Catharina Henrika Antell (o.s. Pyhtilä) syntyi Pattijoella 6.12.1850 torppari Johan Pyhtilän ja Maria Henriksdottin perheeseen. 

Piiasta liiketoiminnan pyörittäjäksi

Katri Pyhtilä aloitti työuransa Anna Antellin piikana 18-vuotiaana vuonna 1869. Tuohon aikaan torpparin tyttärelle tyypillinen työura alkoi piikomalla. Pyhtilän työnantaja Anna Antell oli aloittanut oman leipomon ja kaupan toiminnan ilmeisesti vuonna 1868.

Anna Antellin poika Johan Antell valmistui vuonna 1861 Pietarsaaren kauppakoulusta ja pestautui Raaheen Montin kaupan kirjanpitäjäksi. Kuitenkin Johan Antell palasi äitinsä avuksi kaupalle, jossa tutustui ensimmäisen kerran palveluksessa olleeseen apulaiseen, Pyhtilän Katriin.

Anna Antellin liiketoiminta kasvoi hyvin nopeaan, mutta hänen uransa katkesi kuolemaan 52 vuoden iässä. Johan Antell oli neuvoton liiketoiminnan suhteen, koska hänellä ei ollut käytännön tuomaa varmuutta. Pyhtilän Katri oli jo Annan opissa kerinnyt olla neljä vuotta ja häneltä sujui leipomon pyörittäminen. Niinpä Johan Antell ja Katri Pyhtilä menivät naimisiin hyvin pian Anna Antellin hautajaisten jälkeen. 

Tiiton talo ja maalaiskauppa

Antellin myötäjäisinä oli paljon Anna Antellilta jääneitä tarvetyökaluja, talo, eläimiä yms., mutta lisäksi hänelle jäi paljon velkaa. Katri ja Johan Antell olivat velkaisen puotin omistajia ja Raahessa oli paljon kilpailua, joten he päättivät myydä talon ja lähteä muualle töihin. Antellit muuttivat Siikajoelle Tiiton taloon, jonne he perustivat maalaiskaupan. Lisäksi Tiiton talo oli niin iso, että myös Katri Antellin lapsuudenperhe muutti sinne.

Konkurssi ja muutto Ouluun

Katrin valinta ehti toimia puolenkymmentä vuotta ennen kuin Siikajoelle saapui konjuktuuri. Konkurssi oli kova paikka pariskunnalle ja maailmanmarkkinoita sekä lamaa vastaan oli vaikeaa taistella. Asiakkaiden maksukyky heikkeni ja niin loppui myös ansiotulo Antellilta.

Kauppiaiden konkurssiaalto osui vuoteen 1878 ja vuonna 1880 Johan Antell halusi luovuttaa omaisuutensa velkojen hyvitykseksi. Niinpä pakkohuutokauppa pidettiin Haapaniemen kestikievarissa Siikajoella. Antellin ura kauppiaana päättyi ja vuonna 1880 hän lähti lastensa kanssa Ouluun. Johan Antell jäi hoitamaan konkurssin loppuun ja tuli myöhemmin perheensä perässä Ouluun. Johan Antell kuoli kuusi vuotta myöhemmin sydänkohtaukseen 45 vuoden ikäisenä ja Katri Antellista tuli viiden lapsen (John, Gideon, Anna, Loviisa ja Hilja) yksinhuoltaja. 

Oulun tervakaupan kukoistuskausi ja sen tuomat mahdollisuudet

Oulu oli kuitenkin yrittäjähenkiselle naiselle hyvä paikka asettua aloilleen, vaikka kaupunki itsessään oli vasta kehittymässä. Tervaporvareiden tervakauppa saavutti huippunsa vuonna 1884, joka loi Ouluun vaurautta ja mahdollisuuksia.

Oulu oli Pohjois-Suomen keskus ja viidenneksi suurin kaupunki, jossa oli merkittävä satama, joka toi kaupunkiin merenkulkijoita ja muuta väkeä. Oulusta vietiin tervan lisäksi pikeä, puutavaraa, lohta ja voita sekä samalla tuotiin viljaa, puuvillaa ja ylellisyystuotteita kuten viiniä, kahvia ja hedelmiä.

