonosti, hän yritti saada helpotusta niihin sosiaalitoimesta. Hän laati veroilmoituksia kyläläisille. Haapakylällä ja Hurnasissa hän kävi pyörällä tai linja-autolla monessa talossa samana päivänä kyläilemässä ja kuulumisia kysymässä. Hänellä oli yleensä mukana leipää, voita ja kahvia, kun hän vieraili monilapsisissa paikoissa.

Sylvi sai tunnustusta

Luottamustoimistaan Sylvi sai useita ansiomerkkejä: Tasavallan presidentin myöntämän Suomen Leijonien Ritarikunnan hopeisen ansioristin, Sosiaaliturvan hopeisen- ja kultaisen ansiomerkin, Benevolentian mitalin, Kuntaliiton kultaisen ansiomerkin, SKP:n kultaisen merkin ja Kansainvälisen naisten merkin Raahen Osuuskaupan edustajistossa toimimisesta. Sylvi valittiin Raahen Fiiaksi vuonna 1996. – Kyllä minä muistan, kun lapsena kierrettiin taloja ja kyseltiin töitä. Ei palkkakaan aina ollut tärkein, vaan riitti, kun sai ruokaa, muisteli Fiiaksi valittu haastattelussa, jossa hän painottaa ihmisten tärkeyttä ja toisista huolehtimista. Varsinkin vanhuksista tulisi huolehtia. Sylvin osallistumisen yhteiskunnallisten asioiden hoitoon teki mahdolliseksi kotijoukkojen tuki.

Salonkartanon puolestapuhuja

Liki kahdeksankymppiseksi Sylvi harrasti lukemista, leipomista ja ruuanlaittoa. Sylvin anteliaisuutta kuvaa hyvin se, ettei kerrankaan ollut leipomuksesta jäänyt itselle kuin yksi leipä, muut oli jaettu ympäri kylää. Väinö ajoi autolla ja vei milloin hernettä, lihapottuja tai huituvelliä ystäville ja lasten perheille. Usein viikonloppuisin Sylvi kutsui lapset perheineen aterialle tai hakemaan pinon leipiä sekä pullalenkit. Sylvin sydäntä lähellä olivat etenkin lasten, nuorten ja vanhusten hyvinvointi. Hän oli Salonkartanon puolestapuhuja. Hän suunnitteli muuttavansa sinne sitten joskus Väinön kanssa. Muutto tuli ajankohtaiseksi Väinön kunnon heikkenemisen vuoksi vuonna 2006. Sylvi muutti mukana Väinön vuoksi, ei siksi että itse olisi vielä tuolloin tarvinnut vanhainkotipaikkaa. Väinö nukkui pois juhannuksena 2008. Sylvi nukahti aamun koitteessa 22.9.2009. Hänen aikansa oli tullut.