Kaupankäynti oli vilkasta ja niinpä Antell huomasi mahdollisuutensa ryhtyä leipomoyrittäjäksi. Yrittäjyyttä tuki vielä vuonna 1879 säädetty yleinen elinkeinovapaus. Antell ei suinkaan ollut ensimmäisiä leipomoyrittäjiä Oulussa. Mamselli Sofia Sundborg oli kaupungissa kiertänyt korin kanssa myymässä jästileipää sekä räätilimppua ja Margaretha Sjöstedt möi leipomotuotteita avonaisessa katupuodissaan. Oulussa toimi kuusi Katri nimistä leipuria ja niinpä Antell möi ensimmäisissä ilmoituksissaan kesällä 1880 ”useamman laatuista kahweleipää” Kaisa Anttell nimellä.

Leipomoyrittäjyys ei ollut helppoa ja Oulun kunnalliskertomuksen mukaan vuonna 1899 kaupungissa toimi 49 leipomoa. Useammat leipomot tuottivat ruokaleipää ja osa leipomoista oli keskittynyt makeisiin.

Yrittäjyys näytti hyvältä, mutta samalla haastavalta. Kuitenkin Antell oli kuitenkin sinnikäs ja lujatahtoinen nainen, joten hän onnistui viidessä vuodessa nostamaan itsensä viidenneksi suurimmaksi leipojaksi Oulun kaupungissa. Antellilla ei ollut mitään muuta aloittaessaan kuin anopilta peritty jauhopeukalo sekä pappi Kortekankaalta lainatuilla rahoilla ostettu nisujauhosäkki sekä topakka luonne. Häntä voisi luonnehtia myös eteväksi liikenaiseksi, koska hänen yrityksensä vakiintui Oulun katukuvaan. Tosin Antellin perimmäinen tarkoitus liiketoiminnalleen oli ansiotulojen hankkiminen, koska tuohon aikaan köyhyys aiheutti myös nälkäkuolemia.

Lupa leipurinammatin harjoittamiseen

Antell pyysi miestään kirjoittamaan luvan leipurinammatin harjoittamiseen, koska tuohon aikaan naisen toimijuus tapahtui miehensä kautta. Lupa ja muut paperit toimitettiin maistraattiin ja niin lupa liiketoimintaan myönnettiin 16.7.1880.

Lupamenettely oli tuohon aikaan poikkeuksellista leipomoita perustettaessa ja suurin osa Oulun leipureista oli lainsuojattomia. Antell aloitti leipomotoiminnan velaksi, tyhjin käsin niin kuin hän itse sen ilmaisi. Hän teki valtavan työmäärän luoden pohjaa tulevalle ja Oulun tunnetuimmalle leipomolle.

Leipomotoiminnan nousukausi

Kansakoulun opettaja Johan Nikko ja hänen morsiamensa Hilma Konstantia Granroth tilasivat vuonna 1880 hääkakkunsa Antellilta. Heidän tekemänsä kakkutilaus oli Antellin leipomon ensimmäinen varsinainen tilaus. Antell oli myynyt siihen saakka omia tuotteitaan torilla tai suoraan leipomostaan. Leipomon ensimmäinen kakkutilaus avasi ovet Antellille Oulun sosieteetin hovihankkijaksi, joka nosti liiketoiminnan uuteen nousuun. Seurapiirien rouvat kuiskuttelivat Antellin tarjoiluista: ”Jeskamandera, kun on hyviä nötteröitä ja örfiiloja, täytyy ihan ottaa toinenkin.” Leipomo erottui hyvin muista Oulun leipomoista, koska Antellilta sai myös sellaisia erikoisuuksia mitä muualta ei saanut. Lisäksi Antellilla pidettiin kiinni leipomusten korkeasta laadusta.

Antellin ensimmäinen leipomo sijaitsi Isokatu 79, josta se muutti vuonna 1881 varsinaisille ”Antellin kulmille” Kirkkokatu 16:sta. Hän perusti avoimen myymälän Kauppurienkatu 14:ään, entiseen Wessmannin taloon. Liiketoiminta ehti pyöriä kymmenkunta vuotta ennen kuin vappuna 1893 koko liiketoiminta siirtyi varsinaiseen Antelliin, Kirkkokatu 18:sta. Talon omistaja valtionneuvos Konstantin Hildén oli Antellin vanha tuttu Siikajoen maalaiskaupan velkojana, joten hän osti talon Hildénin perikunnalta liiketoimintaansa varten.

Antellin hyvätahtoisuus

Antellin liiketoiminta kukoisti ja sen aikaisista lehti-ilmoituksista selviää, että kaupasta sai leivonnaisten lisäksi myös tuoretta kermaa, juustoa, meetwurstia, salaatteja sekä mesimarja- ja lakkahilloa. Antellin leipomo toimi niin hyvin, että vuoden 1893 verokalenterissa mainittiin hänen tulojen kuuluvan VI kaupunginosan kärkipäähän.

Antell perusti vuonna 1899 kuuluisan kahvihuoneen Kirkkokatu 18:aan, joka toimi yli 70 vuotta. Hän kuului vauraiden oululaisten seurapiireihin ja osallistui aktiivisesti Oulun kulttuurielämään esim. lahjoittamalla palkintoja työväestön henkiseksi ylös rakentamiseksi järjestettyihin arpajaisiin sekä toimimalla Oulun Suomalaisen Kansallisteatterin lipunmyyjänä puodissaan.

Omaperäinen ja tarkka persoona

Vuonna 1906 Antellin tulot olivat 15 000 markkaa, joka oli pienten osakeyhtiöiden tasoa. Hänen leipomotoiminnan kehittyessä ja myymälän sekä kahvilan perustaminen kasvattivat liiketoimintaa niin suureksi, ettei hän enää pärjännyt omalla väellä vaan oli palkattava ulkopuolelta osaavaa työväkeä. Antellin työhönottohaastattelut olivat varsin juhlallisia tilaisuuksia ja hän kohteli työväkeään kuin suurta perhettä. Työhön valituille hän antoi vielä ohjeet, miten tuli käyttäytyä.

Useimmat Antellin työntekijöistä asuivat hänen talossa ja ruoka-aikaan keräännyttiin saman pöydän ääreen. Antell oli varsin tunnettu omaperäisistä sanonnoistaan: ”Vie mennessäs, tuo tullessasi”, ”piä Jumala silmäis eessä ja Piru persees takana, niin ei ole katumista!”, ”Syö ruokaa eläkä aikaa” tai ”Näytä että siinä pieni pistelee, missä iso kääntelee”. Antell oli hyvin tarkka myös siitä, että leipomo oli auki oikeaan aikaan. Läksyttipä hän työntekijöitään ponniin nukkumisesta, jos ovet aukaistiin vasta kaksi minuuttia yli kahdeksan: ”Muista, että oven pitää olla auki mieluummin kaksi minuuttia ennen kuin kaksi minuuttia jälkeen.” 

Oulun rautatie ja Antellin asiakkaat

Antellin ura on vaatinut paljon työtä ja hän osallistui aktiivisesti liiketoimintaan, leipoi, paistoi, myi, tiskasi, lypsi, kirnusi, kantoi vedet, pesi pyykit ja valvoi. Työtä riitti niin leipomossa kuin kotona hänen miehensä kuoleman jälkeen.

Vuonna 1886 Ouluun valmistui rautatie, joka avasi kaupunkiin uuden liikenneyhteyden sataman lisäksi. Antell huomio nälkäiset junamatkustajat pitämällä liikkeensä auki puoli yhteentoista illalla saakka ja aamulla oli riennettävä valmistamaan uusia herkkuja puotiin. Antellin asiakaskunta koostui rouvien lisäksi myös ylioppilaista, jotka odottelivat Helsingin junia. Vaikka rautatie toi junia odottelevia matkustajia, ei Antellista tullut missään vaiheessa asemaravintolaa.

Oululainen yhteiskunta oli 1800-luvun lopulla hyvin säätyjakoinen ja käytännössä Oulua hallitsi suurimpien kauppahuoneiden omistajat. Vaikka käsityöläisten määrä kasvoi kaupungin vaurastuessa, koostui Antellin asiakaskunta sääty-yhteiskunnan aikaisesta, yksipuoleisen yläluokkaisista ihmisistä. Myös ylioppilaat ja ”maisterit” suosivat Antellin kahvilaa kokoontumispaikkana, jossa he kävivät henkeviä keskusteluja.

Antellin valikoima erottui muista leipomoista

Rautatie toi mukanaan myös uusia tuulahduksia maailmalta ja syksyllä 1887 Antellin valikoimiin tuli tarjolle ”erinomattain hienoja Amerikan leiwoksia, halwalla hinnalla” ja ”Wenäjän lihamakkaraa, hywää juustoa joka aika sekä tuoreita torttuja joka lauantai”.

Vuosisadan vaihteessa leipomon tuotevalikoima oli niin laaja, jopa 150 sorttia: oli sokerileipää, vanilijatankoja, kanelisarvia, hirvensarvia, valekkoja, suklaaruusuja, pumpperinikkeileitä, omenatorttuja jne. Etenkin Antellin voikorput olivat tunnettuja ja hyvin suosittuja, jopa matkatuliaisina. Antellilta sai myös karamelleja eli pompooleja ja kompiaisia, jotka olivat tunnettuja tuoreudestaan sekä kauniista kiiltopapereistaan.

Varakkaimmat asiakkaat tilasivat suolapalaa kuten munapasteijoita ja myös jälkiruokia valmistettiin. Antellin tunnetuimpia jälkiruokia olivat Jäävuori ja Lumivuori-kakut sekä itsetehty jäätelö, joka toimitettiin tilaajalle juuri oikeaan aikaan perille jäällä vuoratussa astiassa. Antell itse ehti pyörittää leipomotoimintaa päätoimisesti 31 vuoden ajan, jonka aikana hän hankki myös lisäoppia matkustelemalla mm. Tukholmassa ja Pietarissa. Matkojen mukana tuli aina uusia leivontaohjeita ja ideoita omaan leipomotoimintaan.

Pula-ajan tuomat haasteet ja yrityksen uusi nousu ”taideleivonnaisilla”

Ensimmäisen maailmansota toi kuitenkin tullessaan pula-ajan, joka näkyi leipomotoiminnassa raaka-aineiden riittämättömyytenä. Usein jauhopulan vuoksi korvikkeena käytettiin muun muassa pettua ja jäkälää, mutta Anttelin leipomossa laadusta pidettiin kiinni eikä korvikkeita käytetty.

Kuitenkin pula-aika pakotti käyttämään kaunajauhoja eli jauhoja, joissa oli jauhetun viljan kuorimajätteitä, akanoita, joita käytettiin joko muun jauhon lisänä tai joskus koko leipä leivottiin kaunajauhoista. Kaunajauhoista tehty leipä oli hyvin karkeaa ja se tarttui helposti kurkkuun. Myös kalliokalaa eli kalliolla kuivattua kalaa jauhettiin jauhoiksi ja lisättiin taikinaan. Tällainen leipä oli ravitsevaa, mutta maku oli hyvin outo. Aamuisin talonmies haki asemalta jauhot jauholappujen perusteella, mutta joskus sattui käymään niin että jauhoja ei saatu ja jonottajat odottivat turhaan leipomon edustalla.

Pula-ajan päätyttyä leipomojen toiminta palasi entiselleen ja makeat leivonnaiset tekivät kauppansa. Tosin asiakaskunta vaati leipomotuotteilta nyt maun lisäksi myös näyttävää ulkonäköä. Voidaan sanoa, että tästä alkoi ns. ”taideleivonnaisten” aika ja myös Anttelille palkattiin kuuluisia kondiittorieta kuten Bergholm, Otto Järviö, Onni Wuorisalo ja Tauno Lepola, jotka tekivät tuotteita marsipaanista ja muista raaka-aineista. Täytekakkumestarina Anttelilla toimi Viktor Djerf. Myös kiertäviä leipureita oli. He tulivat leipomoon, työskentelivät siellä jonkin aikaa ja kun aika oli siirtyä uudelle paikkakunnalle, kerättiin heille kakkuvuoalla kolehti matkarahoiksi. 

Perheyrittäjyys Antellin suvussa

Antell kasvatti lapsensa Johnin, Gideon, Annan, Loviisan ja Hiljan leipomotoiminnan yhteydessä, koska tuohon aikaan oli haastavaa saada lastenhoitajaa. Lapset oppivat äitinsä helmoissa liiketoiminnan salat ja etenkin Loviisa, Anna ja Hilja jatkoivat äitinsä elämäntyötä leipomossa vuonna 1911, jolloin Antell itse sairastui.

Antell ei malttanut olla pois leipomotoiminnasta vaan jatkoi eräänlaisena ”johtokunnan toimivana puheenjohtajana”. Hän seurasi liikkeen toimintaa päivittäin, jopa sairasvuoteelleen asti. Päivittäin Antell kysyi tyttäriltään: ”mitä te ootta siellä teheny?”. Hän omaksui myös neuvonantajan roolin ja monet oululaiset rouvat kävivät hänen luonaan kyselemässä leipomisniksejä.

Katri Antell kuoli 13.5.1924, 74-vuotiaana. Hänen hoitajansa 1920-luvulla muistelivat, että Antell vaivasi unissaan taikinaa oikealla kädellään, vaikka ammattileipomisesta oli aikaa toistakymmentä vuotta. Lapset muistelivat äitiään muistolauseessa: ”Elämäsi oli työn korkeaa veisua. Kuitenkaan et ahertanut Mammonan vuoksi.”